Paluu Marokkoon

Kävin ensimmäistä kertaa Afrikassa ja Marokossa marraskuussa 2022 ja suuntasin uudelleen Marokkoon helmikuussa 2023. Tällä kertaa tyttöporukalla ystävieni E:n ja A:n kanssa.

Pääkohteemme oli Marrakech, jossa E oli vieraillut jo viidesti aiemminkin. Lensimme A:n kanssa paikalle Suomesta Pariisin kautta AirFrancen kyydillä ja odottelimme pari tuntia E:tä, joka saapui Genovasta. Kentältä suuntasimme taksilla keskustaan kohti riadiamme ja koimme tulleemme heti höynäytetyiksi. Taksilla matkustamisen piti olla edullista, mutta taksit pyrkivät veloittamaan matkasta 20€ tai 15€ jos menemme pääaukiolle, josta meidän tulisi kävellä vielä pari kilometria soukkien halki riadillemme. Lopulta saimme sovittua hinnaksi 15€ suoraan niin lähelle riadiamme kuin mitä autolla oli mahdollista päästä. Jälkikäteen muuten huomasin, että Marrakechin lentokentän nettisivut kehottivat välttämään takseja, jotka päivystivät kentän edessä ja jatkamaan matkaa syrjemmälle, jossa myös on takseja tarjolla.

Meitä opastettiin jo taksia ottaessa, että muistakaa sitten, että älkää antako kenenkään ohjeistaa teitä minnekään. Taksi jätti meidät noin 200 metrin päähän riadista, koska lähemmäs ei autolla päässyt. Heti kylkeemme liimaantui poika, joka lähti etsimään meille reittiä riadille. Ja oli sitten riadilla palkkaa vailla. E kieltäytyi jyrkästi maksamasta "palvelusta", jota ei ollut pyytänyt. Poika kävi sitten riadin vastaanotossakin valittamassa ja vastaanottovirkailija tuli valittamaan meille. Ei maksettu ja opittiin läksymme tehdä auttajille heti kättelyssä selväksi, että emme hyväksy palveluja.

Marrakech, jota kutsutaan punaiseksi kaupungiksi hiekkakivestä rakennettujen rakennusten vuoksi,

sijaitsee Länsi-Marokossa Atlas-vuorten lähistöllä ja se on Marokon suosituimpia turistikaupunkeja. Siellä on uusi kaupunki ja vanha kaupunki eli medina. Meidän riadimme, riad de Lea, sijaitsi mukavasti näiden välissä. Medinan soukit eli basaarit olivat pitkiä ja sokkeloisia ja täynnä tuoksuja, hajuja, värejä ja kimallusta. Tarjolla on tavaraa joka lähtöön, kaftaaneja, perinteisiä marokkolaisia jalkineita (babouche-tohveleita), joita saa lukuisissa eri väreissä ja jotka näyttävät lähinnä velhon jalkineilta, erilaisia huiveja ja tyynynpäällisiä, lukemattomia kauniita astioita ja värikkäitä lamppuja, mausteita kaikissa väreissä, joita voi kuvitella, erilaisia öljyjä, voiteita ja herkkuja. Soukit ovat kapeita ja niillä on hurja ryysis. Paikalliset kulkivat pitkin soukkia niin moottoripyörillä, polkupyörillä, aaseilla kuin ties millä kärry-yhdistelmillä. Mukana oli usein enemmänkin porukkaa, puoli sukua kyydissä kun mummot eivät jaksaneet kävellä. Mukana oli myös usein niin lemmikkieläimiä kuin muuttokuormiakin. Koko ajan sai siis olla tosi varuillaan, että selvisi hengissä. Tien ylittäminen tuntui myös hengenvaaralliselta operaatiolta. Uuden kaupungin puolella taas oli tarjolla moderneja liikkeitä (monesti ihan niitä samoja kuin Euroopan kaupungeissakin) ja ihanaa, liikennevaloja!

