JO -Colouring my world: huhtikuuta 2018

Valko-Venäjällä en ollutkaan vielä käynyt, joten toki sinne piti nyt päästä kun Minskin lentokentälle saapuvat EU-kansalaiset saivat viettää maassa tietyn ajan ilman viisumia (pl. Venäjältä saapuvat). Opiskelukaverini R oli innoissaan lähdössä mukaan reissuun. Matkan varasimme Ebookersin kautta, suorat lennot Belavialla ja majoitukseksi valikoitui huoneisto VIP Apartment Minsk.

Minskin päässä lentokentällä piti ottaa 4 euron paikallinen vakuutus, oma matkavakuutukseni ei kelvannut. R jäi väittelemään ja vääntämään henkilökunnan kanssa, jonka jälkeen hänen ei lopulta tarvinnut vakuutusta ottaa, samoin osa muista matkustajista jäi väittelemään, osan piti vakuutus ottaa, osan ei. Vähän ehkä siis tuuristakin kiinni, mutta vakuutuksen sai helposti ja nopeasti, eikä hinta ollut kummoinen, joten ei ehkä kovin tappelun väärti aihekaan.

Minskin lentokenttä on melko kaukana keskustasta (noin 40 km) ja matka julkisilla perille ei maksa juuri mitään, mutta kestää jopa pari tuntia bussin kierrellessä kaikki pikkukylät. Tästä syystä olimme varanneet kuljetuksen majoituksen yhteydessä ja 20 euron hinnalla meitä oli kuski nimikyltin kanssa vastassa lentokentällä ja vei meidät suoraan majapaikkaamme. Englantia hän ei osannut, mutta toisaalta, eipä sitä tarvinnutkaan.

Majapaikkamme oli suuri ja kaunis huoneisto keskeisellä paikalla. Meillä oli hyvin varusteltu keittiö, olohuone, kylpyhuone, eteinen ja makuuhuone isolla parivuoteella (ja paripeitolla, voi miksi tällaisia suositaan?). Huoneistossa oli myös ilmainen wifi. Huoneisto oli ulkoasultaan varsin hulppea, kun taas kiinteistö, jossa se sijaitsi, oli jotain ihan muuta. Rappukäytävä oli usein ihan pimeä ja rapussa roikkui merkillisiä johtoviritelmiä.

Valko-Venäjää kutsutaan toisinaan Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi, onhan siellä johdossa itsevaltiaan tavoin presidentti Lukašenka. Kielteisessä mielessä Valko-Venäjä on tullut tunnetuksi heikosta ihmisoikeustilanteestaan, erityisesti sananvapautta poljetaan ja seksuaalivähemmistöt ovat ahtaalla. Positiivisina huomioina täytyy todeta, että kaupunki vaikutti todella turvallisesta (myös liikenteen osalta: liikennesääntöjä noudatettiin hyvin ja usein teiden kohdalla oli jalankulkijoille alikulut) ja ennen kaikkea uskomattoman siistiltä. En ole varmaankaan ennen nähnyt yhtä siistiä kaupunkia, roskapönttöjä oli joka puolella. Valko-Venäjällä on myös täystyöllisyys eli käytännössä väkeä on myös roskien keruussa huomattava määrä. Minsk tuhoitui toisessa maailmansodassa, mutta Stalin pakotti saksalaiset sotavangit rakentamaan kaupungin uudelleen ja arkkitehtuuri onkin varsin stalinistista. Suuria leveitä katuja ja isoja massiivisia rakennuksia. Asukkaita Minskissä on noin kaksi miljoonaa.

Minskin ehdottomia etuja on se, että siellä on halpaa. Käytössä on Valko-Venäjän rupla, joita voi nostaa automaatilta tai vaihtaa lentokentällä, pankissa tai rahanvaihtopisteessä (joita löytyy esim. ostoskeskuksista). Ostimme aamu- ja iltapalat kaupasta, mutta söimme päivittäin myös ulkona ravintolassa. Reissun aikana (neljä päivää, joista toki vain kaksi ihan kokonaisia) minulla kului rahaa ruokaan 20 euroa. Tosin se täytyy myöntää, että kaupungissa ei osunut vastaan juuri ketään englantia puhuvaa (lukuunottamatta rouvaa, joka luovutti majapaikkamme avaimet) ja ruokalistat olivat myös kyrillisin aakkosin valkovenäjäksi. Kasvissyöjänä siis reissussa tuli syötyä ahkerasti pizza Margheritaa ja tilattua cola zeroa. Tämä taisi olla niitä harvoja sanoja, jotka ruokalistalta varmasti ymmärsin ja varmasti tiesin kasvisruuiksi. Minskissä myös ruokakaupassa tuli ihmeteltyä ja tehtyä löytöjäkin: tytöt toivovat reissuilta aina tuliaisiksi Kinderit ja täältä saikin erilaisia prinsessa kindereitä sekä Masha ja karhu kindereitä! Ihmetystä herätti myös se, että monet tutut pakatut elintarvikkeet olivat Minskissä altaissa ihan irtonaisina, josta niitä kauhalla sitten annosteltiin. Täällä ehkä kohtasin ravintolassa myös elämäni merkillisimmän vessan. Siellä istuinrenkaan päällä oli suojamuovi ja kun vessan veti niin automaattisesti samalla vaihdettiin myös istuinrenkaaseen uusi suojamuovi.

Minskissä välimatkat ovat varsin pitkiä, joten hyvät kävelykengät ovat tarpeen. Kaupungissa on metro, jolla matkustaminen ei maksa juuri mitään (parikymmentä senttiä), mutta metrolla ei pääse läheskään kaikkialle ja pysäkkien välit ovat usein hyvin pitkiä. Busseja kulkee myös, mutta niiden käyttämisen koimme turhan haasteelliseksi tilanteessa, jossa näytti siltä, että kukaan ei puhu englantia. Huoneistossa meillä oli kuitenkin valmiina Minskin kartta, jossa oli kuvasymbolein merkitty nähtävyyksiä ja sen avulla oli helppo suunnitella reittiä.

Muutaman päivän aikana tulikin sitten käveltyä kiitettävästi kilometrejä. Mitään maailmanluokan nähtävää Minskissä ei ole, mutta paljon on kaikkea mielenkiintoista. Nättejä puistoalueita, paljon patsaita, hienoja muraaleja ja komeita rakennuksia, valtavia asuinrakennuksia, joissa asui tuhansia ihmisiä. Trinity Hill -niminen alue osoittautui todella viehättäväksi, kansallisoopperan rakennus oli upea ja Valko-Venäjän suuren isänmaallisen sodan historian museo oli näyttävä (tällä reissulla saimme nauttia myös niin suuren moottoripyöräparaatin seuraamisesta kuin äkillisestä ja todella rankasta sadekuurosta, joka kasteli meidät läpimäriksi - myös R:n vaikka hänellä sentään oli sateenvarjo mukana).

Yläkaupunki

Trinity hill

Myös Valko-Venäjän kansalliskirjastoa kannattaa poiketa katsomassa. Se sijaitsee useamman kilometrin päässä keskustasta, mutta sen luokse pääsee metrolla helposti. Iltaisin timantti valaistaan eri värein. Vieressä on myös iso ostoskeskus, jossa voi samalla käydä ostoksilla tai vaikka syömässä.

Kaikkiaan Minskistä jäi minulle varsin positiiviset mielikuvat.

Kuvat kertovat enemmän kuin sanat: