Warsaw

Ei lomaa, eikä liiemmälti ylimääräistä rahaa, mutta jonnekin on pakko päästä. Pari päivää siis maksimissaan aikaa ja niin matkan hinta kuin kohdemaan hintataso oltava kohtuullinen. Niinpä päädyin viemään pikkusiskoni kolmen päivän ja kahden yön visiitille Puolan pääkaupunkiin Varsovaan. Reissun varasin Ebookersin kautta lennot + hotelli pakettina. Menomatka sujui Luffella ihanan tutun ja turvallisen Frankfurtin kentän kautta (joka tuntuu jo lähes toiselta kodilta), paluumatka taasen on suora Polish Airlinesilla, josta aiempaa kokemusta ei ollutkaan hankittuna.

A ja kulttuuri- ja tiedepalatsi

Veiksel-joen rannalla sijaitseva Varsova on miljoonakaupunki lähes kahdella miljoonalla asukkaallaan. Varsinaisesti kaupunki ei kuitenkaan suurkaupungilta tuntunut, joskaan ei tokikaan idylliseltä pikkukaupungiltakaan. Ehkä vähän kuin olisi käynyt Tampereella? Hieman yllättävää kenties oli myös se, että kaupunki tuntui mielestäni varsin ns. Pohjois-Eurooppalaiselta ennemmin kuin Keski-Eurooppalaiselta. Kaupunki on omalla rujolla tavallaan kuitenkin jokseenkin charmikas. Keskutassa on pilvenpiirtäjiä ja tornitaloja sekä valtava sosiaalista realismia edustava kaiketi aikanaan Stalinin kunniaksi pykätty kulttuuri- ja tiedepalatsi, jopa muutamia barokkirakennuksia löytyy (mm. kuninkaanlinna). Suuret puistot keskusta-alueella ovat ihania, tosin kesäaikaan varmastikin enemmän kuin talvisin. Vanha kaupunki (Stare Miasto) on sievä. Vanha se kyllä oikeastaan ole, sillä Varsova on kärsinyt sodissa ja pommituksissa historiansa aikana kerran jos toisenkin ja kaikki on aina pitänyt jälleenrakentaa uudelleen. Jälleenrakennusjälki on kuitenkin onnistunutta ja vanhan kaupungin tunnelma kujilla yhä aistittavissa :)

Yövyimme poikkeuksellisen prameasti Holiday Inn hotellissa, jonka sijainti on mitä mainioin. Parin minuutin kävelymatka rautatieasemalta, iso ostoskeskus (ja Hard Rock Cafe!) vastapäätä sekä Stalinin aikoinaan lahjoittamaa sosialistista realismia edustava pytinki, joka nykyisellään on kulttuurikeskus ja Varsovan korkein rakennus ihan vieressä eli ei voi eksyä. Vanhaan kaupunkiin kävelymatka. Huoneessa kylpyamme. Luksusta!

Varsova on oikeastaan siinä mielessä aika kiitollinen pikapyrähdyskohde, ettei siellä ole mitään maailmanluokan nähtävyyksiä, joita pitäisi juosta kantapäät verille katselemassa. Keskityimmekin A:n kanssa siis leppoisaan lomailuun ja elämästä nauttimiseen. Hidasta pyörimistä vanhan kaupungin kujilla rakennuksia ihaillen. Piipahdus joulutorilla maistelemassa suklaapäällysteisiä hedelmiä. Brunssi yhdessä vanhan kaupungin lukuisista kuppiloista samalla ikkunasta jouluostoksia tekeviä kiireisiä ihmisiä kummastellen. Shoppailua (ja paljon!) hotellin viereisessä valtavassa ostoskeskuksessa. Päivällinen Hard Rock Cafessa. Käynti leffateatterissa (In Time, suositellaan!!). Iltakylpy. <3

Seura tekee kaltaisekseen

Palvelukulttuuri Varsovassa muistuttaa sitä mihin olen tottunut Venäjällä ja Baltiassa. Varsin eleetöntä, ystävällistä palvelua, mutta hymyä ei juuri irtoa. Yllättävän moni osasi englantia ihan kohtuullisesti, joskin toki läheskään kaikki kaupoissa työskennelleet eivät sitten osanneetkaan englanniksi mitään. Puoliksi puolalaisen eksän puheluja äitinsä kanssa kuunneltuani viisi vuotta osasin itse kaksi sanaa puolaa: Cześć (hei) ja pa-pa (heihei).

 Seuraavaksi vähän kuvasatoa:

Pukki ja Pukin Pikku-Apuri

Vihainen kana

Korkeanpaikankammo?

Keskusta täynnä puistoja

Vanha kaupunki

Kuninkaanlinna

<3

Stare Miasto

Joulutori

 Puolasta jäi varsin positiivinen kuva Varsovan visiitin perusteella ja hintataso on edelleen suomalaisille hyvin kohtuullinen. Puolaa on vielä päästävä tutkimaan tarkemminkin, suunnitelmissa joskus tulevaisuudessa: Krakova- Oświęcim (Auschwitz)-Wroclaw-Zacopane-Bialowieza-Gdansk. Aikatalusta mahdoton sanoa, vakinaistumseni duunissa joulukuun alusta johtaa 10 päivän kesäloman kertymiseen, mutta harkinnassa on vielä Puolan kierroksen lisäksi ainakin Espanjan tai Balkanin kierros, Etelä-Korea, Japani tai Thaimaa...

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin....

Kotimatka

Kotimatka alkoi kaytannossa eilen sunnuntaina Grenadalla paikallista aikaa kello 11 kyydilla lentokentalle (Suomen aikaa klo 17). Lento Trinidadiin oli parisen tuntia myohassa, mutta perille paastiin ja majoitus oli ehka kamalin ikina :D

Koirat haukkuivat lapi koko yon ja huoneessa oli yhta kuuma kuin saunassa. Guesthousen pojat sentaan olivat tosi mukavia, tosin ei mitaan kasitysta kuka oli henkilokuntaa ja kuka hengaili muuten vain. Aamu neljalta matka sitten jatkoi valiin jaaneiden younien jalkeen kohti lentokenttaa.

