Syksyinen Berliini

Marraskuun puolenvälin paikkeilla 2018 suuntasimme reissuun yhdessä T:n kanssa, tällä kertaa T halusi toivoa kohdetta, joka oli Berliini. Olin käynyt Berliinissä vain kerran aiemmin, iskän kanssa 2010, joten mikäs siinä. Matkan, 3 yön reissun, varasimme Ebookersilta. Lennot olivat easyJetilla, jolla olin lentänyt ongelmitta vuosia sitten Manchesteriin ja ongelmitta kaikki sujui tälläkin kertaa. Lennot myös ajoittuivat ihanteellisesti, menolento aamupäivään, paluulento myöhäisiltapäivään. Hotelliksi valikoitui Berlin Mitte managed by Melia (4 tähteä). Hintaa hotellille ja lennoille tuli 163,54 euroa/naama.

Itäisessä Saksassa sijaitsevassa Berliinissä on tekemistä vaikka kuinka paljon, mutta kaupunkia ei voi kutsua kauniiksi. Berliini pommitettiinkin toisessa maailmansodassa hajalle, joten 1200-luvulla perustettu kaupunki on pitänyt sen jälkeen pitkälti rakentaa uudelleen. Berliinissä on paljon eri alueita, eikä samalla tavoin varsinaiseksi keskustaksi miellettävää aluetta kuin monissa muissa kaupungeissa vaan pikemminkin useita eri keskuksia. Siellä täällä on graffiteja, kaupungista löytyy DDR:n elementtitaloja, mutta paikoin myös näyttäviä kirkkoja.

Mietin pitkään varaanko majoituksen Mittestä vai Kurfürstendammista, jälkimmäisessä majoituimme

Keisari Vilhelmin muistokirkko

aikoinaan iskän kanssa ja se oli erinomainen valinta, mutta ei ehkä metroa ajatellen yhtä kätevä sijainti kuin Mitte. Päädyin tällä kertaa Mitteen, joka oli ihan ok ja metrolla liikkuminen tosiaan hoitui kätevästi (päivälippu 7 €), mutta täytyy sanoa, että jatkossa päätyisin kyllä Kurfürstendammiin, alue on mukavampi viettää aikaa illalla runsaan palvelutarjontansa vuoksi, toisin kuin ehkä pidempien välimatkojen Mitte.

Huonoa tuuriakin reissuun mahtui mukaan, sillä T oli kipeänä. Kuumetta ja kurkku kipeä, kuumeen sai onneksi päiväsaikaan laskettua buranalla, mutta kyllähän silti olotila olemiseen vaikutti ja illalla mentiinkin joka päivä ajoissa nukkumaan, kerran käytiin myös hotellin saunassa lämmittelemässä.

Olin jo etukäteen selvittänyt, että Berliinin lähellä Brandissa (n. 60 km) olisi Tropical Island, keinotekoinen aasialaistyylinen tropiikki valtavassa hallissa keskellä ei mitään. Halli on niin iso, että sinne mahtuisi vapauden patsas seisomaan ja Eiffel-torni makaamaan. Hallista löytyisi esimerkiksi kaksi rantaa (joista toisen kohdalla katto on rakennettu siten, että säteily pääsee läpi ja rannalla voi siis myös ruskettua), ravintoloita, "sademetsä" ja paljon uintimahdollisuuksia. Itseäni ilahdutti ajatus myös siitä, että siellä jäljitellään tropiikin ilmastoa, lämpötila olisi siis noin +30 ja ilmankosteus hyvä (minulla on taipumusta palella esimerkiksi uimahalleissa). Hallin sisällä rakennukset on suunniteltu aasialaiseen tyyliin ja sisällä on esimerkiksi kuumailmapalloja, joilla voi maksua vastaan päästä kurkistelemaan hallia katon liepeiltä. Lisäksi hallissa on erillinen saunaosasto (lipun kohdalla voi valita ottaako vain kylpyläpuolen vai myös saunat), jossa on 11 erilaista saunaa.

Suuntasimme aamusta kävellen hotellilta Berliinin päärautatieasemalle (Berlin Hauptbahnhoff), josta lipun ostaminen sujui kätevästi automaatista. RE2 juna, suunnaksi Cottbus ja hypätä pois tulee Brandin asemalla. Junia kulki noin kerta tuntiin ja yhden suuntainen lippu maksaa 8,40€. Jo ennen Brandin asemaa näkyy metsän takana valtava valkoinen halli, jonne olemme menossa. Brandin asema on todella pieni, raiteita on kaksi ja todellakin fiilis on, että olemme keskellä ei mitään. Asemalta on kuitenkin ilmainen bussikuljetus hallille ja kuljetus on synkronoitu junien kanssa, joten bussi olikin jo odottamassa. Mitään tunnistusongelmia ei ole, koska asema on todella hiljainen ja bussi kaiken lisäksi räikeän väriseksi vihreäksi tropiikiksi maalattu, joten kenellekään ei kyllä jää epäselväksi, että juuri tuohon bussiin pitäisi astua.

Siirryimme bussilla hallille noin 10 minuutissa ja marraskuisena arkiaamupäivänä ei paikalla ollut jonoja. Jotain paikan koosta kertoo se, että meidän lokerokaappimme olivat numeroltaan 8000 jotain. Ostimme päiväliput sekä kylpylä että sauna-alueelle (49,50€/naama), nämä liput olisivat voimassa jopa 19 tuntia, aamu yhteen saakka. Tropical Island on auki 24/7, joten jos missaa viimeisen kyydin takaisin Berliiniin (joka kyllä menee myöhään) niin katotta ei tarvitse jäädä, mutta toki tällöin veloitetaan myös seuraavan päivän vierailu. Tropical Islandiin on myös erilaisia aamu- ja iltatarjouksia jos lyhyempi visiitti riittää.

Tropical Island on ihana. Laguunit, vesiputoukset, ihana lämpö ja riittävä ilmankosteus, siten että T:n

@ Tropical Island

kurkkukaan ei ollut kipeä koko aikana (mitä se kuitenkin oli sekä ennen että jälkeen vierailun). Lapsille oli myös oma-alueensa. Vietimme koko päivän alueella kierrellen ja nauttien. Sademetsässä näkyi esimerkiksi vesikilpikonnia ja flamingoja, vastaan tuli myös perhosia ja lintuja. Ravintola- ja baaritarjonta oli riittävä, ei mitään gourmeeta, mutta ihan hyvää ja nälkä lähti, eivätkä hinnat olleet ryöstöhintoja. Muovisissa lasituopeissa oli 2 euron pantti, jonka sai takaisin kun lasin palautti, joten näitä ei pyöriskellyt ympäriinsä. Kaiken saattoi kuitata kätevästi rannekkeella ja maksaa könttänä poistuessaan, joten erikseen laukkua ei tarvinnut roudata mukana. Tropical Islandiin kuuluu myös isohko ulkoalue, joka kuitenkaan ei ollut enää marraskuussa avoinna.

Saunapuoli oli myös ihana. Kunhan ensin tottui siihen ajatukseen, että joo, olemme Saksassa ja täällä kaikki ovat alasti (kylpyläalueella ei siis olla alasti), eikä myöskään mitään erillisiä miesten ja naisten puolia ole. Yllättävän nopeasti tähän kuitenkin tottui, osaksi ehkä sen vuoksi, että kaikki olivat alasti ja toisaalta väkeä vierailumme aikana ei ollut paljoa. Kokeilimme läpi kaikki erilaiset saunat ja tämä oli kyllä ihan luksus paikka! Jossakin oli vedenheittäjä kiukaalle, toisaalla mausteinen tuoksu, myös löylyjen teho vaihteli, mutta keskimäärin oli selvästi miedompaa kuin mihin on Suomessa tottunut.

Lintuja tropical islandilla

Tropical Islandilla on myös mahdollisuus majoittua, myös ihan kirjaimellisesti kylpylähallissa, yhtenä majoitusvaihtoehtona on esim. teltta. Hallin ollessa aina avoinna voisi kuitenkin kuvitella äänien öisien häiritsevän teltassa nukkumista, toki alueella on myös muita vaihtoehtoja kuten huoneita (myös keskellä kylpylää), mutta myös kauempana hallista, jolloin hallille pääseee samalla bussilla, joka meidät toi sinne juna-asemalta. Tänne olisi tosi kiva tulla joskus lasten kanssa.

Illalla suuntasimme takaisin kohti Berliiniä, siirryimme bussilla Brandin asemalle aikatauluja vilkuilematta ja tässä kohtaa saisimmekin sitten hieman odotella junaa, n. 40 minuuttia. Asemarakennus oli suljettu (en tosin tiedä onko se jossain kohtaa ylipäätään auki), mutta ulkona ei onneksi ollut kovin kylmä ja meidän lisäksemme laiturilla oli vain kaksi ihmistä.

@ Pascarella

Hotellimme oli oikein hyvä valinta. Siisti, hyvä nukkua, maksuton sauna oli plussaa (tosin respasta kannatti etukäteen varmistaa, että sauna oli päällä). Aaminen meillä ei kuulunut hintaan ja se olisi ollut hotellilla varsin tyyris, mutta poikkesimme joka aamu lähes vastapäiseen kahvilaan (La Femme), jossa oli hyviä vaihtoehtoja edullisesti. Muutaman sadan metrin päässä oli iso ruokakauppa ja metrolle oli matkaa ehkä noin 100 metriä. Pääsääntöisesti liikuimmekin paikasta toiseen metrolla, joskin lentokentältä hotellille tulimme bussilla. Hotellimme lähes vieressä oli myös italialainen ravintola Pascarella, josta sai oivia gnoccheja.

Kierisimme perusnähtävyydet kuten kunnon turistit konsanaan. Metrolla siirryimme

Brandenburgin portti

Alexanderplatzille, jonka ympäristössä pyörimme ja josta kävellen kuljimme Potsdamer platzille. Kävimme tuliaisostoksilla ostoskeskuksessa (Ryhmä Hau juttuja) ja bongasimme lähistöllä mm. tv-tornin, Berliinin tuomiokirkon ja Marienkirche kirkon. Myös läheisellä museosaarella (museuminsel) on komeaa katseltavaa vaikka kävisi vain kävelemässä. Humboldtin yliopiston vieressä Bebelplatzilla myös poikkesimme etsimässä kivetyksessä olevaa ikkunaa, josta näkyy Mischa Ullmanin suunnittelema natsien järjestämien kirjarovioiden muistomerkki eli tyhjiä kirjahyllyjä täynnä oleva valkea tila (iskä muistelee vieläkin lämmöllä sitä miten 2012 joulukuussa etsimme tätä hieman ennen puolta yötä lumipyryssä :D). Natsimieliset siis polttivat täällä sopimattomaksi arvioimiaan kirjoja (mm. Karl Marxin ja Sigmund Freudin tuotantoa) vuonna 1933. Pronssiseen muistolaattaan on myös kaiverrettuna runoilija Heinrich Heinen 1821 lausumat sanat: "Se oli vasta pelkkää alkusoittoa; kun poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä".

Kävimme lisäksi vilkaisemassa 1700-luvun lopulla rakennettua uusklassismia edustavaa Brandenburgin porttia, joka on ehkä maamerkeistä se, joka voimakkaimmin Berliinin liitetään. Sen huipulla on Johann Gottfried Schadowin tekemä Quadriga, jossa hevosen vetämien vaunujen kyydissä istuu voiton jumalatar. Portin suunnitellut arkkitehti olikin käyttänyt esikuvanaan Kreikan propylaijoja eli Ateenan Akropoliin porttirakennuksia.

Kävimme myös katsomassa Saksan verisestä historiasta muistuttavaa holokaustin, eli saksalaisten

Holokaustimuistomerkki

toisen maailmansodan aikana suorittaman järjestelmällisen juutalaisten kansanmurhan, muistomerkkiä. Muistomerkki on vaikuttava: se koostuu lähes 3000 betonisesta paalusta, jotka on aseteltu kahden hehtaarin alueelle ikään kuin suureksi labyrintiksi. Muistomerkki sijaitsee mittavasta koostaan huolimatta ihan Berliinin keskustassa, kivenheiton päässä Brandenburgin portista. Kävelymatka Alexanderplatzilta museosaarelle ja Under den Lindeniä pitkin Brandenburginportille ja edelleen holokaustimuistomerkille, on varsin pitkä, mutta toisaalta tämän kävelykierroksen varrelle osuu paljon nähtävää.

Check Point Charlie

Mitten nähtävyyksien lisäksi kävimme myös metrolla kurkkaamassa Check point Charlieta eli paikkaa, jossa aikoinaan sijaitsi Itä- ja Länsi-Berliinin rajanylityspaikka. Nykyisin siellä sijaitsee jäljitelmä näyttelijöineen, lisäksi läheiseen museoon voi mennä tutustumaan aiheeseen tarkemmin. Olin täällä käynyt iskän kanssa jo muutamia vuosia sitten, joten jätimme museokierroksen tällä kertaa väliin.

East Side Gallery on säilynyt, 1,3 kilometriä pitkä pätkä Berliinin muuria, joka on säästetty vapauden muistomerkiksi muurin murtumisen (1990) jälkeen. Muurin itäpuoli on kuvitettu taiteilijoiden maalaamin teoksin ja se onkin maailman suurimpia ulkoilmagallerioita. Tämä on minusta kenties vaikuttavin Berliinin nähtävyyksistä. Muuri on ihan oikeasti ollut olemassa ja sen näkee konkreettisesti, maalaukset kuvastavat eri tavoin poliittista aikakautta. Ei voi kuin suositella! Olimme suuntaamassa tänne metrolla, mutta metro ei joiltain osin ollut käytössä, joten tuli todettua sekin, että saksalaiset osaavat riittävän hyvin opastaa poikkeusjärjestelyt siten, että myös turistit tajuavat, ja pääsimme perille bussilla.

East Side Gallery. Ehkäpä se kuuluisin teos, jossa Neuvostoliiton johtaja Leonid Breznev ja DDR:n johtajohahmoihin kuulunut Erich Honecker pussaavat Dmitri Vrubelin maalaamana (alkuperäinen pusu tapahtui Itä-Berliinissä 1979).

Perinteisesti oli toki poikettava myös Hard Rock Cafessa Kurfürstendammissa ja viimeisenä päivänä poikkesimme vielä hotellimme kupeessa sijainneessa luonnonhistoriallisessa museossa. Museo oli ihan jees, mutta näitä on nähty sen verran paljon, ettei tämä tehnyt erityistä vaikutusta muiden luonnonhistoriallisten museoiden joukossa. Evoluution ja eliömaailman lisäksi täällä voi tarkastella mineraaleja sekä maailmankaikkeutta.

Berliinissä riittäisi hyvin näkemistä ja tekemistä vaikka viikoksi ja rautatieyhteydet muualle ovat toimivat. Kuitenkin jo muutaman päivänkin reissulla ehtii nähdä ja kokea paljon. Hintataso on hyvin edullinen ja Berliinin löytyy edullisesti suoria lentoja, eikä lento kestä kuin pari tuntia. Täällä voisi hyvin piipahtaa jossain kohtaa uudestaan vaikka lastenkin kanssa.

Berliner dom

Italian kierros

 E muutti heinäkuussa 2018 Italian Genovaan muutamiksi kuukausiksi, joten toki A:n kanssa päätimme mennä vierailulle. Vapaata töistä saimme järjestymään lokakuun puolen välin tienoille. Suoraan Genovaan Suomesta ei lennetä, joten välilasku olisi joka tapauksessa tarpeen. Haasteeksi muodoistui, että myös välilaskulliset lennot Genovaan olivat ko. ajankohtana paljon tyyriimmät kuin mitä olemme tottuneet maksamaan (alkaen 374€), joskin toki ilmainen majoitus tasoittaisi kokonaiskustannuksia. Päädyimme kuitenkin katselemaan myös lentoja kentille, joista Genovaan pääsisi sujuvasti julkisilla (lähinnä Milano, Torino, Nizza). Päädyimme lopulta siihen, että lensimme Riian kautta Milanoon ja Milanosta siirtyisimme junalla Genovaan. Takaisin lentäisimme Milanosta Amsterdamin kautta Suomeen. Lentolipuille tuli näin hintaa noin 250€, muut kustannukset (yö ja bussimatkat Riiassa sekä junaliput Milano-Genova-Milano ja liput edes takaisin Milanon kentälle) huomioiden säästöä ei kummoisesti jäänyt, mutta päädyimme tähän vaihtoehtoon jo senkin vuoksi, että samalla A näkisi Riian vanhankaupungin (ja minä pääsisin Double Coffeeseen, jee!) ja samalla reissuun voisi helposti yhdistää päivävisiitin Milanossa. Lennot varasimme vanhan tutun Supersaverin kautta, menolento oli AirBalticilla ja paluu KLM:llä.

