Harry Potterin Lontoo

Meillä asuu minun lisäkseni toinenkin Harry Potter fani, 9v. tyttäreni V. Teemaan liittyen pidettiin maaliskuussa ensin valtavasti vaivaa vaatineet synttäribileet ja synttäreiden kunniaksi päätin vielä viedä V:n kesän alussa Harry Potter matkalle Lontooseen. V:n toiveena majoituksen osalta oli oma vessa ja kylppäri, joten ihan halvimmalla mahdollisella budjetilla tällä reissulla ei päästy, mutta kohtuullisella kuitenkin.

Päädyin ottamaan suorat lennot Lontooseen Finnairilta hyvien lentoaikojen vuoksi - halvemalla olisi päässyt esimerkiksi Ryanairilla, mutta silloin olisi saapunut Lontooseen keskellä yötä ja lähtö olisi ollut aamukuudelta - kahden yön majoitus olisi siis täytynyt maksaa turhaan kun lasta en laita lentokentällä öitään nukkumaan. Lisäksi vähän huoletti miten V:n unirytmien kanssa selvitään, V:llä kun on tapana tulla väsyneenä varsin kiukkuiseksi. Majoituspaikaksi valikoitui Crestfield hotel, joka osoittautui meille ihan nappivalinnaksi. Loistava sijainti lähes King's Crossia vastapäätä - metrolla pääsi moneen suuntaan ja suoralla metrolla pääsi muutaman pysäkin päähän Leicester squarelle, (jonne meidän tuli mennä teatteripäivänä), lisäksi metrolla pääsi suoraan Heathrown lentokentälle. Harry Potter studiollekin pääsi varsin kätevästi yhden pysäkin välin metrolla Eustonin asemalle siirtymällä ja sieltä jatkamalla junalla Watford Junctionille. Mahtavaa! Huone oli toki ihan tosi tosi pieni, mutta eipä sillä väliä. Oli kuitenkin oma (pieni) wc ja suihku. Wifi oli ilmainen ja toimi hienosti. Ilmastointia ei ollut, mikä toki olisi ollut 25-27 asteen lämpötiloissa ihan mukava juttu, mutta selvisimme kuitenkin tuulettimen avulla ja pidettiin myös ikkunan yläosaa yöllä auki. Tee- ja kahvitarpeet + vesipullot saatiin hotellilta mikä oli kiva, pieni jääkaappi olisi ollut kyllä luksus, mutta sellaista ei ollut. Kuitenkin suklaasammakotkin hienosti selvisivät helteisestä huoneesta kotiin asti. Henkilökunta vaikutti myös varsin mukavalta ja vapaamieliseltä. Minulle todettiin heti tullessa, että avain jätetään aina respaan, he ovat paikalla vaikka saapuisimme takaisin hotellille aamulla neljältä. Sijaintiin nähden oli myös hämmentävänkin hiljaista. Suositukset tälle!

T vei meidät autolla kentälle. Lahdesta kun bussiyhteydet kentälle ovat nykyisin sysihuonot, kiitos

junayhteyden. Junayhteyden käyttöä kentälle mennessä taas hieman vierastan, koska jos jotain käy niin junassa ollaan jumissa. Paluumatkalla kun ei ole kiire minnekään, se toki toimii. Oltiin varsin hyvissä ajoin kentällä, koska Shengen-alueen ulkopuolelle lennettäessä on passintarkastus ja lento lähtee ihan toisesta päästä kenttää + meillä oli tavanomaisesta poiketen ruumaan menevä matkalaukkukin reissussa. Oli hieman hämmentävää, että kesäkuussa yhden aikaan päivällä kentällä olikin varsin kuollutta. Tulostettiin boarding passit ja matkalaukkutarra automaatilta, jätettiin laukku jonottamatta Finnarin bag dropiin ja käveltiin jonottamatta läpi turvatarkastuksesta. Ihan luksusta nykyisin kun Helsinki-Vantaalla saa turvatarkastuksesta viedä nesteet läpi eikä tarvitse niitä edes kaivella esille. Silloin kun uudet läpivalaisulaittee tulivat niin tuntui, että joka kerta koneet kyykkäsivät kesken kaiken, mutta ehkä ne on nyt saatu toimimaankin varmemmin. Passintarkastuksessa suosin yleensä itsepalveluautomaatteja, mutta V:n ollessa mukana suuntasimme jonottamatta passintarkastukseen EU-tiskille. Rajatarkastaja alkoi tiedustella missä lapsen isä on. Hetkellisesti jäi muutama sydämenlyönti välistä kun aloin pohtia, että ei hitsi pitäisikö mukana olla joku lupalappu. Ei kuitenkaan onneksi tarvinnut. Selitykseksi riitti, että isä on kotona toisen lapsen kanssa, joka ei ole Harry Potter fani. Saatiin vielä hyvien kermakaljojen toivotukset.

Lento Lontooseen meni sukkelaan. Lennettiin nimittäin suurella mannerten välisellä koneella, jossa jokaiselle oli tarjolla oma näyttö ja viihdettä. Vähän harmitti, että olin ostanut V:lle 3 tunniksi netin, jotta matka menisi sujuvasti. Matka aika olikin ennakoitua lyhyempi, nousussa ja laskussa ei nettiä edes voinut käyttää, joten teoreettinenkin käyttöaika oli lopulta noin 1,5h. Lisäksi kesti aika kauan ennen kuin sain systeemin edes toimimaan, enkä saanut sitä lainkaan toimimaan V:n puhelimessa, koska ollaan asetettu sinne rajoituksia, joita en hoksannut etukäteen purkaa - enkä enää koneessa voinut purkaa kun itsellä ei ollut nettiä käytössä. V kuitenkin viihtyi hyvin katsellen lentoamme eri kameroista (sekä koneen päällä että alla oli kamerat, joiden lähettämää videokuvaa saattoi katsella) ja tutkien elokuva- ja tv-sarjavalikoimaa.

Heathrowlta suunnattiin metrolla hotellille, matka kesti noin tunnin. Taksillakin tai junalla + metrolla matkaan menisi aikalailla sama aika, mutta tosi paljon enemmän rahaa. Julkisilla matkustaminen Lontoossa on nykyisin tosi kätevää vuosien takaiseen verrattuna. Enää ei tarvitse ostaa erillistä oystercardia ollenkaan vaan maksukortin lähimaksulla voi matkan maksaa. Näyttää vaan metroon tai junaan mennessä kortin ja sieltä poistuessa saman kortin. Lisäksi tässäkin huomioidaan päiväraja eli käytössä on päiväraja, jonka yli ei enää veloiteta. Alle 11-vuotias kulkee mukana maksutta maksavan aikuisen kanssa, mikä oli tosi kätevää kun ei V:llä mitään maksukorttia olisi ollutkaan. Täytyi vain muistaa käyttää leveitä portteja, kokeiltiin kahdesti myös normiversiota, toisella kertaa ehdittiin, toisella jäin jumiin. Menomatkan hotellille kuljin kyllä vahingossa pummilla, sillä kortti kyllä päästi minut porteista, mutta hotellilla sain tekstarin pankilta, että tiliäni ei veloitettu, koska maarajaukset, jotka olen kortilleni tehnyt, estävät sen. HUPS.

Ensimmäisenä iltana olimme hotellilla vasta illan suussa, joten kävimme hakemassa vain pientä iltapalaa Kings Crossin kaupasta ja katsomassa laituria 9 3/4 ja sen vieressä olevaa Potter kauppaa. Laituri 9 3/4 oli muuttunut sitten viime näkemän. Siinä missä ennen seinässä seisoi kärry yksinään, oli paikalla nyt paljon isompi kärry matkalaukkuineen ja pöllön häkkeineen. Siihen myös johti varsin pitkä ohjailtu jono ja paikalla oli kuvaaja sekä avustaja, joka antoi reksvisiittaa (tarjolla oli ainakin taikasauvat ja kaulaliinat eri tupien väreissä) ja heitti kaulahuivin pään ilmaan, jotta kuvassa näyttäisi siltä kuin huivi hulmuaisi. Jono oli illalla niin pitkä, että vierailimme vain kaupassa, jossa tarjolla oli esimerkiksi erilaisia Harry Potterista tuttuja herkkuja kuten suklaasammakoita, kermakaljaa ja Hunajaherttua suussasulavaa toffeeta. Lisäksi tarjolla oli erilaista Potter-tavaraa kuten taikasauvoja, vaatteita, avaimenperiä, mukeja jne.

 

Sunnuntaina aamusta suuntasimme uudelleen Kings Crossille. Jono laiturin 9 3/4 kuvaukseen oli nyt paljon lyhyempi - johtuen toki siitä, että olimme paikalla ennen aamu 10, jolloin laituri vasta avataan. Päätimme nyt jonottaa, V:kin oli asianmukaisesti pukeutunut Rohkelikon kaapuun. Kuvan saa ostettua hieman suolaiseen hintaan Potter-kaupasta, mutta saa myös omalla kameralla/puhelimella ottaa kuvan samaan aikaan, joten kuvan saa kyllä vaikkei olisi valmis maksamaan. Jos kuvan ostaa niin kuitti täytyy muistaa säilyttää, sen avulla saa ladattua myös digitaalisen version kuvasta noin kuukauden ajan kuvauksen jälkeen.

Kuvan saatuamme suuntasimme metrolla Leicester Squaren pysäkille ja siitä saman nimiselle aukiolle. Aukiolla on erilaisia elokuvista tunnettujen hahmojen patsaita, joten kävimme bongaamassa ja kuvaamassa niin Harry Potter, Karhuherra Paddingtonin, Charlie Chaplinin kuin Maija Poppasesta tutut Maija Poppasen ja Pertun. Aukiolta suuntasimme kohti Palace teatteria ja tälläkin matkalla oli suuri Potter-kauppa, jossa täytyi toki pistäytyä (valikoima oli osin erilainen kuin Kings Crossin Potter-kaupassa).

Liput Harry Potter ja kirottu lapsi (Harry Potter and the Cursed Child) näytelmään olin ostanut heti tammikuussa. Olimme T:n kanssa käyneet katsomassa näytelmän New Yorkin Broadwaylla ja se oli kertakaikkiaan upea. Näytelmä on tosi pitkä, siinä on kaksi osaa, jotka kestävät väliajan kanssa noin 3 tuntia kumpikin. New Yorkissa saattoi ostaa ensimmäisen ja toisen osan eri päiville, mutta Lontoossa ne tuli ostaa samalle päivälle. Sunnutai valikoitui näytelmäpäiväksi siitä yksinkertaisesta syystä, että tällöin jälkimmäinen osa alkoi illalla klo 18 paikallista aikaa kun muina päivinä se olisi alkanut vasta klo 19. Aikaeron takia oli muutenkin haasteita ja ensimmäinen lomaviikkoa koulun loputtua tehtiin kovasti töitä rytmin kääntämiseksi niin tunninkin etu oli iso etu. Hassua kyllä, lippuja en saanut silloin kun ne ostin vaan teatterilta tuli sähköpostia ennen näytöstä (viimeistään 24h ennen, meillä tuli pari päivää ennen) ja näytökseen saapuminen tuli vahvistaa ennen kuin liput lähetettiin. Lippuja oli saatavilla eri hintakategorioissa, olisin ensisijaisesti ollut halukas ostamaan halvimmat, mutta niiden kohdalla oli maininta, että edessä on näköeste, joten päädyin toki siihen, etten maksa itseäni kipeäksi siitä, että menen 9v:n kanssa teatteriin Lontooseen katsomaan pylvästä. Otin siis edullisimmat sellaiset liput, joissa ei ollut mainintaa näkyvyysongelmasta (niukasta jalkatilasta oli kyllä maininta).

Teatteriin saavuttuamme menimme ensin läpi turvatarkastuksesta, jonka jälkeen kiipesimme useamman

kerroksen ylöspäin parvelle. Omat paikkamme olivat mukavasti parvella rivin keskellä. Huono tuuri kävi kuitenkin siinä, että kaksi riviä alemmas suoraan eteemme istui varsin pitkä mies ja edelliselle riville vielä toinen hyvin pitkä mies (jotka eivät edes istuneet peräkkäin vaan siten, että kummankin meidän paikan edessä oli näköeste). V alkoi tässä vaiheessa jo vähän valittaa kun näkyvyys oli kyllä varsin kehno. Paikalla oli myös pienet minikiikarit, jotka sai vuokrattua käyttöön punnalla. Minulla ei ollut lainkaan kolikoita, joten kävin kysymässä ovella saanko jossain rikottua rahaa - tällöin henkilökunnan jäsen kävi erikseen hakemassa meille kiikarit. Omia eväitä tai juomia ei ainakaan virallisesti saanut teatterille viedä, mutta teatterilta sai kyllä ostettua pientä syötävää ja juotavaa, vettä oli tarjolla maksutta. Väliajalla sai ostaa jopa jäätelöä!

Näytökseen olimme varautuneet etukäteen lukemalla jo Suomessa kirjan Harry Potter ja kirottu lapsi. V ei vielä osaa englantia riittävästi pystyäkseen seuraamaan puheen perusteella mitä tapahtuu, joten ajattelin, että parhaiten hän pysyy kartalla jos tuntee ennalta hahmot ja tietää perusjuonen. Teatterireissu meni (näköestettä lukuun ottamatta) tosi hyvin. V jaksoi hienosti seurata näytelmää (kuiski toki aina välillä kuka toi on) ja hihkaisi ihastuksesta aina kun jotain maagista tapahtui kuten noita tai velho tuli takasta, kirjahylly veti ihmisen sisäänsä, tapahtui taikoja tai henkilö leijui ilmassa. Säikähdettin myös molemmat pahanpäiväisesti kun ankeuttajat saapuivat ja yksi ankeuttaja tulikin myös parvelle vaikka ankeuttajien tuloa sinänsä osattiin odottaakin. Väliajalla minä olisin tahtonut syömään, mutta V tahtoi hotellille, joten väliajalla kävimme kääntymässä hotellilla, mikä ei ollut kovin kätevää, mutta pieni myönnytys siitä, että ipana jaksoi iloisesti katsoa näytelmästä myös toisen osan. Toisen osan jälkimmäisellä puoliskolla alkoi vähän väsymys painaa ja tähän osaan kuuluu valitettavasti aika pitkiä osuuksia, joissa henkilöt keskustelevat (mikä on toki tylsää ipanalle, joka ei ymmärrä mitä he puhuvat), mutta pienellä tsempillä selvittiin loppuun asti.

Maanantai oli kauan odotettu studiopäivä. Liput tännekin olin ostanut netistä jo tammikuussa ja ne joutuukin usein ostamaan aika aikaisin jos mielii tiettynä päivänä päästä paikalle - eikä lippuja edes myydä paikan päällä. Tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja, ns. perusliput ja vip-paketteja tai liput kuljetuksen kanssa. Liput kuljetuksen kanssa olivat mielestäni tosi kalliit, joten päädyimme siihen, että hankkiudumme itse perille ja ostimme pelkät perusliput. Suuntasimme aamusta King's crossin asemalta metrolla yhden pysäkin välin päähän Eustonin asemalle, josta suuntaisimme junalla Watford Junctionin asemalle. Olin etukäteen tietoinen, että perille pääsee sekä nopealla yhteydellä alle 20 minuutissa, että hitaalla yhteydellä noin tunnissa. Olin etukäteen Google Mapsista katsellut yhteyksiä ja kirjannut itselleni ylös tiedot pääteasemista ja aikatauluista. Eustonin asemalla ei kuitenkaan vielä ollut näkyvissä miltä laiturilta juna lähtisi, joten keskityimme katsomaan näyttöjä. Katsoimme ja katsoimme ja katsoimme miten lähtöaika läheni koko ajan. Lopulta oli alle minuutti aikaa junan lähtöön, mutta laituria ei kerrottu ja juna vain katosi näytöltä. Tässä vaiheessa alkoi hitusen hermostuttaa, mutta junia onneksi meni usein ja aloimme seurata seuraavaa, joka sekin uhkaavasti lähestyi lähtöaikataulua ilman laituritietoa. Paria minuuttia ennen seuraavan junan lähtöä tuli tieto, että ko. juna ja se edellinenkin näytöltä jo kadonnut, ovat kumpikin myöhässä. Olimme onneksi varanneet hyvin aikaa, joten junien jonkinmoinen (perillä n. 20 min) myöhästyminen ei haitannut. Lopulta laituri ilmestyi näytölle siinä vaiheessa kun oli 2 minuuttia ilmoitettuna aikaa junan uuteen lähtöaikaan. Rollaattorilla kulkijat älköön vaivautuko!

Watford Junctionin aseman edessä jo odottikin kaksikerroksinen Harry Potter teemainen bussi, joka

pääsylippua vilauttamalla vei meidät perille Warner Brosin studiolle noin vartissa. Olimme perillä melkolailla tasan lippuun merkittynä ajankohtana - tosin luulisin, että se on aikaisin mahdollisin saapumisaika ja jos junamme olisi ollut enemmän myöhässä niin olisimme varmaan päässeet kyllä sisään myöhemminkin.

Studio on U-P-E-A. Olisin voinut kerta toisensa jälkeen lumoutuneena seurata miten lohikäärme tulee savun keskeltä ja tuhoaa velhojen pankin Irvetan. Professori Verson kasvihuoneella tuli fiilis, että apua mistä saan kuulosuojaimet kun V kiskaisi kypsän alruunan esiin ruukustaan ja se näytti aivan siltä, että alkaa kohta kiljua. Viistokujalla teki mieli lähteä shoppailemaan. Kielletty metsä oli hurja liikkuvine hämähäkkeineen ja ukkosineen. Kierroksen lopussa pääsee vielä ihastelemaan valtavaa Tylypahkan "pienoismallia", joka on kertakaikkisen huikea. Lapset saivat kierrokselle mukaan myös jonkinlaisen passin, johon saattoi matkan varrella keräillä leimoja ja halutessaan pystyi osallistumaan kilpailuun, jossa kerätään pisteitä omalle tuvalle.

Studiolla on muutama paikka, joista saa ostettua syötävää. Suklaasammakko ja Hub-kahviloissa tarjolla oli herkkuja ja ruokahallissa ja Backlot-kahvilassa myös hieman tuhdimpaa suolaista syötävää. Mukaan sai halutessaan ottaa myös omat eväät, joita syödä. Olin etukäteen tutustunut ruokalistoihin ja tiesin, että mitään erityisen hyvin V:lle sopivaa ei ole tarjolla, joten napostelimme ranskalaiset kastikkeella matkan varrella ja maistoimme myös kermakaljaa (myös kermakaljan makuista jäätelöä olisi ollut saatavilla).

Matkan varrella on paikkoja, joissa pääsee myös kuvauttamaan itsensä. Voi otattaa itsestään etsintäkuulutuksen, kuvata itsensä luudan selässä vaikkapa huispaamassa sekä Tylypahkan junassa. Ainakin jälkimmäisessä oli mahdollisuus myös ostaa video junamatkasta, jonka aikana katseltiin ikkunasta mm. Weasleyn lentävää Ford Angliaa ja pelättiin ankeuttajia. Kaikki nämä toki ovat aika hinnakkaita, pienin setti tyypillisesti 20 puntaa ja hinnat sitä enemmän mitä enemmän tavaraa halusi (kuvat, julisteet, video). 

Ostoksillekin studiolla toki pääsee ja täältä tarttuikin mukaan tuttuja herkkuja. Eri tupien viittoja olisi ollut tarjolla myös aikuisille, mikä oli aika iso kiusaus, mutta pihille ihmiselle hinnat olivat liikaa. 

Aamuajankohta vierailuajankohdaksi oli ihan nappivalinta. Alussa kuljetaan alkuopastus ja suuri sali yhdessä ryhmässä ja sen jälkeen päästään kulkemaan itsenäisesti. Ihmisten menoa on siis selkeästi kyllä porrastettu, mutta iltapäivällä poistuessamme vaikutti aika ruuhkaiselta kun taas itse saimme edetä lähes koko matkan pahemmin jonottelematta ja ilman näköestettä luovia ihmisruuhkia.

Komero portaiden alla, Harryn huone Dursleyden luona

Kotikolo, Weasleyn perheen koti

Poikittaislinjan bussi

Kasvihuone

Alruuna

Irveta

Irveta

Studion jälkeen suuntasimme hotellille, josta lähdimme metrolla syömään Hard Rock Cafeen. Syöminen tällä reissulla oli tuottanut kovasti hankaluuksia allergisen ja nirson lapsen kanssa. Lähinnä olimme käyneet Burger Kingissä ja syöneet kotoa tuotuja muroja ja kauramaitoa + hakeneet kaupasta esimerkiksi pirtelöä. Halusin kunnon ruokaa ja selvittelin ruokalistat lähes kaikista hotellin vierustalla olleista paikoista, jotka listan netissä tarjosivat. Mistään ei meinannut löytyä ruokaa, jonka tietäisin varmuudella uppoavan V:lle, mutta Hard Rock Cafesta saisi kananrintaa ja muussia - sinne siis. Tilasin itse nachot sillä ajatuksella, että V voisi maistella myös niitä - maistoi yhden. Kananrinta ja muussi toimivat ajatuksen tasolla, mutta toteutus ontui. Kana oli niin kuivaa, ettei V pystynyt sitä nielemään (lautasella ollut ketsuppi oli siis ilmeisesti kanalle tarkoitettu) ja muussiin oli muussattu mukaan perunankuoret, jotka sieltä paloina pilkistivät, jolloin se ei nirsolle lapselle uponnut. Tulipahan kokeiltua.

Ruuan jälkeen lähdimme käymään kaupoilla. Tarkoituksena oli käydä ainakin Hamleysin lelukaupassa (Kings Crossin vieressä St. Pancrasin asemalla oli myös kaupalla piste, mutta minimaalinen sellainen) ja Primarkissa. Käännyimme metroasemalta väärään suuntaan, joten tie ei vienyt Hamleysille, mutta kävimme Primarkissa. Sää oli tosi helteinen ja vaikutti siltä, ettei kaupassa ollut lainkaan ilmastointia, joten jonotettuamme yli 50 metrisen jonon vaateostosten kanssa, V oli sitä mieltä, että palataan hotellille ja jätetään lelukauppa välistä. 

Tiistaina meillä oli vielä aamupäivä aikaa ennen lähtöä lentoasemalle. V suostui yllätyksekseni siihen, että suuntasimme perinteisellä kaksikerroksisella punaisella bussilla alueelle, joka tunnetaan Google Mapsissa(kin) nimellä Banksy graffiti designed area. Alueella, Rivington streetillä, piti siis olla maailman ehkä kuuluisimman katutaiteilijan, joka tunnetaan nimellä Banksy, mutta jonka todellista henkilöllisyyttä ei tiedetä, teoksia. Google Mapsin kautta saimme helposti selvitettyä millä bussilla pääsemme perille ja miltä pysäkiltä se lähtee. Zoomasin myös alueelle ja jätin Mapsin päälle kun lähdimme niin GPS näyttää kuitenkin missä kohtaa etenemme ja siitä pystyi hyvin seuraamaan reittiä ja missä kohtaa hyppäämme pois. Löysimme perille hienosti, mutta perillä saimme todeta, että paikalla on jonkinlainen yökerho ja teokset ovat ilmeisesti sen pihapiirissä, jonka edessä oli lukittuna oleva portti tiistaina aamulla kello yhdeksän. Voi nyyhkis! Onnekseni yksi Banksyn teoksista sijaitsi portin vieressä ja sen pääsi näkemään, mutta silti jäi vähän kaivelemaan.

Suuntasimme takaisin hotellille, kävimme syömässä nurkan takana Burger Kingissä ja suuntasimme metrolla lentokentälle. Koko reissun V oli toivonut jäätelöä, mutta sitä ei ollut juurikaan näkynyt. Ei kaupoissa, joissa kävimme, eikä jäätelökioskien muodossa. Lentokentällä olisin mielelläni vielä ennen koneeseen nousua syönyt jotain pientä, joten kävimme läpi terminaalimme kahvilat ja ravintolat ja jäimme jonottamaan paikkaan, jossa tarjolla oli jälkiruuaksi jäätelöannos. Oman valinnan mukaan suklaata, mansikkaa tai vaniljaa. Kun pääsimme pöytiin ohjausta hoitavan tarjoilijan luo aikamme jonotettuamme, tiedusteli hän allergioita. Kerroin V:n olevan pähkinälle allerginen. Tarjoilijalla oli lista tabletilla, jolle hän ilmeisesti näppäili allergiatiedot ja näytti sen jälkeen meille uuden karsitun listan, josta oli poistettu kaikki epäsopiva - kuten jokaikinen jälkiruoka. Kysyin, että ihanko oikeasti teillä mansikkajäätelössäkin on pähkinää ja toin esiin, että "saattaa sisältää" tuotteita voi käyttää. Meille ei kuitenkaan suostuttu myymään mitään, joka listalta oli karsittu. Ei siis jäätelöä Lontoossa. 

Lento kohti kotia oli aika paljon pitkäveteisempi kuin tullessa. Lensimme tavallisella koneella eli ei mitään viihdettä tiedossa. Tälle suunnalle en ollut edes ostanut nettiyhteyttä, koska se oli aivan törkeän hintainen, paljon kalliimpi kuin tulomatkalle. Yllättävän hyvin V kuitenkin jaksoi matkan eväiden voimalla.

Tosi kiva reissu ja V oli oikein hyvää matkaseuraa. V oli kuin olisi tavallisestikin miljoonakaupungissa suhaamassa metrolla ympäriinsä. Se tieto, että Lontoosta olisi muutamassa tunnissa päässyt junalla Pariisiinkiin, jäi V:tä vähän kalvamaan (hän kun Harry Potterin lisäksi fanittaa jostain syystä myös Eiffel-tornia), mutta Pariisiin sitten toisella kertaa.