Trinidadin kentalla sain pitkan saatamisen jalkeen tsekattua matkatavaramme suoraan Frankfurtiin, mutta en suoraan Helsinkiin. No edistysta sekin, haa, onnistun nimittain naemma taas valttamaan Caracasin lentokenttaverot! Voinkin siis kohta lahtea shoppailemaan tuliaisia. Kentalle saavuttiin nimittain paikallista aikaa 8 (Suomessa 14.30) ja taalta jatkolento lahteekin sitten 17.35 eli vaatimattomat 9 ja puoli tuntia odotusta. Frankfurtissa ollaan reilun 9 tunnin lennon jalkeen Saksan aikaa aamulla, siella edessa on kuuden tunnin odotus, joten visiitti Frankfurtin keskustassa houkuttaa, tosin nyt pitaa matkatavarat kayda itse heivaamassa siella eteenpain. Frankfurtista sitten 2.5 tuntia kotia ja Suomessa toivottavasti ollaan tiistai-iltana. Grenada-Trinidad-Venezuela-Saksa-Suomi arviolta 51 tuntia, jei!

Lento Caracasista lähti ajallaan kohti  Frankfurtia ja Lufthansalta vielä kertoivat Caribbean airlinesin olleen heihin yhteydessä ja että matkatavaramme olikin sitten tsekattu suoraan Helsinkiin, jee! Lennolla aika meni varsin nopeasti leffoja katsellen ja välillä torkahdellen. Frankfurtissa päätin pikaisesti käydä pyörähtämässä kaupungilta, kun juna matka päärautatieasemalle vei lentokentältä vain 10 minuuttia. Lyhyen visiitin aikana kaupungista tosin ei muuta mieleen jäänytkään kuin hurjan korkeat talot siellä täällä. Kentällä vielä hoidettiin viimeisiä ostoksia ennen kuin lento Suomeen lähti. Suomessa oltiin tiistai-iltana ja bussilla kohti kotia. Mietin tosin uskaltaako sokean bussisedän kyytiin astua, setä kun kysyi alkajaisiksi kokonainen vai puolikas...

Töihin paluu sujuikin miellyttävissä merkeissä, pomon kanssa käymäni sähköpostikeskustelu oli päätynyt oveen kaikkien ihasteltavaksi. Valitettavasti historiankirjoitus on tunnetusti valikoivaa ja näin ollen ovessa olikin terveiset Grenadalta "nain tanaan apinoita"...
Nyt Suomeen paluusta on mennyt viikko ja jetlag alkaa vihdoin helpottaa, pystyn jo nukkumaan kuusikin tuntia yössä aiemman kahden sijaan. Seuraavaan reissuun (Varsova) onkin sitten vielä aikaa reilu kuukausi :P

Love at first sight, Grenada!!

St. George's

Maustesaari, paratiisisaari, olen ihan in looov!

Ihmiset Grenadalla on jotain ihan uskomatonta. Kaikki hymyilevat, tervehtivat ja toivottavat tervetulleeksi. Saari on pieni (18 km x 34 km, 100 000 asukasta), joten lahes kaikki tuntevat toisensa tai ainakin tuntevat jonkun, joka tuntee seuraavan. Turisteja on vahan, aurinko paistaa, lampotila on yli 30, vesi on kristallin kirkasta, luonto vehreaa ja puhdallista. Paakaupunki St. George's on pieni ja kuvankaunis pikkuruisine rinteisiin kapuavine rakennuksineen. Kaikkialla on turvallista. Jos ei olisi yliopistotutkintoa, asuntolainaa ja tyopaikkaa niin ehkapa.... ei silla, etteiko noista kaikista toki tarvittaessa eroon paasisi. Taalla ma haluan joskus menna naimisiin! Vapaaehtoisia..?

Majoituimme seitsemaksi yoksi Kalinago beach resort -hotelliin, joka sijaitsee hiljaisessa ja suojaisassa Morne Rouge -lahden poukamassa. Hotellin ovesta kun astuu ulos niin onkin jo rannalla! Kulman takana on myos vilkkaampi ja tunnettu Grand Ansen -ranta, mutta Morne Rouge bayta ei voita mikaan.

Kaikki ihmiset ovat ihastuttavia ja hotellin henkilokunta mukavaa, mutta jossakin vaiheessa miehet alkavat rasittaa. Lahes koko hotellimme miespuolinen henkilokunta oli seitseman yon Grenadan osuuden aikana kaynyt luonani avautumassa tunteistaan, mita seurasi aina hyvin kiusallinen hetki, jolloin ilmeisesti minun oletettiin kertovan omista tunteistani. Niin mista tunteista?! Mika onni muuten, etta iska ei ymmarra englantia.

Iska ei tosiaan osaa englantia, mutta kehitysta on tapahtunut. Iska osaa jo sanoa "bier", "no" ja "yes". Yleensa bier tuleekin ihan oikeassa kohtaa ja johtaa haluttuun lopputulokseen, mutta valitettavasti kylla ja ei sen sijaan utlevat automaattisesti umpimahkaa jokaisen iskalle suunnatun kysymyksen peraan, vaikkei iska edes ymmarra mita on kysytty! Kulje siina sitten perassa ja korjaa. Itsellani on myos tapana puhua unissani lahes joka yo ja reissun alussa iska oli pahoillaan siita, kun tahtomattani heratin hanet joka yo, mutta melko pian iska alkoi olla enemman pahoillaan siita, etta vaihdoin uniset hopinani englanniksi.

Yhtena iltana kaytiin auringonlaskuristeilylla, joka oli oikein kiva. Iskaa aina ketuttaa, kun mun retki tulee kuulemma suhteettoman kalliiksi kun en osaa hyodyntaa hintaan sisaltyvaa alkoholi- ja ruokatarjoilua. Iska sitten paattikin hyodyntaa munkin edesta... Hotelliin palatessa matkassa olikin huomattavan hilpeaa porukkaa, joka tati-ihminen jopa intoutui lahettamaan faijalle lentosuukkoja o.O! (aiti, jos luet tata, niin iska ei kylla lahettanyt takaisin)

Perjantaina kaytiin koko paivan kestaneella saarikierroksella. Ensin ajettiin lansirannikkoa pitkin pohjoiseen ja tultiin itarannikon kautta takaisin etelaan. Matkalla poikettiin mm. Goyaven, Victorian, Sautersin ja Grenvillen kaupungeissa, ihailtiin Concorden vesiputousta, vierailtiin rommi- ja suklaatehtaalla, kummasteltiin Grand Etang -jarvea ja bongailtiin villeja apinoita, jota tulivat varastamaan banaaneja :D Ihan loistava reissu. Saari on tunnettu erityisesti mausteistaan ja aprikoosista, mutta suklaatakin oli saatavana niin 60 %, 71 %, 82 % kuin 100 %.

Muutoin paivat menivat pitkalti auringosta ja meresta nauttien, lopputuloksena olenkin hehkean valkopunaraidallinen. Viikon aikana tuli myos tutustuttua uusiin kivoihin ihmisiin, kuten Yhdysvaltalaiseen, 30-vuotiaaseen musiikinopettajaan Davidiin, jonka kanssa keskustelimme yomyohaan altaassa istuen niin politiikasta kuin maailman taloudestakin kaikkien muiden jo haivyttya jonnekin ja yon ollessa jo pilkkopimea.

Grenada on aivan valloittava, jonain paivana on pakko paasta takaisin. Kaipaan jo nyt hiljaista Morne rouge bayta, varikasta St. Geroges'ia, vehreaa sademetsaa, liskojen valloittamaa hotellin nurmikkoa, mausteiden tuoksua ja tietysti hotellimme baarimiekkoa Harrya ("the king of vodka"), joka koko Grenadassa viettamani ajan tarjoili minulle ilmaisia drinkkeja ;)


 Kuvasatoa olkaa hyvät! :

Näkymä parvekkeelta :)

Hotellin rafla

Concorde waterfall

Morne Rouge bay

Fruits of Grenada

Nutmeg

Tri Tri Trinidad

Port of Spain

 Trinidadille meno etukateen vahan janskatti, olihan maassa osittainen hatatila ja oinen ulkonaliikkumiskielto erittain korkean vakivaltarikollisuusasteen vuoksi. Surinam airwaysin koneella suunnattiin illalla kohti Trinidadia ja kentalla meidan lisaksemme olikin naemma kaksi muuta turistia menossa Trinidadiin, kaikki muut olivat paikallisia. Maahantulomuodollisuudet olivat samankaltaiset kuin Venezuelassa, mita nyt tulliseta meinasi mulle hermostua, etta faijan pitaa itse tayttaa tullilappu - miten kun ei osaa englantia?

Katukuvaa, Port of Spain

Trinidadissa mikaan ei nayta silta mita on, se saatiin oppia heti. Takseista kannattaa kayttaa vain luotettavia takseja, mutta ne voivat olla aivan minka nakoisia tahansa, eika missaan lue mika on taksi. Auktorisoidun  taksin tunnistaakin rekisterikilven ensimmaisesta h-kirjaimesta, olisihan se pitanyt arvata!

Saatiin siis taksi, kuski puhui kreolienglantia, joten hyvin tarkkaan sai kuunnella, jotta tajusi mita seta hopisee. Perille hostellille paastiin osoitteen avulla, missaan, yhtaan missaan, ei nakynyt jalkeakaan siita, etta kyseessa olisi hostelli. Lopulta kuitenkin ikkunoita kolistelemalla saatiin joku poika tulemaan ulos talosta monen lukitun portin takaa toteamaan, etta ollaan oikeassa paikassa. Yovyttiin siis The Little Inn:ssa New Townin kaupungin osassa ja saatiin aivan ihastuttava kauttaaltaan vaaleanpunainen huone!


Port of Spainissa on ehka kaikki ison kaupungin huonot puolet, joita saatan keksia. Kaupunki on ruma, siivoton, meluisa, liikenteen tukkima ja vastenmielinen. Ilma on tukahduttavan kuume, paitsi sen hetken kun paivalla sataa kaatamalla. Maailma on viehattavampia paakaupunkeja pullollaan.

Trinidadissa kaupungit eivat olekaan se juttu, vaan luonto. Suojeltua sademetsaa on saarella tarjolla ja saarikierroksella paastiinkin vahan nakemaan kaupunkien (mm. San Fernando, Prices town) lisaksi myos maaseutua ja luontoa. Bongattiin mm. nuori scarlet ibis. Ibis on Trinidadin kansallislintu, se on musta syntyessaan, valkoraitainen nuorena ja lopulta aikuisena kirkaanpunainen - samat varit loytyvat myos Trinidadin lipusta. Lisaksi nahtiin termiittien pesia ja miljoona erilaista hedelmapuuta, kuunneltiin Trinidadilaista musiikkia ja vaikka mita.

San Fernando

Opas seta oli aivan yli-innokas ja saatiin ihan privaattitour, jonka piti olla 9- 16, mutta joka venahtikin 9-18, eika opas silloinkaan olisi viela meista halunnut lupua o.O Seta puhui aivan tauotta, mika oli hivenen raskasta, silla kreolienglantia on oikeasti pakko keskittya kuuntelemaan ja seta viela vahan valia varmisteli, etta kuulinhan mina ja ymmarsinhan mina... (tasta huolimatta han myos toisteli asiat moneen kertaan ja kertoili ihan innolla maantieteilija-biologille mm. mista flamingot saavat punaisen varinsa jne...). Reissun jalkeen siis tiesinkin Trinidadista ihan kaiken mita olen koskaan halunnut tietaa ja myos kaiken mita en ehka olisi halunnut tietaa, tosin taisin jo unohtaa 90 %. Sedan yli-innokkuus tuli esiin myos siina, etta han saattoi keskella paikallista motaria laittaa hatavilkut paalle ja pysahtya keskelle tieta, jotta voitaisiin valokuvata. Han saattoi myos ajaessaaan taitella karttaa ja katsella taaksepain, samalla eteenpain ajaen. Lisaksi han ryntasi kesken kaiken takapuoli pystyssa puskaan milloin mitakin aarteita hakeakseen ja minulle nayttaakseen (opas haki mm. termiitin ja kasoittain erilaisia hedelmia).  Paiva oli tosi rankka, mutta toisaalta myos ihan antoisa. Lento Grenadalle oli hyvin tervetullut seuraavana paivana :P

Trinidadiin matkatessa suosittelen suuntamaan suojelualueille tutustumaan paikalliseen lajistoon, shoppailijan paratiisi loytyy Princes townista, mutta muuten kaupunkeihin tutustuminen kannattaa jattaa vahalle :)

Termiittitalo. Opas todella kiipesi puuhun voidakseen esitellä minulle termiitin...