Syyskuisena iltapäivänä lensimme siis alkuun iltapäivästä Riikaan. Noin tunnin kuluttua olimme perillä Riian kentällä ja pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa siirryimme heti bussilla 22 Riian keskustaan. Bussiliput maksavat 1,15€ automaatista ostettuna (2€ kuskilta) ja matka kestää puolisen tuntia. Majoituksen olimme varanneet Booking.comin kautta Riga hostellista (kahden hengen huone jaetulla kylppärillä, 14€/naama). Riga hostel sijaitsee ihan lähellä juna-asemaa ja bussipysäkiltä oli sinne muutamien satojen metrien kävelymatka. Olimme saaneet etukäteen todella tarkat opasteet paikalle, mutta silti oli jotenkin vaikea tajuta, että tosiaan piti mennä sisälle McDonaldsin ovesta päästäkseen hostelliin :D Sisällä oli myös tarkkaa mihin kerrokseen meni, sillä eri kerroksissa oli eri hostelleja ja turisteja pyörikin vähän väliä väärässä kerroksessa etsimässä majapaikkaansa. Hostelli oli ihan riittävän siisti ja palvelu ok. Parisängyssä nukkuminen on tullut tutuksi jo ennestään. Vessat ja kylppärit olivat samassa, joten vuoroaan joutui joskus odottelemaan. Ehkä ihmetystä hieman herättänyt asia olivat sohvat käytävillä ja niillä yötään nukkuneet ihmiset, mutta toisaalta ei tästäkään mitään haittaa ollut.

Mustapäiden talo

Illan käytimme kiertelyyn vanhassa kaupungissa, syömässä kävimme suosikissani Double Coffeessa. Nimestään huolimatta paikassa on saatavilla myös ruoka-annoksia ja valikoima on todella laaja ja edullinen. Melkolailla kaikesta on myös tarjolla selkeä kuva, joten ei tarvitse arvailla mitähän sieltä tulee. Double Coffee on ketju, joten näitä on useampia vanhassa kaupungissa ja sen liepeillä. Riiassa ei ole ihmeempää nähtävää, mutta vanha kaupunki on mukavan kokoinen ja todella viihtyisä. Kaupungissa on todella paljon pieniä viehättäviä yksityiskohtia. Gotiikkaa edustavaa mustapäiden taloa (alun perin rakennettu 1300-luvulla, toisessa maailman sodassa vahinkoja kärsinyt ja 40-luvun lopulla purettu rakennus rakennettiin uudelleen 1990-luvulla) kävimme kuitenkin kurkkaamassa ja bongasimme myös vapauden muistomerkin, joka on pystytetty Riian vapaussodassa (1918-1920) kuolleiden latvialaisten muistoksi. Muistomerkki on yli 40 metriä korkea ja sen päässä on vapaudenjumalatar Milda, joka  pitelee ylhäällä kolmea, Latvian eri alueita kuvastavaa, tähteä. Myös Tuomiokirkko, Pyhän Pietarin kirkko ja Kristuksen syntymän katedraali tuli bongattua. Illalla kävimme vielä hieman vanhan kaupungin ulkopuolella sijaitsevan Radisson Blu Reval hotel Latvijan 26. kerroksessa Skyline baarissa ihastelemassa Riikaa ylhäältä iltavalaistuksessa. Jo hissillä meno on pieni elämys, sillä hissistäkin on suorat näkymät kaupunkiin.

Riiasta meillä oli aamulento (7.30) Milanoon. Päätimme suunnata kentälle ensimmäisellä bussilla (5.33, perillä 6.17), koska käsimatkatavaroiden ja ennalta tehdyn check inin (AirBalticilla maksaa jos haluat mennä kentälle tekemään sen tiskillä) turvin meidän ei tarvitsisi selviytyä kuin läpi turvatarkastuksesta ajoissa ja Riian kenttä on aika pieni (vaikka toisaalta olen joskus siellä viettänyt myös aika kauan turvatarkastus jonossa). Lisäksi jos bussi sattuisi olemaan myöhässä niin saisimme lähistöllä sijaitsevalta taksitolpalta napattua taksin ja silläkään kulkeminen ei ole Riiassa kovin pahan hintaista. Bussi tuli kuitenkin ajallaan ja pääsimme lennolle ongelmitta.

Milanon Malpensan kentällä olimme paikallista aikaa hieman yli aamu yhdeksältä. Olin etukäteen selvitellyt vaihtoehtoja kentältä keskustaan siirtymiseksi (bussi, taksi, juna). Järkyttävän hintainen taksi (90€) ei tullut kyseeseen, bussi olisi ollut vaihtoehdoista halvin, mutta toisaalta potentiaalisen hidas ruuhka-aikana. Mukavuussyistä päädyimme junaan, joka kulki noin puolen tunnin välein Milanon keskusrautatieasemalle (50 min, 13 €, etukäteen netistä olisi voinut ostaa myös menopaluulipun hieman huokeampaan yhteishintaan, mutta meillä ei ollut vielä aikataulusta varmuutta). Milanon lentokentältä pääsisi Genovaan myös bussilla, mikä olisi kaikista edullisin vaihtoehto (n. 15€), mutta aikataulumme vuoksi olisimme joutuneet kentällä odottelemaan useamman tunnin bussin lähtöä, joten piipahdus Milanossa syömässä tuntui hyvältä idealta.

Ulisse Stacchinin suunnittelema Milanon keskusrautatieasema (Milan Centrale) on suuri ja komea, aseman kautta kulkeekin päivittäin yli 300 000 matkustajaa ja raiteitakin on 24. Ensi vaikutelma Milanosta oli aseman pihalla odottava. Paljon liikennettä ja autoja, komea asemarakennus, mutta muutoin aseman seutua ei voi erityisesti viehättäväksi kutsua. Lähdimme umpimähkään kävelemään hyvältä vaikuttavaan suuntaan ja etsimään lounasta, jota saimmekin sitten etsiä. Hieman yllättäen ravintoloita ei tullut vastaan ylipäätään kovin monia ja nekin, jotka tulivat, olivat lähes kaikki vielä (aamu kymmenen jälkeen) suljettuja. Lopulta löysimme mukavan oloisen kahvilan, johon pysähdyimme nauttimaan aamiaista. Italia on myös erilaisten leivosten luvattu maa, joten pitihän niitäkin maistaa, A valitsi pistaasia ja itse otin tuttua ja turvallista suklaata.

Puolilta päivin jatkoimme Milanosta matkaa junalla Genovaan. Olimme etukäteen netistä tutkineet Trenitalian sivuja, sillä junat ovat eri hintaisia riippuen junasta ja kellonajasta. Jos siis haluaa edullisemman luokan kyytiin tähdätä niin on hyvä selvittää asiaa hieman etukäteen. Junamatka Genovaan vei reilun 1,5 tuntia ja maksoi noin 14 euroa. E tuli meitä vastaan asemalle ja voi sitä jälleennäkemisen riemua!

Genovassa olen käynyt kerran aiemminkin, joten kaupunki oli ennestään jonkin verran tuttu. Lisäksi E asui Genovassa nyt jo toiseen otteeseen, joten hänelle vasta tuttu kaupunki olikin kyseessä. Kävimme ensin E:n asunnolla vanhassa kaupungissa jättämässä tavaramme talteen. Tällä kertaa E:n huone oli varsin tilava ja mahtuisimme kaikki nukkumaan suorassa. Sijainti oli myös mitä parhain, kävelymatka asemalta ei ollut erityisen pitkä ja olimme suoraan vanhassa kaupungissa.

Pyörimme illan E:n johdolla ympäri vanhaa kaupunkia, bongaten esimerkiksi Palazzo Ducalen ja raitapukuisen San Lorenzo tuomiokirkon. Nousimme illalla myös pienelle kukkulalle, josta oli hieno näkymä vanhaan kaupunkiin iltavalaistuksessaan (ja tulipahan kuntoilu samalla hoidettua). Ruoka Italiassa on ihanaa ja kävimmekin vanhassa kaupungissa syömässä herkullisia gnoccheja (illallinen maksoi juoman kanssa 10€).

Seuraavalle päivälle olimme suunnitelleet päiväretken. Ajatuksenamme oli suunnata Cinque Terrelle ja vierailla ainakin Monterossossa, mahdollisesti myös Manarolassa ja paluumatkalla piipahtaa Sestri Levanteen. Suuntasimme aamupäivästä juna-asemalle, nappasimme mukaan aamiaista läheisestä konditoriasta ja ostimme liput junaan asemalta. Matka Manarolaan kesti puolisentoista tuntia, vaihto Monterossossa ja hintaa matkalle tuli noin 10 euron verran.


Cinque Terre on alue Italian Ligurian rannikolla, La Spezian maakunnassa, ja se koostuu viidestä vanhasta pääkylästä (Manarola, Monterosso al Mare, Rio Maggiore, Corniglia ja Vernazza). Alue on yksi Italian kauneimmista ja se onkin siis valtavien turistimassojen suosiossa. Alueella voi myös patikoida kylästä toiseen, joten alueelle suuntaa niin patikoitsijoita, häämatkalaisia kuin muuten vaankin turisteja, jotka haluavat nauttia maisemista. Alue on todella suunnattoman kaunis värikkäine taloineen, kapeine kujineen ja portaikkoineen. Jylhät rinteet ja mereisyys, mutta sitten, - niin ne muut turistit. Itse emme olleet alueella kuumimpana sesonkina, mutta silti väkeä oli paljon, etenkin Aasiasta ja väistämättä toki alueen viihtyisyys tästä kärsi. Turistimäärien rajoittamista alueella onkin käsittääkseni suunniteltu jo useamman vuoden ajan. Turisteista huolimatta alue on niin kaunis, että se on kyllä näkemisen arvoinen, mutta pidempää aikaa en jäisi viettämään. Manarolan kohdalla ehkä myös hieman lopulta yllätti miten pieni se oikeastaan olikaan. Yleisessä vessassa puolestaan tuotti hankaluuksia keksiä miten ihmeessä lavuaarin hanasta saa tulemaan vettä kun mitään kahvaa tai liiketunnistinta ei ollut näkyvissä - aasialainen mies sitten osasi opastaa, että maassa oli lavuaarin juuressa painike, jota tuli jalalla painaa - kätevää ja hygieenistä!

Manarolan turistitungoksesta siirryimme Monterossoon, johon matkatessa juna oli aivan täynnä, mutta jossa sitten olikin yllättävän mukavasti tilaa ja viihtyisää. Monterosso al Mare on muista kylistä poiketen varsin tasainen ja siellä on myös pitkähkö pätkä hiekkarantaa. Palveluitakin on hyvin tarjolla. Muissa kylissä ei ole autoja, mutta ei niitä täälläkään tullut bongattua kuin muutama.

Monterossosta matkamme jatkui junalla Sestri Levanteen, sievään pikkukaupunkiin, joka ei ole turistien keskuudessa vielä niin tunnettu kuin läheiset Cinque Terre tai Portofino. Sestri Levantessa kävelimme ympäriinsä ihastelemassa kaupunkia ja hämärän laskeuduttua kävimme syömässä. Mitään erityisiä nähtävyyksiä ei jäänyt mieleen, mutta merenrantakaupunki on sievä ja viihtyisä, joten tämä voi hyvinkin olla yksi tulevaisuuden turistien suosikkikohteista.