Djemaa el Fnaa

Kaupungin sykkivä keskus on Djemaa el Fnaa niminen aukio, joka on täynnä vilinää ja viskettä. Ihmiset parveilevat sinne tänne tuorepuristettujen mehujen myyjien, hennatatuointien tekijöiden ja käärmeenlumoajien välissä. Pahaa mieltä tuovat apinan kasvattajat. Koutobian moskeija, jonka 77 metrinen minareetti toimii merkittävänä maamerkkinä, sijaitsee aukion lähellä ja viidesti vuorokaudessa kaikuvista kutsuhuudoista huolimatta ei-muslimit voivat sitä ihailla vain ulkoa.

Marrakechin nähtävyyksiä ovat esimerkiksi Bahia palatsi, Jardin Majorelle ja Ben Youssef Madrasa.

Palais Bahia on kaunis ja koristeellinen palatsi, jota alettiin rakentaa 1800-luvulla. Täällä kuljetaan läpi tiettyä reittiä, jotta turistipaljoudessa kyetään ylipäätään kulkemaan. Värikkäät mosaiikkikoristeiset huoneet seuraavat toinen toistaan. Ben Youssef Madrasa on 1300-luvulla perustettu ja myöhemmin koristeltu koraanikoulu, varsin kaunis sellainen. Opetusta täällä ei ole ollut aikoihin, turisteja vain. Jardin Majorelle on kasvitieteellinen maisemapuutarha. Hyvin suosittu sellainen, sillä tänne pitää ostaa liput etukäteen netistä, eikä niitä välttämättä edes ole samalla päivälle enää jäljellä. Meillä kävi tuuri, että ylipäätään viimeisenä päivänämme edes pääsimme täällä käymään kun onneksemme muutama päivä aikaisemmin tajusimme, ettei tänne pääsekään noin vaan. Kiemurtelevia polkuja reunustavat korkeat palmut, kaktukset ja bambumetsikkö lintujen livertäessä ja kilpikonnien vilvoitellessa vesialtaissa. Harhaillessamme päädyimme eräänä päivänä myös juutalaisten hautausmaalle, jonne oli nimellinen 10 dirhamin pääsymaksu. Tällä erikoisen näköisellä hautausmaalla oli valkoisia kiviä, jotka olivat vähän kun betoniporsaita. Todistimme myös merkillistä episodia kun kodittoman näköinen mies nousi yhdelle kivipaasista ja alkaa saarnata jotakin. Muutamia yksittäisiä sanoja bongasimme, mutta muutoin lähinnä välittyi, että tyyppi vaikutti aika kiihtyneeltä ja kiihkeältä asiansa kanssa, mikä se sitten olikin. 

Päätimme A:n toiveesta tehdä päiväretken Casablancaan. Emme oikeastaan tienneet kaupungista paljoakaan, mutta kuulostaahan se hienolta ja on tuttu saman nimisestä elokuvastakin (jota kuitenkaan ei ole kai lainkaan kuvattu kaupungissa). Suuntasimme bussiasemalle ja onnistuimme ostamaan liput Casablancaan aivan täyteen ahdettuun bussiin. Kolmen tunnin köröttelyn jälkeen poistuimme bussista Casablancan bussiasemalla ja hetken mietimme minne mahdoimmekaan tulla. Aseman seutu vaikutti aika turvattomalta, heti sen kyljessä oli jonkinlainen hökkelikylä, jossa maleksi ilmeisesti eteläisemmästä Afrikasta saapuneita siirtolaisia. A:lla oli pakottava tarve päästä vessaan, joten lähdimme kysymään pikkuruisesta ruokapaikasta mahdollisuutta käydä vessassa. Ystävällisesti se tarjottiin (reikä lattiassa jossain henkilökunnan tiloissa) ja samalla saimme heti varoituksen siitä, että kännykät kannattaa pitää visusti piilossa.

Marokko ei ole EU-maa, joten netin käyttö on tuhottoman kallista. Käytimme siis nettiä ainoastaan kun maksuton wifi oli tarjolla (lähinnä siis riadilla). Muutoin suunnistamista netin puuttuminen kyllä kovasti haittasi. Olimme bussiasemalla ihan pihalla siitä missä keskusta mahtoi olla. Löysimme raitiovaunun raiteet ja lähdimme niitä seuraamaan. Päätimme lopulta hypätä kuitenkin raitiovaunun kyytiin, mikä oli hyvä idea, koska matka oli pitkä. Lippuja ainakin tarkastetaan ahkerasti. Laiturille mentiin portin läpi, josta pääsemiseksi tarvittiin lippu ja jonka lisäksi portilla oli pari tarkastajaa. Seuraava tarkastaja tuli laiturilla ja viimeinen vielä raitiovaunun sisällä. Raitiovaunu vaikutti menevän ihan lupaavan suuntaan, mutta kesken kaiken tajusimme, että meidän olisi todennäköisesti pitänyt hypätä pois ja vaihtaa raitiovaunua. Kesken kaiken emme näin enää tehneet vaan köröttelimme aika pitkän matkaa päätepysäkille asti. Päätepysäkillä oli se hyvä puoli, että se oli rannan vieressä: niinpä olimme ainakin jonkinlaisella tasolla kartalla siitä missä olimme. Lisäksi Casablancan moskeija, Hassan II:n moskeija on suurin moskeija Marokossa (ja 7. suurin maailmassa), joten sen 210 metriä korkea minareetti näkyi kauas ja kertoi meille missä suunnassa keskusta olisi. Istahdimme syömään rannan pitseriaan ja samalla oli mahdollisuus käyttää wifiä, joka kertoi, että hotellillemme olisi kävelymatkaa kuutisen kilometria.

Iltakävelyksi siis suunnistimme pimeän kaupungin läpi hotellillemme alkuun rantaviivaa seuraten. Hyvä puoli tässä oli se, että moskeija tuli nähtyä myös iltavalaistuksessa. Hotellin nimen olen jo ehtinyt unohtaa, mutta keskustan kupeessa kolmen hengen huone omalla kylppärillä, ilmaisella wifillä ja aamiaisella yhteensä kolmisenkymmentä euroa oli varsin reilu tarjous.

Seuraavana päivänä yritimme tutustua hieman kaupunkiin kävelemällä keskustan ympäristössä. Keskustaa oli kaikkiaan minusta hieman vaikea ylipäätään tunnistaa keskustaksi, mutta siellä kaiketi olimme. Suuntasimme myös medinaan eli vanhaan kaupunkiin ja sen sokkeloisiin soukiin. En tiedä onko Casablancassa vähemmän turisteja kuin Marrakechissa vai mitä, mutta huomio tuntui selvästi lisääntyvän ja huutelua yms. tuli kaupungissa myös ohikulkevista autoista.

 

Marokossa moskeijoihin eivät yleensä pääse muut kuin muslimit, mutta Hassan II:n moskeija on poikkeus. Se on myös merkittävin nähtävyys Casablancassa, joten suuntasimme sinne. Olimme etukäteen selvittäneet, että moskeijassa on mahdollista vierailla vain muutamina tiettyinä ajankohtina. Jotta vierailemaan pääsee täytyy nimittäin ostaa opastus ja toki moskeija on käytössä ihan moskeijanakin eikä vain turistien pällisteltävänä. Ensi alkuun vietimme aikaa moskeijan pihalla muslimien rukoushetken aikaan kuunnellen samalla imaamin rukouslaulua, joka kuului myös moskeijan pihalle. Moskeijaan nimittäin mahtuu 105 000 ihmistä, joista 25000 sisälle ja 80000 pihalle. Lopulta rukoilijat alkoivat suurena virtana poistua rakennuksesta, miehet (joita valtaosa kävijöistä oli) eri paikasta kuin naiset. Suuntasimme moskeijalle, josta saimme selville, että lippuja ei voi ostaa siellä ovelta vaan piti suunnata toiselle rakennukselle (pääsisäänkäynnin yhteyteen?) ja jonottaa siellä ensin liput. Sen jälkeen meidät kerättiin ryhmiksi ja vietiin moskeijaan, jossa alkuun saimme jalkoihimme muovipussit, jonka jälkeen saatoimme kiertää moskeijassa oppaan samalla esitellessä sisätiloja. Olihan hieno rakennus. Erikoisuutena oli erityisesti aukeava katto.