Bon bini Curacao!

Alun haslinkien jalkeen saavuttiin lopulta Curacaon kentalle maanantaina vahan ennen puolta yota. Kentalta otettiin taksi suoraan hotellille (Hotel & Casino San Marco), joka sijaitsee ihan Willemstadtin keskustassa.

Curacao on ihana. Venezuelan jalkeen tuntuu kuin olisi astunut kokonaan toiseen maailmaan, vaikka fyysisesti kilometreissa mitattuna etaisyytta Venezuelan rannikkoon ei juuri olekaan. Kulttuuri kuitenkin on aivan toisenlainen, ihmiset ovat todella iloisia ja ystavallisia, kadullakin kaikki tervehtivat ja tervehtia voi huoletta takaisin ilman, etta siltikaan kukaan alkaa roikkua lahkeessa (kuten usein esimerkiksi Turkissa on tapana). Saaren virallinen kieli on hollanti, mutta lahes kaikki puhuvat papiamentoa, myos englanti ja espanja ovat hyvin yleisesti kaytossa.

Willemstad on hurjan pieni ja sieva paakaupunki. Kanava jakaa kaupungin kolmeen osaan (Punda, Otrabanda & Scharloo), joita yhdistavat kolme siltaa, kuningatar Emman, kuningatar Wilhelminan ja kuningatar Julianan sillat, joista Emman silta on kaytossa vain osan ajasta, silla se siirretaan moneen otteeseen paivan aikana pois kanavasta lapi kulkevien alusten tielta. Tana aikana Pundan ja Otrabandan valilla liikennoi ilmainen paatti. Talot Willemstadissa ovat pienia ja varikkaita, pastellinsavyisia. Ihan kuin koko kaupunki hymyilisi :) Saakin on suosinut, joka paiva vahintaan + 30 astetta ja auringon paistetta, sadekausi kun on niin yhtena paivana saatiin toki sadettakin melkein 5 minuutin ajan.

Etukateen olin yrittanyt ottaa selvaa Curacaosta ja hintatason piti olla Suomen luokkaa, mika ei mielestani pitanyt lainkaan paikkaansa. Hintataso on kaikkiaan melko kohtuullinen, taksi, juomat (esim. iso limsa rantakadulla 2 USD), ruuat, majoitus (70 USD/yo 2 hlo sis. aamiaiset) eivat maksa lahellekaan sita mita Suomessa. Kaikkialla voi maksaa joko Antillien guldeneilla tai Yhdysvaltojen dollareilla ja takaisin saa joko dollareita, guldeneita tai naita molempia sekaisin tilanteesta riippuen. 1 USD vastaa noin 1,78-1,80 NAf (esim. hotel Plazan vaihtokurssi 1 USD = 1,75 NAf). Alkuun oletin, etta dollareilla maksaessa haviaisi koko ajan vahan, mutta tahan asti nain ei ole itseasiassa kaynyt viela kertaakaan (vertailuna olen kayttanyt hotel Plazan tarjoamaa kurssia). Rahaa en siis ole vaihtanut, kavin kylla jonottamassa yhdessa pankissa, mutta puolen tunnin jonotuksen jalkeen luovutin, kun taulussa oli edelleen sama vuoronumero kuin aloittaessani jonottamisen.

Kavin eilen saarikierroksella jenkkien ja paikallisen Robert -nimisen oppaan kanssa. Saatiin samalla iskan kanssa kaivattua lomaa toisistamme, kun vihdoin oltiin paikassa, jossa uskalsin laskea iskan liikkumaan yksinkin. Ensin tehtiin pieni kaupunkikierros Willemstadtissa, jossa Robert kertoi mm. aikoinaan espanjalaisten tulleen ensimmaisina saarelle, mutta lahteneen kun kultaa, hopeaa ja mausteita ei loytynytkaan. Myohemmin sitten seurasivat perassa ranskalaiset, englantilaiset ja kuten tuttua, hollantilaiset. Curacao on pinta-alaltaan varsin pieni saari, joten ehdimme kiertaa paivan aikana koko saaren ympari. Ensin kavimme itapuolella katsomassa nakoaloja (mm. Spanish water area ja Caracasin lahti), jonka lisaksi naimme myos saaren ainoan vankilan, jonka nimi englanniksi kaannettyna on oppaan mukaan "good future". Kenties sinne paatyneet eivat siis joudu sinne uudestaan...?

Seuraavaksi jatkoimme matkaa likooritehtaalle, jossa tutustuimme likoorin valmistamiseen ja jenkit maistelivat likooreja silla valin kun itse keskityin olennaiseen, eli kuvaamaan liskoja. Likooritehtaalta jatkoimme matkaa saaren pohjois- ja lansiosiin, jossa kavimme kansallispuistossa ihmettelemassa Boca Tabla -nimista luolaa, isoja liskoja ja erilaisia lintuja. Saaren pohjoiskarjessa kavimme lounastamassa ja tutustuin Yhdysvaltalaisiin Liziin ja Laureniin, pariskuntaan, joka on Curacaolla sukeltamassa. Lounaan jalkeen poikkesimme viela eraalle rannalle uimaan (ja loysin ravun!), jonka jalkeen poikkesimme viela suolajarvelle katsomaan flamingoja. Paluumatkalla bongailimme vuohia ja oppaamme valisti meita, etta mikali autolla tormaamme vuoheen niin parasta on ottaa vuohi ja tehda siita paisti. Vuohen omistaja kuulemma ei koskaan ilmoittautuisi, silla han joutuisi muuten korvaamaan autolle aiheutuneet vahingot ja poliisikaan ei kuulemma ikina vaivautuisi paikalle, silla he tietavat, ettei vuohen omistaja kuitenkaan ikina tule paikalle.