Vietimme Genovassa vielä yhden kokonaisen päivän kaupunkiin tutustuen ja hyvästä ruuasta nauttien. Vanhan kaupungin lisäksi kaupungissa kannattaa vierailla ainakin hienolla satama-alueella, jossa voi istuskella terassilla ja katsella veneitä. Genova on myös Amerikan "löytäneen" Kristoffer Kolumbuksen kotikaupunki, joten hänelle pystytetyn patsaan ja hänen väitetyn kotitalonsa voi kaupungista bongata.

Viimeisenä päivänä suuntasimme aamusta ajoissa seitsemän aikoihin junalla Milanoon, jotta ehtisimme viettää päivän Milanossa ennen kotiinpaluuta. Nappasimme eväät totutusti mukaan matkan varrelle osuneesta konditoriasta, totesimmehan jo menomatkalla, että Milanosta hyvän ruuan löytäminen ei välttämättä ole ihan yksinkertaista (mieheni kävi katsomassa formuloita Milanon lähellä noin kuukausi aiemmin ja kertoi kyllä tästä, mutta en uskonut!).

Milanossa päätimme ostaa päiväliput metroon ajansäästämiseksi. Tämä oli hyvä vaihtoehto, sillä automaatille oli ihan kunnon jono, joten hyvä, että päästiin yhdellä jonotuksella. Metrolla suuntasimme aluksi kurkistamaan Milanon tuomiokirkkoa eli Piazza de Duomolla sijaitsevaa goottilaistyylistä Duomo di Milanoa. Katedraali on maailman toiseksi suurin, heti Espanjan Sevillassa sijaitsevan Santa Marian katedraalin jälkeen, joten katedraali on aivan valtava. Pientä maksua vastaan pääsee myös duomon katolle ihastelemaan näkymiä, mutta jonot olivat sellaiset, että arvioimme ettei aikamme riittäisi, kestäisihän junamatka lentokentällekin jo pelkästään lähes tunnin. Duomo on kuitenkin todellakin näkemisen arvoinen, eikä kuva tee sille oikeutta!

Milanossa minua olisi kiinnostanut myös Leonardo da Vincin viimeinen ehtoollinen teos, joka on Santa Maria delle Grazien kirkon ruokasalissa. Maalauksen nähdäkseen on kuitenkin syytä hankkia liput selvästi etukäteen, jota tämä jäi nyt sitten näkemättä.

Mieheni neuvosta suuntasimme Naviglio Granden kanaalialueelle syömään. Alue on kaunis ja varmastikin iltaisin eloisa - nyt loppuaamupäivästä paikalla ei ollut juuri muita kuin me. Kanaalin varrella riitti myös ruokapaikkoja, joskin mikään näistä ei toki ollut taaskaan auki, joten saimme jonkin aikaa odotella, että pääsimme syömään. Ehdimme kuitenkin syödä lounasta ennen kuin oli aika siirtyä lentokentälle.


Juna-asemalta ostimme liput lentokentälle. Liput pitää leimata aina keltaisessa masiinassa ennen astumista junaan. Lippuautomaatin vieressä oli leimauslaitteita, mutta junamme lähti aivan täysin toiselta puolelta asemaa, joten emme vielä tässä vaiheessa leimanneet lippuja vaan kävelimme noin 10 minuuttia omalle raiteellemme vain todetaksemme, että siellä ei olekaan leimauslaitetta. Kiirehdimme takaisin päin, mutta leimauslaitteita ei ollut mailla halmeilla. Aika oli loppumassa ja meidän olisi ehdittävä lennolle, joten päädyimme siirtymään junaan, olihan meillä kuitenkin liput, vaikkei niitä leimattu ollutkaan. Konduktröörin tullessa hieman jännittä miten hän suhtautuu leimattomiin lippuihimme, mutta konduktööri kummempia kyselemättä leimasi liput.

Milanosta yleisfiilis oli hieman sekava. Ruuhkainen, vilkkaasti liikennöity kaupunki, muodin mekka, joka on kaukana Italian viehättävimpien kaupunkien charmista. Upea duomo, hieno asema, viehättävä Naviglio Grande. Toisaalta paljon alueita, jotka eivät sano juuri mitään ja vaikeuksia löytää hyvää ruokaa (Italiassa?!). Minulla ei ole kiinnostusta erikseen toistamiseen matkata Milanoon, mutta Milanon sijainti on oivallinen ajatellen vaikkapa visiittiä Comojärvelle tai Sveitsin puolelle Luganoon, voi siis hyvin olla, että Milanossa tulee joskus vielä piipahdettua tästä syystä, saahan sinne hyvin lentoja.

Milanosta suuntasimme kotiin Amsterdamin kautta, jossa teimme vielä tuliaisostoksia (tulppaanin sipuleita!). KLM:n molemmilla lennoilla oli myös yllättäen tarjoilua ja saatiin pienet viinipullotkin maksutta, eikä näitä edes avattu henkilökunnan toimesta, joten nämäkin saattoi kiikuttaa kotiin :)

Maisemien perässä matkailua: Lofootit

Olimme jo pitkään miettineet Norjan matkaa ja edellisenä kesänä sen toteuttamista jo suunnitelleet. Kesällä 2018 päätimme, että aika on oikea ja suuntasimme kohti pohjoista. Lapset jäivät mummin ja muiden sukulaisten hoiviin reissun ajaksi, tuntikaudet autossa maisemia ihaillen turvaistuimessa ei kuulostanut lainkaan hauskalta lasten lomalta.

Lofootit ovat Luoteis-Norjassa sijaitseva saarirykelmä, joka on tunnettu huikeista maisemistaan. Merestä kohoavia terävähuippuisia vuoria, pitkiä hiekkarantoja, pieniä kalastajakyliä, suolainen merituuli ja kuivuvat turskat. Odotukset korkealla!