Suuntasimme syömään ihan moskeijan lähistölle, ravintolaan, jonka olimme bonganneet jo edellisenä iltana. A ja E kaipailivat erityisesti erilaisia tahnoja ja täältä niitä löytyisi. Istuimme tekemään tilauksemme ja kävi ilmi, että sitä, tätä, tuota ja kolmatta ei olisikaan saatavilla. Tilasimme silti. Tilauksestamme oli kulunut jo minuuttikaupalla aikaa kun tarjoilija tuli kertomaan, että mitään tahnoja ei muuten olisikaan. Mikä pettymys ja muutakin tilausta piti sen myötä muuttaa. Varsin kateellisena katselimme kun viereisen pöydän tyypit sitten saivat juuri sen tahna-annoksen, jonka me olisimme halunneet. Ruoka oli lopulta kuitenkin ihan hyvää ja varsin edullista - paljon edullisempaa vielä kuin Marrakechissa. Esimerkiksi valtava purkillinen tuoretta hedelmäsalaattia oli 35 dirhamia eli reilut 3 euroa. Ravintolassa oli myös vapaana lintuja seuranamme.

Ilta lähestyi ja aikomuksenamme oli suunnata takaisin Marrakechiin bussin sijaan junalla. Juna-asemalle oli matkaa kuutisen kilometriä, joten tarvitsimme taksin: seuraavan junan lähtöön oli aikaa noin 50 minuuttia. Taksin saaminen ei ollutkaan kovin helppoa, mutta paikallinen mies auttoi ja nappasi meille lennosta taksin. Hinnasta ei juurikaan ollut tinkivaraa kuskin mukaan ruuhkaisen liikenteen vuoksi. Liikenneruuhka oli tosiaan hillitön ja saimme matkalla todeta, että siitä huolimatta, että kuskimme ajoi välillä väärää kaistaa, teki u-käännöksiä ja koukki milloin mistäkin, emme ikinä ehtisi ajoissa asemalle. Kaiken lisäksi asemallakin oli hirveä ruuhka ja kuski jätti meidät toiselle puolelle katua. Paikalla ei ollut liikennevaloja, joten emme tienneet miten ikinä pääsisimme tien yli. Toisella puolen tietä seisoi vanha mies, taksikuski, joka tuli auttamaan meidät tien yli. Hän nosti kätensä ja näytti kämmenellä autoilijoille, että näiden olisi pysähdyttävä ja talutti meidät toiselle puolelle. Olimme jo tottuneita siihen, että Marokossa ihmiset yrittävät auttaa väkisin ja ovat vailla palkkaa avustaan, mutta yllätykseksemme ensimmäistä kertaa kun oikeasti olimme avun tarpeessa ja saimme sitä, kuski kieltäytyikin maksusta ja oli auttanut vain hyvää hyvyyttään.

Asemalla oli vuorossa tiskille jonotus. Jono oli pitkä, mutta seuraavan junan lähtöön niin paljon aikaa, että ehtisimme kyllä saada liput. Tosin pahaenteisesti joku paikallinen alkoi huudella Marrakechista jotain tietoa siinä vaiheessa kun olimme vielä noin 30 ihmisen päässä tiskistä. Tiskillä sitten selvisi, että seuraava juna oli loppuunmyyty. Viimeinen juna lähtisi iltayhdeksän maissa ja olisimme perillä Marrakechissa puolen yön jälkeen. Ei ideaalitilanne, mutta minkäs mahdat. Ostimme liput junaan ja meille jäi parisen tuntia odotusaikaa. Kauas asemalta ei ollut järkevää lähteä, toisaalta asemalla tai sen välittömässä läheisyydessä ei ollut kovin kummoisesti mitään muutamaa pientä kahvilaa ja pientä ostospaikkaa lukuunottamatta. Kävimme piipahtamassa vastapäisessä kaupassa kun sama ystävällinen vanha mies lupautui taas auttamaan meidät kumpaankin suuntaan tien yli. Marrakechissa palasimme riadiimme yöllä ja vastaanotto oli varsin vihainen kun emme olleet kertoneet olevamme yötä poissa. Pahoittelimme ja lupasimme jatkossa kertoa.