Illalla kaytiin rantaravintolassa syomassa ja katsomassa auringonlaskua, joka taallapain on hyvin nopea ja tapahtuu melko aikaisin, jo noin ilta kuudelta, jolloin myos kaupat paasaantoisesti sulkevat ovensa ja on oikeasti hyvin pimeaa.

Tanaan on viimeinen paiva Curacaolla. Kaytiin aamupaivasta iskan kanssa meriakvaariossa ihmettelemassa delfiineja, merileijonia, kilpikonnia, haita ja monia muita otuksia, jonka jalkeen tultiin viela takaisin Willemstadtiin pyorimaan. Illalla lahtee lento Trinidadiin, aikataulun mukaan sen tulisi olla perilla klo 21 paikallista aikaa eli ehdittaisiin todennakoisesti hotellille juuri ennen ulkonaliikkumiskiellon alkua. Iskan toiveesta yritin tosin kehittaa vaihtoehtoista suunnitelmaa, jossa Trinidad olisi joko jatetty kokonaan valista menomatkalla tai aikaa ainakin lyhennetty, mutta mitaan varteenotettavaa vaihtoehtoa ei oikeastaan loytynyt, joten tanaan matka jatkuu Port of Spainiin.

Willemstadt <3 Toivottavasti Trinidadissa on yhta ihania ihmisia :)

Cammottava Caracas

Lufthansan nettisivuilla oli hinnoitteluvirhe kahden vuorokauden ajan kevattalvella 2011. Lentoja Caracasiin Venezuelaan ja Kolumbian Bogotaan sai varattua pelkkien verojen hinnalla Oslosta ja Helsingista. Tilaisuuttahan ei tietenkaan voinut jattaa kayttamatta ja niinpa varatuksi tuli kaksi lippua Caracasiin hintaan 250 e/hlo. Virheen selvittya uutisissa spekuloitiin pitkaan mita tekee Lufthansa, keraako lisamaksuja vai peruuko lippuja. Osa lipun ostaneista saikin Luffelta postia, jossa haluttiin lisaa rahaa, mutta itse en koskaan saanut minkaanlaista yhteydenottoa eli liput olivat ihan jees, nollan euron hinnastaan huolimatta.

Caracasin lievasti kuvattuna heikko turvallisuutilanne tuli hieman yllatyksena (olin kuvitellut Kolumbian vaarallisemmaksi), joten aloin kehitella jatkosuunnitelmaa Caracasista eteenpain. Lopulta varasin majoituksen Caracasista yhdeksi yoksi ja sielta jatkon Curacaolle (Willemstad, 3 yota), josta Trinidadiin (Port of Spain, 3 yota), josta matka jatkuu Grenadalle (St. George's, 7 yota), josta tullaan Trinidadin (Port of Spain, 1 yo) kautta takaisin Caracasiin ja Frankfurtin kautta takaisin Helsinkiin. Caracasista piti lahtea pian pois turvallisuustilanteen vuoksi, mutta aika muuttaa asioita: reissun lahestyessa puolestaan Trinidadissa on voimassa osittainen hatatila korkean vakivaltarikollisuuden riskin vuoksi ja ulkonaliikkumiskielto 23-04, wuhuu!

Paatin talla kertaa luottaa siihen, etta mitaan ei tapahdu kun kaikkeen valmistautuu kunnolla. Siispa ulkoministeriolle on tehty matkustustiedotteet, Suomen kunniakonsuliin Trinidadissa on oltu yhteydessa, kotimaassa matkatiedot ja yhteystiedot on kolmella eri henkilolla, tarvittaessa rahansiirto Karibialle onnistuu muutamassa kymmenessa minuutissa, kaikenkattavat matkavakuutukset on voimassa, laakkeita on joka lahtoon, samoin kun rokotuksia. Rahavyot on hankittu ja salataskuja ommeltu iskan vaatteisiin, itse luotan perinteisesti rintsikoihin. Lisaksi toissa ihana pomoni kirjoitti kielitaidottomalle isalleni englanniksi, espanjaksi ja hollaniksi laput "Hei olen herra X, olen eksyksissa, voisitteko auttaa minut majapaikkaani, joka on...". Nailla evain oli siis hyva lahtea matkaan :) Tosin jo kentalla sain huomata iskan valinneen kasimatkatavarakseen vanhan lapparilaukkuni. Tosi oivallinen valinta, Caracasissa ja Trinidadissahan on hyva nayttaa silta, etta kanniskelee koko ajan lapparia mukanaan...

Helsingista tsekkasimme itsemme ja matkatavarat suoraan Caracasiin. Matka Frankfurtiin vei reilut 2 h ja vaihtoaikaa jai melkein 3 h. Frankfurt on Ateenan lisaksi ehdottomasti suosikkilentokenttiani, joten ei haitannut :) Paluumatkalla vaihtoaikaa pitaisi jaada 6 h, joten silloin voisi poiketa Frankfurtin keskustassakin. Iska onnistuikin sitten ensimmaista kertaa eksymaan jo Frankfurtin kentalla, eika ollut kylla kaynyt mielessakaan, etta sinnekin olisi tarvinnut oman lappusensa o.O Muutenkin hammentavaa, etta mikali kavellaan samaan suuntaan joudun jatkuvasti pysahtelemaan odottelemaan iskaa, mutta jos itse pysahdyn hetkeksikin katsomaan jotakin niin eikos se ole jo juossut jonkun nurkan taakse piiloon! Iska kuitenkin onneksi loytyi ajoissa ja paasimme koneeseen.

Lento Frankfut-Caracas kesti reilut 10 h ja sujui ihan kelvollisesti, mita nyt yrtin turhaan koko matkan opettaa iskaa tilaamaan punaviinia saksaksi. Lopulta kuitenkin lentoemannat oppivat suomea nopeammin ja loppumatkasta "punaviinia, kiitos" oli jo ihan tuttu juttu. Lennolla taytettiin maahantulokavaakkeet seka tullilomakkeet, jossa kyseltiin ihan kaikki mita tuodaan maahan ja mita niiden arvo mahtaakaan olla.
Kentalla mentiin ensimmaisena valtavan pitkaan jonoon odottelemaan maahantulomuodollisuuksia. Jonossa vierahtikin yli tunti ja iska aiheutti minussa suunnatonta verenpaineennousua keskustelemalla kovaan aaneen suomeksi Chavezista, Osamasta, Gaddalfista ja kumppaneista. Myoskin eras jonossa etuilija sai kuulla kunniansa suomeksi... Caracas onkin paikka, jossa haluaa vetaa huomiota itseensa.

Maahantulomuodollisuuksien jalkeen kavimme hakemassa matkalaukut ja seuraavaksi vuorossa oli tulli, jossa matkalaukut lapivalaistiin. Sen jalkeen paasimme suoraan jatkamaan matkaa, toisin kuin muutamat muut, joiden kasimatkatavaratkin pengottiin kokonaisuudessaan. Heti saapuessamme ovista ulos luoksemme tuli virkailija, joka lahti saattamaan meita taksialueelle. Pimea rahanvaihto Caracasissa on selvasti helppoa, miekkonen tarjoutui valittomasti vaihtamaan bolivareja dollareihin kurssilla 1 USD = 7 VEF, kun pankista saatava virallinen kurssi on 1 USD = 4,3 VEF. Bolivarit olimme kuitenkin vaihtaneet jo kotimaassa.

Seuraava operaatio oli turvallisen taksin valinta. Takseja oli jos jonkinmoisia, iso osa pimeita takseja, joissa oli vain jostakin repaisty taksikyltti katolla. Viralliset taksit ovat yleensa mustia ja isoja ja niissa on virallinen tarra. Meidan taksikuskimme tosin kaivoi tarran takakontista huomattuaan meidan kaipailevan sita... Paadyinkin lopulta taksin valinnassa kiinnittamaan ensisijaisesti huomiota taksikuskin kokoon ja fyysiseen olemukseen, ongelmien sattuessa paasisimme kaikkein helpoimmalla mikali riittaisi, etta iska tarvittaessa antaisi kuskille turpaan, eika minun tarvitsisi osallistua. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja kuski osoittautui luotettavaksi.

Caracasissa liikenne on kamalaa. Tata ennen luulin, etta liikenne on kamalaa myos Kreikassa ja Italiassa, mutta ei se ole. Autoja on paljon, isoja maastureita ja osa busseista ajaa ovet auki. Bensa ei maksa kaytannossa juuri mitaan. Lentokentan lahella on slummia, kaikkialla on todella likaista, lapset keraavat roskien seasta jotain kayttokelpoista. Tien viereen on rakennettu isot kaivannot sadekaudeksi vetta kuljettamaan, mutta nekin ovat tayttyneet roskista, joita kulkukoirat kaivelevat.

Olin varannut majoituksen kentan lahelta Hotel Marriot Venezuela Playa Grandesta, joka oli aivan rannalla ja selkeasti hieman paremmalla alueella, vieressa oli mm. lahden poukama, jossa oli joukko luksushuvijahteja. Hotelli osoittautui oikein mukavaksi ulkouima-altaineen ja kielitaitoisine henkilokuntineen. Hintatasokin oli lopulta melko kohtuullinen, oluen sai viiden tahden hotellin ravintolasta kuitenkin alle 2 eurolla. Iskan kanssa oli jalleen hermo toisinaan kirealla, miesten toottaillessa autoistaan ohi mennessaan, oli iskan aina vilkutettava takaisin, huokaus. Hotellissa viivyimme vain yhden yon ja aamulla suuntasimme takaisin lentokentalle hotellin ilmaisella kuljetuksella.

Kentalle saavuttuamme ensimmaiseksi huomion kiinnitti se, etta lahtevien lentojen listassa ei ollut ainoatakaan lentoa Curacaolle, vaikka lentomme piti lahtea 11.30. Ei muuta kun siis etsiskelemaan Asercan tiskia... helpommin sanottu kun tehty paikassa, jossa kukaan ei puhu englantia ja itse puhut paskaa espanjaa ja sinulla on mukana apuri, joka ei puhu mitaan muuta kuin suomea, mutta tekee sita sitten suunnattomalla innolla ja auttamishalulla. Lopulta Arcan tiski loytyi henkilokunnan tiloista. Kavi ilmi, etta lentomme oli kokonaan peruttu. Kahden tunnin odottelun jalkeen meidat ohjattiin hotelli Eduard'siin odottelemaan seuraavaa lentoa. Aserca maksoi niin hotellin, ruuat, kuljetukset kuin uudet lentoliputkin illaksi FlyDAE:lle eli palvelu pelasi loistavasti huolimatta yhteisen kielen puuttumisesta. Hotelli Edward's oli oikein mukava, tosin ainoa kasvisruoka mita paikassa sai oli rakaa tomaattia, raa'an sipulin kera, mutta mikas siina, ei mulla ole mitaan tomaatteja eika sipuleja vastaan :)

Illalla saavuimme uudestaan kentalle ja jos jotain hyvaa asiasta hakee niin lahes koko kentta oli autio ja mihinkaan ei tarvinnut jonottaa. Lisaksi kavi ilmi, ettei meidan tarvinutkaan maksaa lentokenttaveroa, joka maksetaan maasta poistuttaessa (190 VEF), vaan Aserca oli jo hoitanut sen. Turvatarkastus sujui nopeasti, mutta passintarkastuksessa seurasi ongelmia, seta ei tykannyt passistani. Seta ei puhunut englantia ja olisi halunnut kysya jotain, mutta tata strategisen tarkeaa espanjankielista sanaa en sitten ymmartanyt, joten seta haki paikalle toisen sedan, jonka kanssa puolisen tuntia ihmeteltiin passiani ja toljotettiin jokaikista leimaa ja seta toisteli samaa espanjankielista sanaa, jota en edelleenkaan ymmartanyt. Lopulta seta keksi yhden englanninkielisen sanan, joka oli "license". Edelleenkaan en tosin ymmartanyt mita ihmetta seta passini lisaksi mahtaa tahtoa, kun en kerran tarvitse viisumia. Lopulta seta sitten paasti meidat menemaan, ilmeisesti todettuaan, etta tuskin kuitenkaan olen terroristi. Jalkeenpain ajatellen ilmeisesti hamminkia aiheuttivat passissani olleet aikaisemmat leimat (minulla on viela 10 vuoden passi, ollut vuodesta 2004, kun taas iskalla oli juuri uusittu ihan tyhja passi).

Kaisainvalisella puolella ehdimme viela hengata yli tunnin verran ennen kuin lento kohti Curacaoa lahti. Caracas ei lopulta ollut niin pelottava kun mita ehka etukateen kuvittelimme ja hyva niin. Saa oli kokoajan ihan kelvollinen, n. + 25 astetta, pienta vesisadetta muutaman minuutin ajan ja puolipilvista sadekaudesta huolimatta. Palvelukulttuuri oli melko erilainen kun mihin Suomessa on totuttu, iska totesikin heti alkajaistunnelmiksi "ihan kuin olisi tultu Neuvostoliittoon". Caracasissa olisi hyin voinut viettaa pari paivaa, mutta millaan tasolla viehattavaksi kaupunkia ei voi kutsua ja jatkoimme matkaa eteenpain ihan mielellamme.

Rooma - kliseiden paakaupunki

Kaikki tiet vievät Roomaan, romantiikan näyttämölle, ulkoilmamuseooon, ikuiseen kaupunkiin. Todelliseen kliseiden pääkaupunkiin. Osa kliseistä on täyttä totta, mutta esimerkiksi romantiikan näyttämöksi minulla olisi mielestäni useita huomattavasti parempia ehdotuksia ;)

Rooma on täynnä nähtävää, puheet historian aarreaitasta ja valtavasta ulkoilmamuseosta eivät ole puppua. Fontana di Trevi on oma suosikkini nähtävyyksiäni Roomassa Colosseumin lisäksi. Suihkulähde osoittautui kyllä paljon suuremmaksi kuin olin kuvitellut ja houkutus tehdä Anita Ekbergit (Ihana elämä 1960) oli suuri, mutta suurien sakkojen uhka ja suurehko yleisö saivat jättämään väliin. Kenties joku talvi keskellä yötä...? Ei tullut heitettyä kolikkoa altaaseen, mutta kenties silti tie vie joskus takaisin Roomaan :)


Colosseum on valtava (veti aikoinaan jopa 50 000 ihmistä). Aikoinaan rakennelmaa kutsuttiin Amphitheatrum Flaviumiksi, Colosseum nimitys otettiin käyttöön vasta keskiajalla. Kivenryövääjien ja maanjäristysten seurauksena Colosseum on nykyisin vaurioitunut, mutta silti mitä vaikuttavin rakennelma, mielikuvitusta käyttämällä voi lähes aistiä veren löyhkän ja tuskan huudot. Paitsi, että Colosseumilla sai aikoinaan surmansa valtavat määrät ihmisiä niin loppunsa koki myös hyvin moni eläin. Väitetään myös, että moni kristitty koki paikalla loppunsa, mutta tätä väittämää tukemassa ei ole relevanttia historiallista näyttöä.


 Pantheon on parhaiten säilynyt antiikin aikainen temppeli Roomassa, joka sekoitetaan nimensä puolesta toisinaan Ateenan Parthenoniin. Aikanaan temppeli pystytettiin kaikille seitsemälle planeetalle ja niiden jumalille, mutta nykyisin se toimii niin kristillisenä kirkkona kuin ruumishuoneena - temppeliin on haudattu mm. Rafaello.

 Roomalaiset saavat tosiasiassa kiittään Egyptiä varsin suuresta osasta historiaansa. Obeliskin lisäksi kaupungista löytyy esimerkiksi pyramidi. Itse Caesarkin aikanaan riiasi Cleopatraa.

Nähtävä ei päivässä parissa lopu. Roomassa sijaitsee myös Pantheon ("kaikkien Jumalien temppeli"), joka peruskoulussa ainaisesti sekoitetaan Ateenassa sijaitsevan Parthenonin temppelin kanssa. Nykyisin temppeli toimittaa katolisen kirkon virkaa ja sinne on haudattu kuuluisuuksia, kuten Rafaello. Myöskin Panthenon on kärsinyt metallien ryövääjien käsissä, mutta sitä on myöhemmin paikkailtu. Espanjalaiset portaat Piazza di Spagnan aukiolla ovat myös kauniine kukkaistutuksineen näkemisen arvoiset ja selvästikin suosittu ajantappopaikka, joka johtaa Trinitá dei Montin kirkolle. Muinaisen Rooman poliittisen vallan keskuksena toiminut Forum Romanum on myös ihmettelemisen arvoinen. Moniin nähtävyyksiin halutessaan voi varautua jonottelemaan jopa tuntikausia, mutta saatavilla on myös yhteislippuja, jotka helpottavat tilannetta. Esimerkiksi Forum Romanumille lipun ostaessaan voi valita yhteislipun Colosseumin kanssa, jolloin Colosseumiin pääsee jonottelematta :)





Kuuluisat espanjalaiset portaat ja loputon väenpaljous. Rooman keskustassa on ihmisiä kuin muurahaisia sekä päivin että öin.

Italiassa on meneillään kuntauudistus, kaikkien alle 1000 asukkaan kylien pitäisi yhdistyä lähikylien kanssa yli tuhannen asukkaan kyliksi ja tämä on aiheuttanut paljon protesteja. Jonkin verran uutisointia on herättänyt mm. noin 100 kilometrin päässä Roomasta sijaitseva piskuinen Filettino, jossa asukkaita on viitisen sataa ja joka julistautui taannoin itsenäseksi alkaen painattaa omaa rahaa, fioritoja. Pakkohan niitä oli päästä katsomaan! Ihana duunikaverini, joka on suurin tuntemani Italia-fani, antoi matkaan hyviä vinkkejä. Hieman mutkia matkaan toi niin tietämätön infopisteen täti (Filettinoon piti hänen mukaansa mennä bussilla Fiuggin kautta, vaikka tosiasiassa suoraankin olisi päässyt), kuin bussilippujen ostamisen hankaluus (niitä ei saanut bussista, ainakaan keinolla, jota vain italiaa puhunut bussikuski olisi osannut ilmaista, lopulta selvisi, että tupakkakiskasta saa lippuja).

