Ihana saapua aamuyöstä koti-Suomeen lämpötila eron Kyprokseen ollessa vaatimattomasti reilut 50 astetta. Lisää ihanuutta toivat Helsinki-Vantaan lentokentän matkatavarahallin penkeillä torkkuen viettämäni reilut kolme tuntia, jonka jälkeen aamun sarastaessa uskalsin vihdoin lähteä häiriköimään kämppistä. Päästäkseni Arabianrantaan piti Sörkässä vaihtaa kulkuvälinettä sporaan, jota saikin sitten odotella 10 minuuttia ja oikeasti tuntui ihan siltä, että nenä jäätyy irti naamasta. Näköjään se on kuitenkin vielä tallella, uskaltaudun siis huomenna töihin.
Viimeiset kaksi päivää Kyproksella menivät turhan nopeasti. Perjantaina matkasimme R:n kanssa bussilla jo kyllästymiseen asti koluttua reittiä Larnakaan, josta matka jatkui paikallisen oppaamme mukana kohti Pohjois-Kyprosta. Ensimmäiseksi pysähdyimme Nikosiassa YK:n vartioimalle puskurivyöhykkeelle, sillä halusimme vierailla Nikosian koiratarhalla. Tarhalle päästäkseen pitää soittaa tarhan asioista vastaavalle ihmiselle, joka lähettää jonkun tarkastuspisteen luokse noutamaan vierailijat. Tarhalla koiria oli hurjan paljon, arviolta parisen sataa. Olosuhteet olivat kuitenkin erittäin hyvät. Tarhat olivat siistejä tilavia ulkotarhoja, joista löytyi myös katokset. Kymmeniä koiria myös oleskeli pihalla hehtaarien laajuisella YK-joukkojen vartioimalla alueella vapaasti ja luultavasti tosiasiassa myös onnellisempina kuin monet lemmikkikoirat. Ero Limassolissa sijaitsevaan Siriuksen koiratarhaan oli valtava. Jopa kuskimme ihastui pieneen koiranpentuun ja koko loppumatkan ajan saimmekin yrittää puhua tälle järkeä siitä, kuinka pikkuruisesta noutajanpennusta ei tule mitään kääpiönoutajaa...
Koiratarhavisiitin jälkeen saimme ihailla vuoristomaisemia suunnatessamme saaren Pohjoisrannikolle Kyrenian (Girne) kaupunkiin, jota on myös kehuttu saaren kauneimmaksi kaupungiksi. Kaupunki tosiaan huomattavan paljon kauniimpi ja viehättävämpi kuin vaikkapa Limassol tai Larnaka, joissa olimme hengailleet. Sataman linna, vanhat rakennukset, kahvilat ja purjeveneet loivat tunnelmaa joka oli erityisesti edukseen auringon paistaessa. Moskeijan rukouskutsut soivat ja joukko ihmisiä kerääntyi moskeijan ympärille polvistuen. Kahvi tuoksui. En tykkää kahvista lainkaan juomana, mutta kahvin tuoksu on mielestäni yksi parhaista tuoksuista mitä on.
Kyreniasta suuntasimme kohti läheistä Beillapaissen kukkulaa, jossa sijaitsi suurehko luostari, jonka pihassa appelsiini- ja sitruunapuut kasvoivat, ja josta oli erittäin kauniit näkymät alas Kyreniaan. Kukkulavisiitin jälkeen oppaamme vei meidät paikalliselle isolle ja hienolle kasinolle safkaamaan ilmaiseksi!
Kasinolle pääseminen oli operaatio sinänsä. Ensin passeistamme otettiin kopiot. Tämän jälkeen vaatekaapinkokoinen turkkilainen turvamies jutteli kovasti minulle turkiksi, mistä en tietenkään ymmärtänyt yhtikäs mitään. Sen jälkeen turvamies puhuikin naiselle, joka oli ottanut kopiot passeistamme. Nainen näytti passikopiotani miehelle, jolloin tämä pudisti päätään ja sanoi taas jotain, jonka jälkeen nainen kirjoitti nimeni paperilapulle ja antoi sen miehelle. Jouduimme myös kirjoittamaan puhelinnumeromme lapulle. Tämän jälkeen mies soitti puhelimella jonnekin ja vaikka turkkia emme ymmärräkään sen verran selvisi, että hän ilmoitti sinne nimeni ja puhelinnumeroni... ja vain minun nimeni ja numeroni, ei R:n. Lopulta R sai oman kasinokortin (johon nimi tosin kirjoitettiin hauskasti väärin mikä herätti meissä hilpeyttä), mutta minä en saanut mitään ja valtava turvamies piti myös nimilappuni itsellään. R joutui jättämään reppunsa säilytykseen aulaan, mutta minun piti vain antaa laukkuni turvamiehelle siksi aikaa kun kävelen metallinpaljastimen läpi -jonka jälkeen sain laukun takaisin ilman, että siihen edes katsottiin. Tässä vaiheessa setä toivotti minulle onnea englanniksi. Missään vaiheessa ei selvinnyt mistä kummallinen episodi kasinolle tullessa johtui, mutta varmuuden vuoksi olin laittanut lappuun puhelinnumeroni ilman suuntanumeroa siinä toivossa, että kaapinkokoinen turvamies ei nyt onnistuisi soittelemaan perääni. Turkin kielentaitoni rajoittuu terveyhdykseen Merhaba ja hänen suomenkielentaitonsa oletettavasti olisi vielä vähäisempää, eikä englantikaan vaikuttanut lupaavalta, joten mitäpä hän numerolla olisi tehnytkään. R olisi kyllä halunnut minun kokeilevan onneani peleissä, jospa automaatti saadettaisiin voittamaan kohdallani ja setä olisi sitä jonnekin soitellut :D Jäi kokeleimatta.
Iltaisin kasinolla on suuri seisova pöytä, jossa on tarjolla sekä lämpimiä ruokia että kylmiä. Nyt lounasaikaan tarjolla oli erilaisissa pisteissä esimerkiksi pitsaa, kebapia ja voileipiä. "Rullakebap ilman kebapia kiitos!" Lisäksi oppaamme kävi jostakin noutamassa maisteltavaksi kasan erilaisia kakkuja. Hän myös kävi vaihtamassa ison kipollisen pelikokolikoita, joita pidimme jatkuvasti pöydällä näkösällä ja jotka hän ennen lähtöämme kävi vaihtamassa takaisin rahaksi pelaamatta todellisuudessa lainkaan :D Kelpo tarjoilut oli kuitenkin!
Kasinolla lounastamisen jälkeen suuntasimme vielä katsomaan muutamia nähtävyyksiä. Oppaamme oli oikein mukava veikko, mutta toisti itseään kuin papukaija. Kahden päivän kuuntelemisen jälkeen sekä R:ltä että minulta meinasi hermot mennä. Paluumatka Larnakaan ja sieltä bussikyyti takaisin Limassoliin hotellille olikin siis hyvin tervetullut. Oppaamme tosin halusi kaikki yhteystietomme myöhempää yhteydenpitoa varten ja kutsui tällä kertaa minut vieraakseen Jaltalle, hänellä on kuulemma sielläkin asuntoja...
Viimeisen yhteisen lomapäivän vietimme Limassolissa. Olimme sopineet, että Thea tuo koirat, Mikin ja Muksun, meille aamupäivästä ja vietämme päivää niiden kanssa ja soitamme Thealle kun koirat voi hakea. Päätimme lähteä kävelemään pois päin keskustasta etsiskelemään eläinkauppaa. Lopulta kuitenkin kävelimme kilometri tolkulla bongaamatta kauppaa o.O Muksu selvästikään ei olisi myöskään halunnut kävellä koko matkaa, vaan olisi viihtynyt aivan mainiosti sylissä. Ensimmäistä kertaa lomaviikon aikana päätimme nyt myös pistäytyä oikeasti syömässä ravintolassa, koirien kanssa kun ei voinut mennä hotellille syömään puoliraakoja nuudeleita kuten yleensä. Ravintolassa onneksi koirista ei kuitenkaan sanottu mitään, vaan päinvastoin tarjoilija kävi häätämässä kissan pois ravintolasta Mikin alettua sille uhitella :)
Koko päivän tuuli kovaa, mikä enteili sadetta, joten päätimme soittaa Thealle olisiko hänellä mitään suunnitelmia. Thea tulikin sitten hakemaan meitä ja suuntasimme yhdessä hänen asunnolleen - vai pitäisikö sanoa palatsilleen?! Valtava hieno omakotitalo, jossa oli mm. uima-allas pihalla. Tapasimme nyt sitten samalla myös Thean koirat, kissat ja lapset sekä tarhalta kotihoidossa olevat koirat. Laskuissa menin sekaisin jo aikaa sitten, mutta kaikkia oli kuitenkin monta. Vietimme viimeistä iltaa hoitamalla Muksun paperiasiat kuntoon, juomalla teetä ja jutellen. Koirat vetivät rallia ympäri asuntoa, paitsi Thean Zimmer, joka ei näyttänyt muista tykkäävän ja Muksu, joka halusi vain retkottaa sylissä :) Illalla Thea vei meidät takaisin hotellille hieman ennen bussin tuloa. Lähtiessäni Muksu jäi anomaan yhä syliinpääsyä. Muksu tulee kuitenkin kotiin Suomeen vasta viikon päästä samalla lennolla R:n kanssa. Koko päivän vallinnut kova tuuli oli vaihtunut sateeksi ja likaista Saharan hiekkasadetta tulikin sitten värjäten kaiken rusehtavaksi.
Kokonaisuutena Kyproksen reissu oli todella mukava, ensimmäinen, muttei tämän kokemuksen perusteella varmastikaan viimeinen, yhteinen reissu R:n kanssa ja kiersimme melko kattavasti ympäri saarta, ainoastaan Länsi-Kypros ja Troodosvuoristo jäivät omalta osaltani näkemättä tällä kertaa. Sään puolesta aivan rantakeleihin ei ylletty, mutta oli siellä sentään noin 50 astetta lämpimämpää kuin Suomessa samaan aikaan :) Vaikka Kypros on kallis kohde, niin rahaa kului kuitenkin melko vähän reissaamisesta huolimatta, mikäli koiran kuluja ei lasketa mukaan. Ja tokihan tällä reissulla pari kyproslaista katurakkia saivat kodit Suomesta ja nyt saankin sitten seuraavaksi alkaa järjestellä asuntoasioitani uuteen uskoon...