Kun kerran olimme Marokossa niin halusimme toki käydä myös Saharassa. Paikallisesta matkatoimistosta löytyi hyvä tarjous. Bussikuljetus Saharaan, matkalla käynnit Ait-Ben-Haddoussa ja Ouarzazatessa ja vapaa-aikaa, yöpyminen Saharassa kolmen hengen teltassa illallisella ja aamiaisella ja kamelikyyti telttakylään ja takaisin Saharan laidalle, josta bussilla paluu Marrakechiin. Tämä kaikki 50 eurolla.

Matka alkoi ihan lupaavasti, meidät haettiin riadimme läheltä pikkubussilla ja Marrakechin laidalla vaihdoimme toiseen pikkubussiin, jolla jatkoimme matkaa. Kuitenkin parin tunnin matkanteon jälkeen matka tyssäsi huoltoasemalle. Meille selvisi, että vuoristossa on niin paljon lunta, että reitti on suljettu ja pääsisimme ehkä tunnin päästä jatkamaan matkaa. Aika venyi kahdeksi tunniksi, mutta matka jatkui. Mukana reissulla oli myös bangladeshilainen, joka kertoi jo edellisenä päivänä olleensa matkalla Saharaan ja tällöinkin bussi oli pysähtynyt samalle huoltoasemalle ja useamman tunnin odotuksen jälkeen palannut takaisin Marrakechiin. Pääsimme vuoristoon ja seuraavaksi matkamme tyssäsikin sitten sinne. Olimme ties kuinka monta tuntia paikallamme aika turhautuneita kunnes matka taas jatkui. Pysähdyimme vuoristossa jonkin pienen ravintolan luokse. Minä, E ja A olimme varanneet mukaan evästä, jotta pysähdyksillä aikaa ei menisi syömiseen ja kesäavokkailla tallustaminen loskassa ei houkutellut, joten jäimme bussiin istumaan kun pysähdyksen piti kestää noin puoli tuntia. Pysähdys kesti lopulta noin 1,5 tuntia kun muutkin jumissa olleet bussit pysähtyivät täällä. Lunta todellakin oli kiitettävästi ja paikalliset lapset leikkivät innolla lumessa. Matkalla näimme myös esimerkiksi kulkukoiria (tai saattoivathan ne olla jonkun omiakin) ja vuohia.

Vuoriston ohitettuamme jatkoimme matkaa suoraan kohti Saharaa tehden vain muutamia nopeita vessapysähdyksiä (tarjolla oli sekä reikiä lattiassa että normaaleja pönttöjä, mutta omat vessapaperit oli paras muistaa pitää mukana), Ait-Ben-Haddou ja Ouarzazate menivät ohitse. Mukana matkalla oli meidän ja kuskin lisäksi bangladeshilainen Kanadassa asuva mies, kaksi ranskalaista ja joukko italialaisia teinejä, jotka pitivät älämölöä pitkin reissua. Teinit kuvittelivat ettei kukaan ymmärrä heitä ja voivat puhua ties mitä, mutta eivät tienneet E:n asuvan italiassa ja opiskelleen italiaa yliopistossa. Kuskimme puhui vain arabiaa ja ranskaa, joten oli haastava saada tietoa mistään. Lopulta noin 13 tunnin matkustamisen jälkeen saavuimme Saharan laidalle, jossa meitä oltiin kameleiden kanssa vastassa. Onneksemme italialaiset näyttivät suuntaavan toiselle leirille eri puolelle aluetta.