Lähdimme matkaan torstaina aamusta Kempeleeltä, mutta ensin tuli mummi ja lapset viedä sukuloimaan, joten kello oli jo alkuiltapäivän puolella kun vihdoin ehdimme Tornioon ja syömään. Torniosta jatkoimme matkaa Haaparannan kautta Ruotsiin. Kiirunassa pysähdyimme nopeasti ostoksilla (Ruotsin puolelta kannattaa tehdä ostokset, selvästi halvempaa kuin Suomen puolella) ja ainoa asia mitä T jäi kaipaamaan oli olut. Haaparannasta ja Kiirunasta ei kummastakaan löytynyt A-olutta paikoista, joissa poikkesimme. Jos se siis on tärkeää, niin kannattaa ottaa mukaan jo Suomesta tai vierailla suosiolla Ruotsin Alkossa eli Systembolagetissa. Norjassa on tosin aika tarkat tullirajoitukset sen suhteen paljonko olutta saa viedä, mutta toisaalta autoreissu tuskin on koskaan mikään ryyppureissu.

Pitkä päivä auton ratissa kääntyi iltaan ja lopulta hieman ennen puolta yötä saavuimme Lofooteille Svolvaeriin. Väsyneinä pysähdyimme tienvarressa olevalle levikkeelle ja asettauduimme nukkumaan farmariauton takaosaan. Kehnosti nukutun yön jälkeen (hyttysiä! Muistakaa ottaa hyttysverkkoa! Niitä ei pitänyt täällä olla!) suuntasimme aamusta eteenpäin, suunnitelmanamme oli käydä Lofoottien eteläkärjen tuntumassa Å-nimisessä kylässä ja ajaa samaa reittiä takaisin Svolvaeriin. Päivä kului varsin pitkälti auton ratissa (tai no, T ajoi, minä vain istuin), mutta maisemat olivat upeat ja sääkin suosi, joten pysähtelimme useampaan kertaan kuvaamaan. Pidimme myös ruokataukoja, retkikeittimellä valmistimme mitä mukana sattui olemaan, pääosin mm. pussipastaa. Vierailijat oli Lofooteilla hyvin huomioitu, ajoittain oli levähdyspaikkoja, joissa oli tarjolla mm. pöytiä tuoleineen ja joskus jopa maksuttomat vessat (osaan vessoista oli jotkin korttisysteemit, emme jääneet selvittämään miten moiset olisivat toimineet). Lisäksi levennyksiä pysähtymiseen oli hyvin tarjolla. Nopeusrajoitukset olivat huonosti esillä ja alkuun miettimmekin monesti ajammeko oikeaa nopeutta, mutta Google kertoi, että nopeusrajoitus on 80km/h jos muuta ei ole merkitty. Monin paikoin kuitenkin tiet olivat niin mutkaisia ja kapeita, että rajoitukset ja todellinen vauhti olivat paljon alhaisempia.

Å:ssa pidimme pidemmän tauon ja ihastelimme viehättävää punaista ulkoilmamuseota, jossa suolainen meri tuoksui ja turskat roikkuivat kuivamassa. T:n piti saada myös ostaa yksi olut, vaikka alun perin oli mietitty, että ei sitten Norjasta mitään ostella - puolenlitran tölkki maksoi 10 euroa!

Välimatkat Lofooteilla ovat varsin lyhyet, mutta toisaalta matkanteko on kovin hidasta. Hyvin kapealla tiellä voi tulla vastaan myös se, että autojonot seisovat pitkiä aikoja, koska molemmista suunnista yhtä aikaa ei oikein mahdu autoja tulemaan. Mekin seisoimme aikamme tällaisessa ryysiksessä, mutta onneksi vain yhdessä. Alun perin toiveissa oli, että voisimme jonkin pienen muutaman tunnin päiväpatikointiretken tehdä, mutta lopulta aikataulu ei antanutkaan periksi. Olisin myös todella kovasti halunnut käydä Västerålenissa Andanesissa saakka ja valasretkellä, mutta tämä jäi toteutettavaksi toiseen kertaan. Reissu Lofooteilla oli kuitenkin pääosin helppo, kunhan muisti tankata mennen tullen Svolvaerissa. Pakollisia lauttamatkoja ei ole, vaan siltoja pitkin pääsi sujuvasti kulkemaan ja vaikka olen entinen kova matkapahoinvoija niin edes Lofoottien kiemuratiet eivät vatsaa vääntäneet.

Illan päätteeksi suuntasimme Tromssaan, jonne saavuimme hieman ennen iltayhtätoista.
Majapaikkanamme toimi leirintäalue Tromso Lodge & Camping, joka sijaitsee vain muutaman minuutin ajomatkan päässä Tromssan keskustasta. Varasimme meille telttapaikan ja kustannuksia tästä tuli 21,85 euroa eli telttamajoitus oli hieman edullisempi kuin Suomessa (ainakin verrattuna niihin leirintäalueisiin, joilla olemme Suomessa itse majoittuneet). Tarjolla oli hyvät sisävessat ja suikut, joiden käytöstä ei tarvinut maksaa erikseen. Tarjolla oli lisäksi myös sauna, jossa piipahdimme aamusta ja mukavan lämmintä kyllä oli, mutta kiuas ei lainkaan reagoinut veteen - olimme tosin liikkeellä varsin aikaisin aamusta, joten saattoi olla, että sauna ei ollut vielä ollut riittävän kauan päällä. Ihanaa kuitenkin oli viileän yön ja lämpimän suihkun jälkeen päästä vielä saunan lämpöön lämmittelemään. Leirintäalueella olisi ollut myös jonkinlainen pieni kioski sisäänkirjautumisen yhteydessä ja ilmeisesti myös jonkinlaiset ruuanlaittomahdollisuudet, mutta näihin emme tutustuneet.