Matka siis alkoi ensin Terminiltä Fiuggiin, jossa aikaa jäi reilun tunnin verran pyöriä ympyrää. Italiassa muuten voi itse kuvitella puhuvansa kovinkin laadukasta englantia, sillä varsin harva ylipäätään puhuu englantia, saati sitten hyvää englantia. Jatkobussiin astuessani kaikki koittivat kuitenkin ystävällisesti auttaa ja heivasivat ulos oikealla pysäkillä keskellä ei mitään, jossa jälleen piti vaihtaa bussia! Onneksi bussi ylipäätään saapui ja tällä kertaa ymmärsin pitää suuni kiinni siitä, ettei minulla tosiasiassa ollut aavistustakaan kävikö bussiin sama lippu, joka minulla oli. Lopulta perillä!

Filettino

Filettino osoittautui hyvin pieneksi, idylliseksi ja sympaattiseksi kyläksi vuoren rinteellä. Kukaan ei puhunut englantia, mutta kaikki olivat hurjan ystävällisiä ja paikalliselta putiikin tädiltä sainkin sitten haluamiani fioritoja, yhden itselleni muistoksi ja pari tuliaisiksi työkavereille :) Fioritossa on painettuna kylän pormestarin kuva, valitettavasti tosin pormestari ei ole komea. Turvatekijät ainakin toistaiseksi loistivat poissaolollaan.

Matka Filettinosta takaisin Roomaan kävi kätevästi suoralla bussilla, mutta en missään vaiheessa keksinyt mistä ihmeestä bussilippu olisi pitänyt hankkia, joten pummilla mentiin :P

Matkalla Filettinoon pakollinen pysähdys oli Fiuggissa, johon täytyy tutustua paremmin toisella kertaa, ihan kivanoloinen kaupunki kuitenkin.

Filettinon lisäksi päiväreissukohteeksi valitsin Napolin, josta kylläkiin suuntasin pikimmiten vuorikiipeilemään ja moikkaamaan Milla Magiaa Vesuviukselle sekä ihailemaan Pompeijin raunioita. Ennen kuin olin käynyt Roomassa, kuvittelin, että Kreikassa liikenne on jotain aivan hirveää. Napolissa en muuten sitten nähnyt ainuttakaan ehjää autoa, jonka jälkeen en en pitänyt Rooman liikennettä katastrofina. Kaikki on suhteellista.


Vesuvius. Vuorikiipeily ja + 35 astetta ovat nähtävästi aina etukäteen mielestäni loistoidea, mutta toteutusvaiheessa alkaa vähän epäilyttää. Maisemat olivat kyllä kivat, mutta Milla Magiaa ei näkynyt missään, mikä jäi harmittamaan.


Pompeissa aikoinaan lukuisat kaupunkilaiset hautautuivat elävältä laavaan ja tuhkaan Vesuviuksen purkauduttua. Kaupunkia ylös kaivellessa arkeologit ovat löytäneet onkaloita, jotka ovat muodostuneet laavaan hautautuneen ihmisen ruumiin hajotessa. Onkalot on sittemmin voitu täyttää savella tms. ja näin on saatu jäljennöksiä siitä missä asennoissa ihmiset ovat menehtyessään olleet.


Pompein alue on yllättävänkin laaja ja katselemista riittää usemmaksi tunniksi. MM. isohko amfiteatteri on hieno. Päiväreissulla ehti hyvin nähdä sekä Pompeijin että Vesuviuksen, Napolia tuli vain ylimalkaisesti vilkaistua.

Kun kerran Roomassa oltiin niin pitihän sitä pikkuriikkinen asukasmäärään suhteutettuna korkean rikollisuustilaston sävyttämä Vatikaanivaltiokin nähdä. Ja Vatikaani on muuten tosi tosi hieno.

 Keskellä Vatikaania on muuten maassa kaksi ympyrää, joiden keskellä seisoessa näyttää aivan siltä kuin pylväsrivejä olisi vain yksi kahden sijasta. Pakkohan jokainen aukion ympyrä oli testata. Oikeatkin löytyi.

 Vatikaani on Rooman reissulla ehdoton must see -kohde ja Pietarin kirkon kupolin näkymät olivat ehdottomasti 551 portaan kipuamisen arvoiset, vai mitä mieltä olette? Alaspäin tultaessa portaita on muuten vain 523, lohdullista!

Vatikaanin museoissa oli kaikkea tosi hienoa ja tosi paljon ja tosi valtavaa. Tosin ihmisiä oli tsiljoona ja liikkuminen äärettömän hankalaa ja lopulta ahdistus äityi sen verran pahaksi, että paikalta oli aivan pakko poistua.

Rooma on ihana. Ihana ihana ihana. Nähtävää ja tekemistä riittää monelle reissulle. Liikkuminen busseilla ja metroilla on melko edullista ja kohtuullisen vaivatonta alkuhäslinkien jälkeen. Keskusta on kävellen hallittavissa. Itse olin budjettimatkalla, joten yöt taittuivat hostellissa ja shoppailu jäi käytännössä väliin, mutta pikaisen vilkaisun perusteella Roomalla on shoppailukaupunkinakin varsin paljon potentiaalia kärkikastiin Euroopan maiden pääkaupunkien osalta. Italia on tunnettu myöskin hyvästä ruuasta ja viinistä, nämäkin kokemukset jäivät tällä kertaa vähälle marketin sämpylöihin turvautuen. Jäipä kaikenlaista sitten ensi kerrallekin :) Sitä lottovoittoa tai rikasta miestä odotellessa...