En ollut koskaan aiemmin ratsastanut kamelilla, enkä tiennyt miten selkään pääsee. Kamelit, tai siis tässä tapauksessa dromedaarit (vain yksi kyttyrä), ovat nimittäin tosi tosi korkeita, paljon korkeampia ja vahvempia kuin hevoset. Dromedaari kuitenkin pudottautui alas selkään nousun ajaksi laskemalla ensin etujalkansa ja sitten takajalkansa, jolloin kyytiin kiipeäminen onnistui. Satulasta nousi sitten eräänlainen tankosysteemi, josta pidettiin kiinni. Ja lujaa pitikin pitää kiinni kun kameli epätasaisesti nousi ylös. Sain epäonnekseni kiima-kamelin, joka oli hyvin kiinnostunut edellä jonossa kulkevan kamelin jalkovälistä ja pärisytteli kovaan ääneen sylkeä ympäriinsä. Matka telttakylään ei ollut pitkä, mutta sen jälkeen kaikki mietimme, että olikohan ensimmäinen ja viimeinen kerta kun ratsastimme kamelilla. Erityisesti alastulo kamelin rämäyttäessä etujalkansa alas oli pelottavaa, erityisesti kun omani unohti joksikin aikaa takapuolensa ilmaan.

Telttakylä oli ihan siisti. Ilma Saharassa on öisin aika kylmä, mutta olimme siihen varautuneet ja mukanani oli merinovillapaidan lisäksi villatakki ja kaulahuivi. Meillä oli oma kolmen hengen teltta ja paikalla oli myös erillinen iso teltta, jossa oli ihan oikeat vessat ja oli jopa suihkut, vaikka meille oltiin etukäteen muuta sanottu. Illallinen oli myös erillisessä isossa teltassa, jälleen tajinea. Se on kartiomaisessa saviastiassa valmistettu mausteinen liha-, kala- tai kasvisruoka. Sen kanssa saimme myös ihanaa minttuteetä. Illalla myös henkilökunta (joka koostui pelkästään miehistä) esitti nuotion ympärillä jonkinlaista perinteistä tanssia ja musiikkia.

Yö sujui yllättävän hyvin ja onneksemme A oli hoksannut napata talteen vessapaperirullan - siitä nimittäin näytti monin paikoin Marokossa olevan pulaa. Aamiaisen jälkeen oli aika suunnata takaisin Saharan laidalle, jossa bussikyyti meitä odottaisi. Edellisen illan reissusta oli toivuttu sen verran, että uskaltauduimme kaikki kamelin kyytiin (A sai tällä kertaa epäonnekseen edellisen päivän kiimakamelini, joka jatkui pärisyttelyään). Tällä kertaa uskalsimme jopa irroittaa toisen käden telineestä ja ottaa matkalla kuvia. Ystävällinen henkilökunnan jäsen myös otti vastaan puhelimia ja kuvasi meidän puolestamme kulkuamme kameilla.

Tippien jättämisen ja heippojen sanomisen jälkeen kiipesimme samaan pikkubussiin, jolla olimme edellisenä päivänä saapuneet. Harmillisesti kyllä italialaiset teinitkin otettiin kyytiin, olivat kuitenkin nyt hiljaisempia kuin menomatkalla ja vaikuttivat hieman pahoinvoivilta.

 

Iloksemme paluumatkalla pysähtyisimme Ait-Ben-Haddoussa ja Ouarzazaessa, jotka menomatkalla jäivät välistä. Ouarzazate on kylä, jonka ympäristö on toiminut lukuisten elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkana. Siellä onkin studiot, joita kutsutaan Marokon Hollywoodiksi. Harmilliseksi vierailumme tällä Atlas-studiolla osoittautuikin 5 minuutin vessastopiksi, jolla ehti juuri porttien välistä hieman silmäillä aluetta. Alueelle on pääsymaksu, joten varsinaisesti sisään emme ehtineet ollenkaan.

Ait-Ben-Haddoussa sen sijaan pysähdyimme oikeasti. Se on Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva kylä lähellä Ouarzazatea. Siellä on kuvattu esimerkiksi suosikki tv-sarjaani Game of Thronesia. Kylässä on ksar eli vanha maalinnoitus, vaikka suurin osa asukkaista nykyisin asuukin sen ulkopuolella. Edessä kohoava Ait-Ben-Haddou on vaikuttava näky. Tässä kohtaa kuitenkin selvisi, että sitä on jäätävä ihailemaan etäältä tai maksettava oppaalle, jonka johdolla pääsisi kiertämään kylään. Maksettiin ja kierreltiin tunnin verran ja kiivettiin korkealle huipulle, josta oli hienot näkymät joka suuntaan - kätevää linnoituksessa. Kierreltyämme siirryimme porukalla ravintolaan syömään ennen matkan jatkumista kohti Marrakechia.

Viimeiset päivämme Marrakechissa olivat aurinkoisia. E:n toiveesta olimme varanneet riadin, jossa kattoterassilla oli allas. Täytyy todeta, että tässä kuvakulmat kyllä kovasti valehtivat ja allas näytti aika paljon isommilta kuvissa kun oikeasti se oli lähinnä kokoluokkaa palju. Kaiken lisäksi se oli remontissa ja ilman vettä koko vierailumme ajan. Viimeiset päivät vietimmekin lähinnä soukissa kuljeskellen ja ostoksia tehden. Löysimme esimerkiksi nenän aukaisijaa: jotain valkoisia sirpaleita, joita pieni määrä kuumaan veteen (vaikkapa teehen) lisättynä ja nuuhkaistuna auttaa välittömästi avaamaan tukkoisen nenän. Näillä varmaan on ihan joku oikea nimikin. Ostin myös mustan sievän kaftaanin 80 dirhamilla (hieman alle 8e) kun taas hivenen pettynyt A oli maksanut omastaan 100 dirhamia. En tykkää tinkimiskulttuurista, mutta täällä siihen on pakko sopeutua. Kaftaanista minulta pyydettiin alunperin 280 dirhamia eli hinta laski noin kolmannekseen alkuperäisestä pyynnöstä. Ostin myös kauniin turkoosin käsin tehdyn salaattikulhon. Haaveilin kovasti myös erivärisistä mosaiikeista tehdyistä koristeellisista lampuista, mutta koska koen, etten ymmärrä sähköasioista (maadoituksista ym.) tarpeeksi niin en uskaltanut sellaista ostaa - enkä toki tiedä olisiko se ehjänä perille kulkeutunutkaan.

Varasimme ajan illaksi myös riadimme läheiseen hamamiin eli perinteiseen marokkolaiseen kylpylään. Valitsimme läheisen Mythic Oriental Span, joka ei ollut edullisimmasta päästä, mutta oli saanut oikein hyvät arviot. Kokemus oli erikoinen ja tuntui, että olimme koko ajan vähän pihalla siitä mitä tapahtuu, mitä pitää tehdä ja minne pitää mennä. Saimme alkuun pehmeät valkoiset kylpytakit ja mustat paperiset stringit, joihin pukeutua. Seuraavaksi meidät kasteltiin ja ihomme kuorittiin ja sitä kuurattiin jonkinlaisella saippualla. Myös hiukset kasteltiin ja niitä hieman sekoitettiin, minulle jäi epäselväksi oliko tämän tarkoitus olla hiusten pesu (sen piti kyllä kuulua settiin). Seuraavaksi rentouduimme makoillen kaakeloiduilla penkeille lämpimässä tilassa odottaen mitä sitten tapahtuu. Meidät tultiinkin sitten hakemaan suihkuun ja pukeutumaan uudelleen kylpytakkeihin. Tässä vaiheessa E toi esiin olevansa tyytymätön saaamaansa palveluun ja kertoi hiustensa olevan edelleen likaiset. Minä komppasin, A puolestaan oli saanut parempaa palvelua. A vietiin eteenpäin kun taas ilmeisesti paikan johtajatar itse vei meidät takaisin pesutilaan ja tuli itse huolehtimaan hiusten ja vartalon pesusta. Tämän jälkeen todellakin oli puhdas olo! Seuraavaksi vaihdoimme päälle kylpytakin ja kuivat stringit ja jatkoimme yläkertaan, jossa asetuimme lämpimille pöydille makaamaan rentouttavaa öljyhierontaa varten. Tämän jälkeen oli aika siirtyä alakertaan A:n seuraan nauttimaan ihanaa marokkolaista minttuteetä. Kaikkiaan kokemuksesta jäi hyvin positiivinen fiilis pienestä haparoinnista huolimatta, virhe pyrittiin korjaamaan heti kun siitä saatiin tieto. Paikka oli myös kaikkiaan upea, ilmapiiri oli rentouttava ja ylellinen.

Saavuimme viimeistä kertaa riadillemme ennen aamuyöllä koittavaa lähtöä lentokentälle. Matkalla jätimme loput pikkurahat kotikatumme kerjäläisille. Kerjäläisiä Marokossa on paljon ja erityisesti nukkuvien lasten kanssa kerjäävät käyvät sääliksi ja on vaikea miettiä miten toimia kun toisaalta toivoo myös sitä, että lapsia ei raahata kaduille, jotta rahaa saataisiin enemmän. Meidän "kotikatumme" vieressä myös oli lähes joka päivä pikkuinen, ehkä 5-vuotias, tyttö myymässä muun muassa popcornia. 

E oli saanut riadiltamme sähköpostin, jonka mukaan meidän pitäisi maksaa loppulaskumme, josta olimmekin tietoisia, mutta summa oli eri kuin mitä piti olla. Tullessamme E oli maksanut kortilla osan maksusta ja kaikki oli mennyt muuten ok, mutta Bookingin ilmoittama summa oli euroissa kun taas riadissa haluttiin tehdä veloitus dirhameissa - lopputuloksena he veloittivat noin 15 euroa enemmän kuin mitä olisi Bookingin mukaan summan pitänyt olla. Nyt sitten loppulaskun kohdalla meille esiteltiin mitä veroja meidän pitäisi lisäksi maksaa - Bookingin varausvahvistuksessa selvästi todettiin, että kokonaissumma sisältää kaikki verot ja maksut ja ne oli myös eroteltu. Respan mies totesi, että se on meidän ongelmamme, jota meidän tulisi setviä Bookingin kanssa. Tässä kohtaa minulta paloi hermo ja korotin ääntäni ja totesin, että se todellakin on ihan heidän ongelmansa ja me maksamme vain tasan verran mitä meille on ilmoitettu ja riidelkööt Bookingin kanssa jos ovat väärästä hinnasta sopineet. Toin esiin myös saapuessamme veloitetut ylimääräiset summat ja sen, että luvattu uima-allas ei ollut lainkaan käytössä. Aikamme riideltyämme respan mies näytti päättävän, että meidät oli saatava hiljennettyä ennen kuin muut asiakkaat heräävät ja antoi periksi. Kaivoimme esiin tasasumman euroina, jotta meitä ei voitaisi enää huijata. Tämän jälkeen tyyppi sitten totesi, että toivottavasti ei kohtaa meitä enää koskaan Marrakechin kujilla tai... ja teki kurkunleikkauseleen. Sen jälkeen hän totesi, että vitsivitsi. Oltiin aika tyytyväisiä, että aamuyöstä päästäisiin pois täältä, eikä viimeisen aamun aamiaisen väliin jättäminenkään haitannut, mitään tyypin valmistamaa ei varmastikaan oltaisi enää suuhumme laitettu.

Tämän kokemuksen jäljiltä toki viimeisen yön unet jäivät muutenkin vähäisiksi ja suuntasimme lentokentälle taksilla aika helpottunein fiiliksin. Kokonaisuutena kuitenkin oli hieno, vaikka monella tapaa myös raskas reissu. Kahden Marokon vierailun perusteella täytyy myös todeta, että Marokossa suhtautuminen on aika erilaista kun on liikkeellä miehen kanssa ja kun on liikkeellä tyttöporukalla. Liikkuessani marraskuussa puolalaisen kanssa, ei minua koskaan häiriköity, eikä kukaan juurikaan edes minulle puhunut kun taas tyttöporukalla sai kuulla jatkuvaa huutelua ja utelua nimistä ja siitä mistä ollaan kotoisin (E päätti kertoa, että ollaan Virosta, jotta voidaan todeta, että ollaan köyhiä opiskelijoita, jos se vaikka vaikuttaisi hintoihin... Lähes aina kun totesimme mistä olemme uteluun "Estonia", totesi kyseliä, "aaa, Australia!". Jos taas sanoimme olevamme Suomesta, kääntyi Finlandista kysyjän suussa England). Nyt on kyllä Marokkoa ainakin joksikin aikaa nähtynä tarpeeksi.