Aamutuimaan suuntasimme Tromssan keskustaan ihmettelemään kaupunkia, joka tuntui aamu yhdeksältä vielä olevan sikeästi unessa. Tosi kivan oloinen kaupunki, joka muistutti meistä melko paljon Reykjavikia ulkomuodoltaan. Hauskaa arkkitehtuuria (mm. kirjasto ja Jäämeren katedraali eli virallisesti Tromsdalen kirkko) ja sieviä värikkäitä taloja. Tromssan keskusta sijaitsee saarella, jonne ajetaan varsin komeaa siltaa pitkin ja tunnelma on hyvin mereinen. Parkkeeratessa autoa onnittelin itseäni ratkaisusta ottaa mukaan niukasti käteisvaroja norjan kruunuina ja ottaa kaikki kolikkoina, nyt niille oli parkkimittarissa käyttöä (ainakin kyseisellä parkkipaikalla parkkeeraamisesta piti myös maksaa 24/7 eli milloinkaan ei ole ilmaista toisin kuin Suomessa). Pyörimme ihmettelemässä keskustaa ja bongasimme esimerkiksi Euroopan pienimmän baarin. Kävimme myös kahvilassa, jossa T nautti kalliin kahvin ja croissantin. Sen jälkeen suuntasimme vielä Burger Kingiin, jonka olimme selvittäneet etukäteen olevan aikalailla ainoa varma paikka, jossa voi syödä lähes "oikeaa ruokaa" ilman, että tekee konkurssin. Tromssassa hoidimme myös tarpeelliset ostokset eli jääkaappimagneetin perinteisesti ja postikortin T:n äidille. Alkuperäisenä suunnitelmanamme oli myös joko kiivetä ylös Fjellheisenille tai ottaa gondolihissi ylös ihailemaan maisemia. Pahasti pilvinen sää sai meidät kuitenkin luopumaan suunnitelmasta. Parkkeeraaminen myös täällä olisi lisäksi maksullista ja kuluvaa aikaa olisi voinut olla hankala arvioida ennalta, hissi olisi kulkenut tasa- ja puolitunnein. Jälkikäteen kyllä vähän harmitti kun tajusin, että hissi olisi kulkenut yölläkin ainakin yhteen asti.

Tromssasta suuntasimme matkamme kohti Kilpisjärveä ja ihastelimme matkalla vielä jylhiä maisemia. Suomi ja Norja kuuluvat molemmat Shengen alueeseen, joten rajan sai ylittää ilman tarkastuksia mateluvauhtia kun ei meillä ollut mitään tullattavaakaan.

Suomen puolella päätimme lähteä kapuamaan Saanalle. Olin yöllä Tromssassa hieman palellut teltassa ja aamulla tulkinnut, että lienee kylmä, joten olin vetänyt päälleni merinovillaisen aluskerraston ja sen päälle kevyen ulkoilutakin ja ulkoiluhousut. 27 asteen helteessä Saanalle nousu osoitti jo alkumatkasta, että olin totaalisen väärin varustautunut ja pakko oli alkaa riisutua. Onneksi oltiin vielä metsän siimeksessä eikä muita näkynyt. T päätti luovuttaa hiestä valmiiksi märän t-paitansa minulle ja niin pääsimme jatkamaan matkaa. Saanalle vievä polku haarautuu muutamassa kohdin, jolloin voi valita joko jyrkempää ja lyhyempää reittiä tai pidempää ja loivempaa kiipeämistä. Jyrkimmässä kohdassa nousu ylös on varsin jyrkkä, tarkkana saa olla mihin jalkansa asettelee ja 27 asteen helle ei kiipeämistä helpottanut. Vettä kului. Nousimme jyrkimmän osuuden ylös pienelle tasanteelle, jossa oli maisemapenkit ja trampoliini(!). Tässä vaiheessa totesimme, että vettä oli jäljellä noin desin verran (joku oli pakannut mukaan veden sijaan myös olutta! o.O) , joten ajatus huipulle asti kapuamisesta oli syytä hylätä. Jäimme kuitenkin joksikin aikaa ihastelemaan maisemia, jotka olivat varsin hulppeat.

Saanalta matkamme jatkui kohti Kittilää ja Leviä. Levillä en ollut koskaan käynyt, mutta paikasta olin paljon kuullut, joskin kyseessä on etenkin talvikohde laskettelurinteineen. Yövyimme Levillä kylpylässä (ihanaa, sänky!), kävimme hyvin syömässä paikallisessa ravintolassa ja bongasimme Antti Tuiskun. Muutoin Levistä ei kummempia mielikuvia jäänytkään, menimme ajoissa nukkumaan, emmekä jaksaneet kylpylässä edes käydä, vaikka iltaohjelmaakin olisi siellä ollut luvassa.
 Leviltä suuntasimme aamulla Rovaniemen (tuliaisostokset) kautta hakemaan lapsia ja kohti Kempelettä.

Tosi hieno reissu oli, ehdottomasti ei pienten lasten kanssa toteutettavaksi. Varsin edullisella budjetilla toteuttaminen onnistuu hyvin. Aikaa kannattaa kuitenkin varata reilusti, meillä sitä oli kovin vähän ja ainakin viikko olisi ollut tarpeen. Tietulleja ei Lofooteilla ole, mutta jonkin tietullin läpi onnistuimme matkan aikana ajamaan sillä puolivuotta myöhemmin tuli kotiin postitse neljän euron tullimaksu.

Sitten kuvat puhukoot puolestaan: