Kesän viime henkäykset Kreetalla

 2020 syksylle meillä oli varattuna matka Kreetan Rethymnoniin. Korona tuolloin perui suunnitelmat, mutta nyt kolme vuotta myöhemmin päätimme toteuttaa reissun. Varasimme matkan TUI:lta ja hotelliksi valikoitui Blue Star Ibiscos Garden. Päädyimme valitsemaan varsin kurjat lentoajat, koska kohtuullisilla lentoajoilla matka olisi tullut pelkästään meidän perheellemme maksamaan noin 600 euroa enemmän ja toki mummitkin olisivat omalta osaltaan saaneet lisää maksettavaa. Autossamme on onneksi seitsemän (joskin hyvin ahdasta) paikkaa, joten mahduimme kaikki matkatavaroinemme kyytiin kunhan toisen matkalaukun tilalle valitsimme rinkan. Lentokenttämatka keskellä yötä julkisilla kulkuvälineillä ei ole se kaikista houkuttelevin.

Menolento Kreetalle sujui ihan mukavasti, mutta bussissa saimmekin odottaa hyvin pitkään ennen kuin oli valmista lähtöön ja matkaa hotellille oli kentältä vielä noin 1,5h. 

Hotellille saavuimme pitkälti puolen yön jälkeen rättiväsyneinä. Ilahduttavasti aulassa odotti leipätarjotin, joten myöhäinen saapumisaika oli ainakin jollain tapaa otettu huomioon. Aulassa piti odottaa, että kaikki tulijat saivat kirjauduttua sisään, mikä herätti yöllä ainakin itsessäni hieman ärtymystä. Sen jälkeen henkilökunnan jäsen lähti opastamaan koko porukkaa huoneisiin ja totesin, että tämä olikin hyvä idea. Hotelli on suuri ja osia on monta, eivätkä numeroinnit vaikuta aina menevän loogisesti, joten emme varmaan olisi löytäneet huoneeseemme ikuisuuteen, jollei meille sitä oltaisi erikseen näytetty.

Olipa kuitenkin ihanaa herätä perillä uuteen, aurinkoiseen aamuun. Majoitukseemme ei kuulunut aamiaista ja aamiainen oli varsin tyyris. Saimme edellisenä iltana tullessamme alennuskupongin, jolla olisi saanut alennusta ensimmäisen aamun aamiaisesta, mutta myöhäisen tulomme vuoksi emme ylipäätään heränneet vielä aamiaisaikaan. Meillä onneksemme oli kuitenkin huoneisto, joten pientä syötävää onnistui laittaa huoneessakin ja olimme pakanneet ensimmäiselle aamulle evästä mukaan. 

Hotelli osoittautui tosi kivaksi. Varsinaisia isoja allasalueita oli kaksi erillistä ja lisäksi oli sitten muutama pieni lastenallas. Syyskuussa väkeä oli sopivasti, joten esimerkiksi uima-altaan ympärillä olevat levitettävät rantatuolit riittivät kaikille. Sääkin suosi lämpötilan ollessa noin 25 astetta koko reissun ajan. Hotellissa oli myös pieni kauppa, josta saattoi ostaa juomista ja pientä syömistä huoneeseen. Sen lisäksi oli allasbaari ja pieni ravintola, josta sai kevyttä syötävää. Buffet olisi myös ollut tarjolla, mutta sitä emme missään vaiheessa kokeilleet. Rantakadulle oli matkaa muutama sata metriä, samoin läheiseen isoon ruokakauppaan. Lähistöllä oli myös useampi mukava ravintola, joissa lapset oli hyvin huomioitu. Hotellilla asusteli myös muutama seurallinen kissa, jotka olivat kiinnostuneita ruuan rippeistä. Muistelin, että silloin kun ensimmäistä kertaa olimme varanneet matkan tänne syksyksi 2020, olisi hotellilla ollut myös jonkinlainen lastenkerho, jota nyt ei valitettavasti ollut. TUI:n oppaat kuitenkin järjestivät lapsille puuhaa useamman kerran viikossa (esim. piirtämistä, pelejä, mölkkyä) vaikka osallistujina ei muita ollutkaan kuin meidän lapset. Toinen opas oli ruotsalainen, joten lapsetkin saivat hyvin harjoitella englannin kielen taitoaan. Lisäksi hotellin oma henkilökunta tai henkilökunnan lapsi järjesti pari kertaa viikossa yhteistä kokkausta, fetasalaattia ja tomaattibruschettaa. Lisäksi yhtenä iltana esiintyi taikuri ja toisena iltana oli aikuisille elävää musiikkia ja tanssia.

Päivät kuluivat lähinnä lasten kanssa altaalla vesileikeissä. Rantabulevardilla kävimme kyllä kävelemässä ja syömässä, mutta mereen emme menneet uimaan. Tuulta oli jonkin verran ja ainakin aina rannassa kulkiessamme olivat tyrskyt aika komeat ja punaiset liput liehuivat varoittamassa merelle menemisestä. Silti muutamia uskalikkoja näkyi rantavedessä.

Se mitä erityisesti jäin kaipaamaan edelliskesän Kyproksen reissuun verrattuna on mikroruoka. Lapset syövät niin monta kertaa päivässä pieniä annoksia, että koko ajan ravintoloissa syöminen tulisi hurjan kalliiksi ja veisi paljon aikaa. Siitä syystä erityisesti lasten kanssa  tykkäämme suosia huoneistoja, joissa on keittiö. Toisaalta lomamatkoilla emme ole innostuneita kokkaamaan, sitä saa tehdä ihan riittämiin kotona. Siispä valmiit makaronilaatikot, lihapullat jne. ovat olleet lomamatkojen aikana ihan jees ja kerran päivässä ravintolassa syöminen. Mutta näyttäisi kauppojen perusteella siltä, että kreikkalaiset syövät terveellisesti ja kokkaavat, eivätkä käytä mikroruokia. Emme nimittäin onnistuneet löytämään sellaisia koko reissun aikana mistään kaupasta. No, se toisaalta selitti hyvin myös sitä miksi huoneessa ei ollut mikroa lainkaan. Lasten leikkitilasta hotellin pohjakerroksesta sellainen olisi kyllä löytynyt, joten jos mikroruokia olisi ollut tarjolla niin kyllä ne lämmitettyä olisi saanut.

Yleensä olemme tehneet matkoilla jonkin pidemmän päiväretken jonnekin ja mummit ovat vahtineet lapsia, mutta tällä kertaa pysyttelimme Rethymnonissa ja kävimme muutamaan kertaan kahdestaan T:n kanssa vanhassakaupungissa. Itse olen Kreetalla aiemmin viettänyt kolme viikkoa, joten melko monessa paikassa olen ehtinyt jo käydäkin. Pienellä niemellä sijaitsevassa vanhassa kaupungissa on viehättävä venetsialainen satama, pieni majakka, kaunis rantabulevardi ja useita kujia pienine putiikkeineen ja ravintoloineen. Kukkulalla on myös venetsialainen Fortezzan linnoitus, jonne menimme katselemaan auringonlaskua hieman ennen sulkemisaikaa. Muurien sisäpuolella on esimerkiksi moskeija ja kirkko sekä teatteri (Erofili). Teatterissa järjestetään usein konsertteja ja meillä kävikin tuuri sillä paikalla alkoi juuri hevikonsertti, jota siis pääsimme livahtaen seuraamaan muutaman euron nähtävyysmaksua vastaan. Siinä sitten seurasimme auringonlaskua hevin jyskeessä ja T:n nauttiessa olutta. Olisi pitänyt ottaa kuva, hieman erotuin täysin mustiin pukeutuneesta yleisöstä oranssissa mekossani. 

Poikkesimme vanhassakaupungissa myös koko porukalla. Pieni kaupunkijuna kiertää vanhan kaupungin ja kyytiin voi hypätä pääsymaksua vastaan, joten lapset ja mummitkin saivat yleiskuvan paikasta. Rantabulevardilla heti vanhan kaupungin alkaessa oli myös pieni alue, jossa oli lapsille tekemistä kuten trampoliini, jossa saattoi pomppia vöiden kanssa sekä muutamia erilaisia virtuaalilasikohteita. Lapset kokeilivat innolla esimerkiksi tuolia, jossa saattoi istua virtuaalilasit päässä ja katsoa vuoristoratakyytiä penkin samalla heiluessa. Virtuaalilasit viehättivät ja niitä piti saada kokeilla uudestaankin, mutta lopulta käytöstä seurasi pahoinvointi.

Viimeiselle päivälle suunnittelimme reissua vesipuistoon, Watercityyn. Ostimme liput + kuljetuksen Watercityn nettisivuilta. Sain sähköpostiin varausvahvistuksen ja päätin käydä etukäteen varuilta katsomassa myös lähtöpaikan, joka oli ihan nurkan takana hotelliltamme. Vahvistuksessa muistutettiin, että Google maps voi näyttää väärin ja oli linkki, josta kehotettiin varmistamaan sijainti. Linkki vei Google mapsiin. Yritin myös olla asiakaspalveluun yhteydessä chatin ja sähköpostin kautta, chattiin vastattiin ensin hei ja sitten ei mitään, muuten ei mitään kuulunut. Päätin luottaa löytäneeni oikean paikan, sillä noutopaikaksi ilmoitettiin Minos hotel, Google maps ohjasi sen eteen ja edustalla oli syvennys, joka sopii busseille pysähtymispaikaksi. Aamulla suuntasimme hyvissä ajoin paikalle, jolla oli muutamia muitakin ihmisiä. Odottelimme aika kauan ja hermostuneisuus alkoi nousta. Paikalla ollut pariskunta tuli kysymään mihin olemme menossa, hekin olivat menossa vesipuistoon, mutta toiseen sellaiseen. Paikalla oli iso kolmiomainen risteysalue, jonka vastakkaisella laidalla oli myös bussipysäkkejä. Sinne pysähtyi jokin bussi, jonka kuljettaja lähti kävelemään nurkan taakse, josta pian saapui lapsiperheitä uimaleluineen. Tuomas juoksi katsomaan mitä bussissa lukee ja siinä luki Watercity. Bussi oli kuitenkin täysin toisella puolella vilkasta risteystä, joten yli emme olisi mitenkään ehtineet kiertää nopeasti. Päädyimme siihen, että bussi varmaan kääntyy seuraavaksi meidän pysäkillemme, mutta huitomisesta huolimatta se ajoi ohitse. Odottelimme vielä jonkin aikaa siltä varalta jos meidän bussimme onkin jokin muu, mutta bussia ei kuulunut (eikä niiden toistenkaan, jotka olivat kanssamme samassa paikassa odottamassa). Lopulta suuntasimme hotellille. Soitin Watercityyn, josta soitettiin bussille: se oli tosiaan mennyt ja jo niin kaukana, ettei se kääntyisi takaisin. Meille tarjottiin mahdollisuutta tulla toisena päivänä, mutta se ei ollut mahdollista kun kyseessä oli viimeinen päivämme. Palvelu oli kuitenkin hyvin ystävällistä ja rahat palautettiin ongelmitta parissa päivässä. Tuulen kanssa ilma tuntui hieman viileältä, eikä vesipuistojen altaita usein lämmitetä, joten en ole ihan varma muutenkaan miten erityisesti V olisi viihtynyt - Kyproksella vesipuistoilu oli edellisenä kesänä menestys, mutta silloin lämpöä oli + 30 astetta.

Viimeinen päivä meni ihan mukavasti hotellinkin altailla, vaikka lapsille oli toki reissun peruuntuminen pettymys. Viimeisenä päivänä viimeisteltiin myös loput läksyt - niitä olikin tullut aika kasa viikon poissaolon ajaksi. Olin myös elätellyt toiveita ja kysellyt jos olisi voinut tiedot saada jo reissua edeltävänä perjantaina (kun lähtö oli tiistaina) niin olisi jotain ehtinyt tehdä jo viikonloppuna, eikä olisi tarvinnut kaikkia kirjoja raahata mukana kun tilaa oli muutenkin rajallisesti. Vain yksi opettaja antoi tiedot viikonlopuksi. 

Paluumatkalle lähdetiin illalla kahdeksan maissa. Yllättävän hyvin lapset jaksoivat koneeseen asti, jossa uni maittoi. Olimme etukäteen ottaneet lapsille lentoateriat koneeseen - näitä ei voinut valita vain menomatkalle, joten paluumatkalla ne menivät hukkaan kun niitä tuotiin keskellä yötä. Hämmentävää oli myös se, että lapsille ei jaettu ruokia ensimmäisenä edes vaikka oli yö, jolloin aika oletetettavaa on, että perheen pienimmät nukahtavat. Paluumatka sujui hyvin ja yllättävän hyvin lapset jaksoivat Helsingin päässäkin olla ylhäällä sen aikaa, että odoteltiin matkatavarat ja suunnattiin autolle, jonka T kävi parkista noutamassa.

 

Kesälomareissu Belgradiin

Tarkoituksenamme oli kesällä 2023 lähteä Pohjois-Norjaan ja jättää lapset matkan varrella anopin hoiviin. Anoppi kuitenkin päättikin suunnata luoksemme Etelä-Suomeen niin päädyimme siihen, että täältä on kätevämpää matkata lentokentälle kun ei ole pakko mennä ensin pohjoiseen ja tällöin myöskään säät eivät samalla tavoin vaikuta reissuun. Selvittelimme siis minnepä saa edulliset lennot ja missä myös eläminen olisi kohtuuhintaista. Kohteeksi valikoitui Serbian Belgrad, jossa olen käynyt kerran aiemminkin ja josta pidän kovasti.

Lämpötilat Belgradissa ovat heinäkuussa tyypillisesti 18-31 astetta eli ihan ok. Puolitoista viikkoa ennen lähtöä Forecan säätiedotukset kuitenkin lupailivat kaupunkiin 40 astetta, jolloin alkoi vähän jännittää. Saimme reissun ajaksi kyllä varsin kuumaa säätä (38-28 astetta), mutta emme sentään lopulta ihan niin kuumaa tai koko ajalle mitä alkuun ennustettiin.

Meillä oli lennot Belgradiin AirBalticilla Riian kautta. Huomasin ennen reissua uutisista, että AirBalticilla on ollut ongelmia saada varaosia tiettyyn konetyyppiin, josta on aiheutunut pulaa koneista ja myöhästymisiä sekä peruutuksia. Edellisenä iltana myöhään ennen aikaista aamulentoa sainkin AirBalticilta tekstarin, mutta siinä onneksi kerrottiin vain konetyypin vaihtuneen ja lentäisimmekin Airbusin sijaan Boeingilla. Myöhemmin sain kuitenkin toisenkin tekstarin, jossa kerrottiin jatkolentomme lähdön Riiasta Belgradiin myöhästyvän noin puolella tunnilla.

Aamulennolla Helsinki-Vantaalta kaikki sujui hyvin. Olimme kaksi tuntia ennen koneen lähtöä paikalla ja saimme lähes heti jätettyä laukun ruumaan eikä turvatarkastuksessakaan ollut jonoa. Kone Riikaan lähti ja laskeutui ajallaan. Riiassa meillä piti alun perin olla alle kahden tunnin vaihto, mutta lopulta kone lähti matkaan melkein kaksi tuntia myöhässä. 

Serbiassa meitä oli vastassa 38 lämpöastetta ja tuntui kun saunaan olisi astunut. Kiitin itseäni siitä, että olin varannut majoittajani kautta meille lentokenttäkyydin ja meitä olikin Severin kentällä nimikyltin kanssa vastassa. Severin myös antoi meille asunnon avaimet ja tuli näyttämään asunnon.

Majoituksen olin varannut Booking.comin kautta, Belgrade apartments. Meillä oli noin 50 neliöinen kaksio, jossa oli oma kylppäri suihkuineen ja pyykinpesukoneineen ja pieni keittiö. Meillä oli myös sohva, nojatuoli, sohvapöytä, työpöytä tietokoneineen, televisio ja dvd-laite sekä mikä parasta - tosi tehokas ilmastointi. Sijainti oli myös loistava kivenheiton päässä keskustasta ja Kalemegdanin linnoituksesta. Jos jotain miinusta pitää mainita niin 5 kerrosta portaita (121 porrasta) oli kyllä 38 asteen helteessä ihan urheilusuoritus. Jostain syystä myös alaspäin mennessä käytävän valo pysyi vähemmän aikaa päällä kuin ylöspäin noustessa ja se sammui aina kesken matkaa - päivällähän tällä ei ollut väliä, mutta iltaisin oli tällöin ihan pilkkopimeää. Kaiken lisäksi kaikkien asuntojen ovikellot olivat samalla korkeudella kuin valokatkaisin ja saman mallisia kuin valokatkaisin, joten pimeässä sai arpoa osuuko valokatkaisimeen vai soitteleeko naapurin ovikelloa :D 4 yötä majapaikassa kahdelle sai selvästi alle 200 eurolla, joten täällä oli kyllä hinta-laatusuhde loistava.

Tulopäivänä oli yksinkertaisesti niin kuuma, että mitään ihmeellistä emme jaksaneet. Lähdimme alkuun hakemaan vettä läheisestä kaupasta. Emme kuitenkaan sitä saaneet, koska meillä ei ollut vielä Serbian dinaareja ja kävi ilmi, että kummankaan meistä kortit eivät toimineet, koska olimme verkkopankissa asettaneet maarajaukseksi Euroopan. Nordean mukaan siis Serbia ei ole Euroopassa. Harmitti etten ollut osannut tätä ennakoida, näin oli nimittäin käynyt minulle aiemminkin sekä Valko-Venäjällä että Ukrainassa. Ei auttanut muu kuin laahustaa etsimään rahanvaihtopistettä, niitä lopulta sitten olikin ainakin keskusta-alueella lähes joka kadunkulmassa. Komissiota ei ollut ja kurssikin oli varsin sama kaikkialla, 1 eurolla sai 116 dinaaria. 

Laahustimme lähinnä ydinkeskustassa viihtyisällä kävelykatu Knez Mihailovalla ja kävimme pyörähtämässä Kalemegdanin linnoituksen puistossa. Päivälliseksi T söi lohta ja minä salaattia, oltiin kumpikin tyytyväisiä. Serbiaa aina kehutaan alhaisesta hintatasosta ja onhan se sitä suomalaisen näkökulmasta, mutta ei kuitenkaan likikään niin alhainen kuin mitä netissä muutaman vuoden takaiset blogitekstit ja oppaat väittävät vaan hintataso on noussut täälläkin. Ydinkeskustassa puolen litran oluen sai lähes ravintolasta kuin ravintolasta noin 3 eurolla ja päivällisen riippuen siitä mitä tilasi noin 6-20 eurolla, esimerkiksi T:n lohiannos maksoi 18 euroa (mutta annoksessa oli kyllä huomattavan paljon lohta - selvästi enemmän kuin mitä Suomessa tyypillisesti olisi). 

Seuraava päivä oli myös tosi kuuma, 36 astetta. Päätimme vierailla eläintarhassa, joka sijaitsi kävelymatkan päässä Kalemegdanin linnoitusalueella. Eläintarhassa oli esimerkiksi norsu, kirahveja, merileijona, virtahepoja, simpansseja, paljon erilaisia kissaeläimiä (joista lähes mitään ei tässä säässä näkynyt), hyeenoja, kenguruita ja paljon erilaisia lintuja. Kahteen hyvin hätääntyneeseen lintuun törmäsimme myös aitauksen ulkopuolella ja kumpikin selvästi hädissään pohti miten ihmeessä aitaukseen pääsisi. Hienointa oli nähdä hyeenan pentu. Muuta erityistä ohjelmaa meillä ei sitten loppupäivänä ollutkaan, kävimme kävelykadulla syömässä ja isossa ilmastoidussa ostoskeskuksessa hieman kiertelemässä.

Torstaina lämpötila jo laski lähemmäs 30 astetta mikä selvästi helpotti oloa. Kävimme aamiaisella läheisessä kahvilassa, Bloomissa, joka tarjosi brunssia koko päivän. Paikka ei ollut kovin suuri ja se oli tosi suosittu, mekin saimme kymmenisen minuuttia odotella pöydän vapautumista ja koko aamiaisemme ajan, joku oli odottamassa vapautuvaa paikkaa. Oli kuitenkin todellakin odotuksen arvoista! Minä otin smoothien ja puuron marjoilla, hunajalla ja pähkinöillä, T otti cafe latten, jonkun vihreän terveysmoothien, kinkkuleivät ja ties mitä muuta. Listalla oli hurjat määrät kaikkea valloittavaa. Tämä paikka oli aivan ihana! Olisin voinut koko vuoden joka aamu syödä täällä aamiaista.

Päätimme suunnata rannalle ja menimme bussilla Ada Ciganlijaan. Katsoin Google Mapsin reittioppaasta miten julkisilla pääsee perille ja valikoimme reitin, jossa alkuun kävelimme tasavallan aukiolle ja otimme sieltä pikkubussin numero 2 (200 dinaaria/suunta/henkilö), jolla matkasimme perille. Pikkubussissa ei ollut stop-nappuloita, eikä se pysähtynyt kuin niillä pysäkeillä, joilla joku huitoi tulevansa kyytiin tai kertoi jäävänsä pois. Seurasin GPS:n avulla koko bussissa olon ajan reittiämme, jotta tiesin milloin jäämme kyydistä. Belgrad lienee Euroopan suurin kaupunki (noin 1,5 miljoonaa ihmistä), joka on ilman metroa. Pikkubussien lisäksi siellä kuitenkin kulkevat myös normaalit bussit (joihin liput ovat edullisempia ja saa myös edullisia päivälippuja) ja raitiovaunut. 

Belgrad sijaitsee Tonavan ja sen sivujoen Savan risteyksessä. Ada Ciganlija on Belgradin ehkä tunnetuin virkistysalue, joka sijaitsee Sava-joen keinotekoisella saarella. Alueella on varsin paljon erilaisia palveluita, siellä on ravintoloita, baareja ja runsaasti erilaisia ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia tenniksestä pyöräilyyn ja polkuveneilyyn. Bussipysäkiltä on perille lyhyt kävelymatka ja bussipysäkin vieressä on iso ostoskeskus jos kaipaa taukoa ilmastoinnin ääressä.

Valikoimme rannalta osan, jossa ranta oli pientä kiveä - ei niin miellyttävä oleilupohja kuin hiekka, mutta toisaalta ei tarvinut sotkea märän hiekan kanssa. Tarjolla olisi kauempana ollut myös rantatuoleja ja -varjoja. Kummallakin puolella jokea uintialuetta oli rajattu kelluvallaviirinauhalla (tai mikä ikinä sen nimi suomeksi sitten onkaan), sen toiselle puolelle sai kyllä mennä omalla vastuulla, mutta innokaita rantavahteja oli rannalla vähän väliä tähystämässä telineissään ja pilliin tuli vihellys aina jos lapsi meni liian kauas aikuisesta tai yritti mennä viirin toiselle puolelle. Alue oli aivan ihana ja päivä täydellinen. Vesi oli niin lämmintä, että edes minun ei tarvinut käyttää aikaa totutteluun, mutta kuitenkin virkisti mainiosti. Viereisessä kahvilabaarissa kävimme aina välillä juomatauoilla ja reilut puolipäivää kului mukavasti. 

Pyörimme  vielä aikamme ostoskeskuksessa ennen kuin suuntasimme takaisin keskustaan. Matkalla poikkesimme Skadarlijan alueella. Skadarlija on historiallinen alue, täynnä kapeita kujia, ravintoloita ja kahviloita, tunnelma on boheemi. Alue on suosittu erityisesti iltaisin ja nyt iltapäivästä olikin varsin hiljaista. Skadarlijasta suuntasimme asunnolle levähtämään ja pohtimaan iltasuunnitelmia. Asunnolla huomasin, että vettä ei tule kylppärin eikä keittiön hanasta. Laitoin whatsapp-viestiä majoittajallemme ja kyselin onko jokin remontti talossa menossa. Majoittaja reagoi asiaan nopeasti ja sai selville, että 2. kerroksessa on jokin ongelma, jonka vuoksi vedet on pitänyt katkaista, toivottavasti eivät ole kauaa pois. Sen verran kauan olivat kuitenkin, että vessahätä iski ja päätimme lähteä läheiseen ostoskeskukseen vessaan ja iltakävelylle.

Sen jälkeen meillä oli suunnitelmissa mennä syömään läheiseen pitseriaan, joka oli saanut mainiot arviot netissä. Ilta oli kaunis ja täysin tavanomainen: paljon ihmisiä oli liikkeellä, ravintoloiden terassit olivat täysiä ja iloinen puheensorina kuului. Täysin yhtäkkisesti läheisen kerrostalon katolta rämähti peltejä alas ja silmämme täyttyivät hiekasta valtaisan tuulenpuuskan nostaessa kaiken lähellä olleen riittävän kevyen ja irtonaisen ilmaan. Samalla taivas - joka hetki sitten ei ollut varoittanut mistään - repesi totaalisesti ja alkoi mieletön salamoiden pauke myrskytuulen puhaltaessa. Kaikki ihmiset - me mukaan lukien - lähtivät juoksemaan kuka minnekin ja ravintolatyöntekijät siirtyivät kiireesti hakemaan terasseilta kaikki sisään. T:llä oli nälkä, joten hän oli sitä mieltä, että nyt kun olemme ihan ravintolan kulmalla, on meidän sama juosta sinne odottamaan myrskyn loppua. Juoksimme ja juoksimme, mutta todella nopeasti kävi selväksi, että matka on lyhyydestään huolimatta aivan liian vaarallinen. Tuulenpuuskat katkoivat isoja oksia ja heittivät niitä tielle ja päätimme rynnätä mahdollisimman pian asunnolle. Katu, jolla asunto sijaitsee, oli siinä mielessä keskimääräistä turvallisempi, että sitä eivät reunustaneet puut kuten useimpia sivukatuja, joten omalle kadullemme päästyämme saimme juosta sitä alaspäin kahviloista karanneet istuintyynyt seuranamme. Päästyämme asunnolle katselimme myrskyä kattoikkunasta. En ole koskaan nähnyt tai kokenut mitään vastaavaa, taivas oli valkeana jatkuvista salamoista. Ihan maailmanlopunmeininki.

Parin tunnin kuluttua tilanne näytti hieman paremmalta ja päätimme uskaltautua läheiseen ostoskeskukseen syömään. Muutoin emme olisi suunnanneet ulos, mutta tiesimme matkaa olevan ehkä 100 metriä ja pääsisimme perille omaa katuamme pitkin, joten matkan varrella ei olisi esimerkiksi puita. Juoksujalkaa ostoskeskukselle - jossa muuten oli aikamoinen määrä ihmisiä suojassa odottamassa milloin uskaltaa lähteä - ja Vapianossa onneksi oli vielä muutama paikka vapaana ja ruokaakin ehdittiin saada ravintolan ollessa vielä puolituntia avoinna.

Jäkikäteen selvittelin, että kyseessä oli supersolu-ukkonen eli rajuin mahdollinen ukkosmyräkkä. Se oli pyyhkinyt myös muun Balkanin yli ja aiheuttanut kuolonuhreja niin Sloveniassa kuin Bosniassakin. Belgradissakin vahinkoja tuli: muutama ihminen kuoli, autoja kolhiintui, puita kaatui runsaasti ja nostokurki meni nurin. 

Seuraavana aamuna illan jäljet olivat huomattavat. Pitkin katuja oli kaatuneena puita ja suuria oksia, joita sai väistellä. T:llä oli alkanut kova kurkkukipu, joten mietimme päivän suunnitelmia uusiksi. Minulla oli ollut toiveissa suunnata Zemuun, historialliseen kaupunginosaan, joka sijaitsee Sava-joen pohjoisrannalla ja joka on ikään kuin kokonaan oma kylänsä omine perinteineen ja tunnelmineen. Kurkkukivun tultua päätimme haikeasti hylätä suunnitelman ja suunnata edellispäivän tapaan viettämään rantapäivää Ada Ciganlijaan, koska todennäköisesti kurkkukipu silloin parhaiten pysyisi aisoissa. Ei ole erityisesti meidän tapaistamme viettää rantalomaa kahden kesken, mutta ihan kiva oli vaihteeksi näinkin ilman isompia suunnitelmia.

Tämä oli reissun aiempi pitsa - normaalikokoa. 

Alkuillasta T halusi kurkkuineen levätä, joten sovimme, että käyn hakemassa meille pitsat Chaplin pitseriasta, jossa meidän oli ollut edellisenä päivänä tarkoitus käydä syömässä. Saavuttuani paikalle totesin, että pitseria on luukku seinässä - siellä ei siis ole minkäänlaisia asiakastiloja vaan ainoastaan take away -mahdollisuus. Hieno juttu siis, että emme jääneet lopulta tätä etsimään myrskyä paetessamme... Paikka oli myös todellakin suosittu ja jonottaa sai. Minulta myös kysyttiin otanko pienen vai ison pitsan ja tein sen virheen, että valitsin näistä ison - se oli jättimäinen. Onneksi oli jääkaappi ja mikro, pitsaa syötiinkin sitten loppureissu. Oli kyllä hyvää pitsaa.

Illalla suuntasimme Kalemegdan-linnoitukselle, koska halusin nähdä siellä auringonlaskun (ja niin halusi aika moni muukin). Ihan parasta Belgradia 💖. Historialliselta linnoitukselta on upeat näkymät kaupunkiin ja jokiin, siellä on myös laajat viehättävät puistoalueet. 

Supersolu-ukkosesta järkyttyneenä ja hengissä selviämisestämme kiitollisena seurasin loppuloman erityisen aktiivisesti säätiedotuksia lähinnä Ilmatieteen laitoksen ja Forecan kautta. Täytyy todeta, että erityisesti Foreca ennusti kaiken iloisesti päin honkia. Edellisenä päivänä olin tietoinen siitä, että illaksi oli luvattu ukkosta (en tosin tiennyt millaista ukkosta!), mutta Foreca ennusti sen alkavan klo 22 kun taas me olimme liikkeellä 19.30. Seuraavan päivän rantareissu vähän jännitti kun Foreca lupaili ukkosta klo 15, mutta lopulta ukkonen saapui klo 23 jälkeen, jolloin olimme ja turvallisesti sisällä asunnolla viettämässä iltaa. Edellisen illan toisinto oli kuitenkin meneillään asunnon ulkopuolella. 

Seuraavana päivänä oli kotiinlähdön aika. Päätimme pyytää majoittajaamme järjestämään kyydin kentälle ja hieman jännitimme lentojen toteutumista, sillä jälleen oli luvassa ukkosta. Lento Riikaan kuitenkin lähti ajallaan ja sujui ongelmitta.

Minä pidän Belgradista ja sen tunnelmasta. Kalemegdanin puistoalue on ihana, tunnelma mukavan eloisa, mutta suuret turistimassat puuttuvat. Belgrad tuntuu myös varsin turvalliselta kaupungilta - ilman ukkosia voisin hyvin kuvitella yöaikaankin liikkuvani yksinkin keskustan alueella. T oli alkuun huolissaan turvallisuudesta, hämmentävää kyllä naapurimaamme vuoksi eikä suinkaan vaikka Kosovon tilanteen takia. Minkäänlaisia turvallisuuteen liittyviä ongelmia emme kuitenkaan kohdanneet, eikä T:kään tuntenut perillä oloaan missään kohtaa turvattomaksi. Serbian jonkinasteinen mieltymys naapurimaahamme, ei sekään paistanut millään tavoin. No, yksi aita tosin oli maalattu Serbian lipun värein mikä T:ssä herätti alkuun hämmennystä ennen kuin hänelle selvisi, että lipussa on samat värit kuin itänaapurimme lipussa. Minulla oli myös edellisestä reissusta mielikuva hieman rähjäisemmästä kaupungista ja suuremmista NATO:n pommitusten jäljistä, mutta nyt ei raunioita osunut enää yhtä paljoa silmiin - voi toki olla, että ei nyt vaan liikuttu samoilla alueilla kuin aikoinaan. Kaikkiaan oli tosi kiva reissu, vaikka sairastuminen loppumetreillä iskikin. Se mitä jäin vähän kaipaamaan, oli burek eli eräänlainen piirakka, jossa oli erilaisia täytevaihtoehtoja kuten perunaa, pinaattia tai fetaa. Edellisellä reissulla E:n kanssa taisimme elää näillä koko reissun, tällä reissulla en onnistunut löytämään näitä kertaakaan.

Riiassa meillä oli ilta aikaa piipahtaa syömässä ikisuosikissani Double Coffeessa. Aikoinaan niitä oli lähes joka kadun kulmassa, mutta nyt niiden määrä oli huomattavasti laskenut (korona-ajan kohtalo?) ja jouduimme selvittelemään mistä paikan löydämme. Löysimme kuitenkin perille ja ruuan jälkeen suuntasimme edulliseen majataloon noin kilometrin päähän vanhasta kaupungista. Jos aikaa olisi ollut niin tällä olisi viihtynyt pidempäänkin kuin yhden yön (lyhyen yön vielä, sillä aamulla oli aikainen lähtö), majoitus oli tosi kiva. Kodinomainen, siisti huone, tosi ihana iso vuode ja Netflix.

Harry Potterin Lontoo

Meillä asuu minun lisäkseni toinenkin Harry Potter fani, 9v. tyttäreni V. Teemaan liittyen pidettiin maaliskuussa ensin valtavasti vaivaa vaatineet synttäribileet ja synttäreiden kunniaksi päätin vielä viedä V:n kesän alussa Harry Potter matkalle Lontooseen. V:n toiveena majoituksen osalta oli oma vessa ja kylppäri, joten ihan halvimmalla mahdollisella budjetilla tällä reissulla ei päästy, mutta kohtuullisella kuitenkin.

Päädyin ottamaan suorat lennot Lontooseen Finnairilta hyvien lentoaikojen vuoksi - halvemalla olisi päässyt esimerkiksi Ryanairilla, mutta silloin olisi saapunut Lontooseen keskellä yötä ja lähtö olisi ollut aamukuudelta - kahden yön majoitus olisi siis täytynyt maksaa turhaan kun lasta en laita lentokentällä öitään nukkumaan. Lisäksi vähän huoletti miten V:n unirytmien kanssa selvitään, V:llä kun on tapana tulla väsyneenä varsin kiukkuiseksi. Majoituspaikaksi valikoitui Crestfield hotel, joka osoittautui meille ihan nappivalinnaksi. Loistava sijainti lähes King's Crossia vastapäätä - metrolla pääsi moneen suuntaan ja suoralla metrolla pääsi muutaman pysäkin päähän Leicester squarelle, (jonne meidän tuli mennä teatteripäivänä), lisäksi metrolla pääsi suoraan Heathrown lentokentälle. Harry Potter studiollekin pääsi varsin kätevästi yhden pysäkin välin metrolla Eustonin asemalle siirtymällä ja sieltä jatkamalla junalla Watford Junctionille. Mahtavaa! Huone oli toki ihan tosi tosi pieni, mutta eipä sillä väliä. Oli kuitenkin oma (pieni) wc ja suihku. Wifi oli ilmainen ja toimi hienosti. Ilmastointia ei ollut, mikä toki olisi ollut 25-27 asteen lämpötiloissa ihan mukava juttu, mutta selvisimme kuitenkin tuulettimen avulla ja pidettiin myös ikkunan yläosaa yöllä auki. Tee- ja kahvitarpeet + vesipullot saatiin hotellilta mikä oli kiva, pieni jääkaappi olisi ollut kyllä luksus, mutta sellaista ei ollut. Kuitenkin suklaasammakotkin hienosti selvisivät helteisestä huoneesta kotiin asti. Henkilökunta vaikutti myös varsin mukavalta ja vapaamieliseltä. Minulle todettiin heti tullessa, että avain jätetään aina respaan, he ovat paikalla vaikka saapuisimme takaisin hotellille aamulla neljältä. Sijaintiin nähden oli myös hämmentävänkin hiljaista. Suositukset tälle!

T vei meidät autolla kentälle. Lahdesta kun bussiyhteydet kentälle ovat nykyisin sysihuonot, kiitos

junayhteyden. Junayhteyden käyttöä kentälle mennessä taas hieman vierastan, koska jos jotain käy niin junassa ollaan jumissa. Paluumatkalla kun ei ole kiire minnekään, se toki toimii. Oltiin varsin hyvissä ajoin kentällä, koska Shengen-alueen ulkopuolelle lennettäessä on passintarkastus ja lento lähtee ihan toisesta päästä kenttää + meillä oli tavanomaisesta poiketen ruumaan menevä matkalaukkukin reissussa. Oli hieman hämmentävää, että kesäkuussa yhden aikaan päivällä kentällä olikin varsin kuollutta. Tulostettiin boarding passit ja matkalaukkutarra automaatilta, jätettiin laukku jonottamatta Finnarin bag dropiin ja käveltiin jonottamatta läpi turvatarkastuksesta. Ihan luksusta nykyisin kun Helsinki-Vantaalla saa turvatarkastuksesta viedä nesteet läpi eikä tarvitse niitä edes kaivella esille. Silloin kun uudet läpivalaisulaittee tulivat niin tuntui, että joka kerta koneet kyykkäsivät kesken kaiken, mutta ehkä ne on nyt saatu toimimaankin varmemmin. Passintarkastuksessa suosin yleensä itsepalveluautomaatteja, mutta V:n ollessa mukana suuntasimme jonottamatta passintarkastukseen EU-tiskille. Rajatarkastaja alkoi tiedustella missä lapsen isä on. Hetkellisesti jäi muutama sydämenlyönti välistä kun aloin pohtia, että ei hitsi pitäisikö mukana olla joku lupalappu. Ei kuitenkaan onneksi tarvinnut. Selitykseksi riitti, että isä on kotona toisen lapsen kanssa, joka ei ole Harry Potter fani. Saatiin vielä hyvien kermakaljojen toivotukset.

Lento Lontooseen meni sukkelaan. Lennettiin nimittäin suurella mannerten välisellä koneella, jossa jokaiselle oli tarjolla oma näyttö ja viihdettä. Vähän harmitti, että olin ostanut V:lle 3 tunniksi netin, jotta matka menisi sujuvasti. Matka aika olikin ennakoitua lyhyempi, nousussa ja laskussa ei nettiä edes voinut käyttää, joten teoreettinenkin käyttöaika oli lopulta noin 1,5h. Lisäksi kesti aika kauan ennen kuin sain systeemin edes toimimaan, enkä saanut sitä lainkaan toimimaan V:n puhelimessa, koska ollaan asetettu sinne rajoituksia, joita en hoksannut etukäteen purkaa - enkä enää koneessa voinut purkaa kun itsellä ei ollut nettiä käytössä. V kuitenkin viihtyi hyvin katsellen lentoamme eri kameroista (sekä koneen päällä että alla oli kamerat, joiden lähettämää videokuvaa saattoi katsella) ja tutkien elokuva- ja tv-sarjavalikoimaa.

Heathrowlta suunnattiin metrolla hotellille, matka kesti noin tunnin. Taksillakin tai junalla + metrolla matkaan menisi aikalailla sama aika, mutta tosi paljon enemmän rahaa. Julkisilla matkustaminen Lontoossa on nykyisin tosi kätevää vuosien takaiseen verrattuna. Enää ei tarvitse ostaa erillistä oystercardia ollenkaan vaan maksukortin lähimaksulla voi matkan maksaa. Näyttää vaan metroon tai junaan mennessä kortin ja sieltä poistuessa saman kortin. Lisäksi tässäkin huomioidaan päiväraja eli käytössä on päiväraja, jonka yli ei enää veloiteta. Alle 11-vuotias kulkee mukana maksutta maksavan aikuisen kanssa, mikä oli tosi kätevää kun ei V:llä mitään maksukorttia olisi ollutkaan. Täytyi vain muistaa käyttää leveitä portteja, kokeiltiin kahdesti myös normiversiota, toisella kertaa ehdittiin, toisella jäin jumiin. Menomatkan hotellille kuljin kyllä vahingossa pummilla, sillä kortti kyllä päästi minut porteista, mutta hotellilla sain tekstarin pankilta, että tiliäni ei veloitettu, koska maarajaukset, jotka olen kortilleni tehnyt, estävät sen. HUPS.

Ensimmäisenä iltana olimme hotellilla vasta illan suussa, joten kävimme hakemassa vain pientä iltapalaa Kings Crossin kaupasta ja katsomassa laituria 9 3/4 ja sen vieressä olevaa Potter kauppaa. Laituri 9 3/4 oli muuttunut sitten viime näkemän. Siinä missä ennen seinässä seisoi kärry yksinään, oli paikalla nyt paljon isompi kärry matkalaukkuineen ja pöllön häkkeineen. Siihen myös johti varsin pitkä ohjailtu jono ja paikalla oli kuvaaja sekä avustaja, joka antoi reksvisiittaa (tarjolla oli ainakin taikasauvat ja kaulaliinat eri tupien väreissä) ja heitti kaulahuivin pään ilmaan, jotta kuvassa näyttäisi siltä kuin huivi hulmuaisi. Jono oli illalla niin pitkä, että vierailimme vain kaupassa, jossa tarjolla oli esimerkiksi erilaisia Harry Potterista tuttuja herkkuja kuten suklaasammakoita, kermakaljaa ja Hunajaherttua suussasulavaa toffeeta. Lisäksi tarjolla oli erilaista Potter-tavaraa kuten taikasauvoja, vaatteita, avaimenperiä, mukeja jne.

 

Sunnuntaina aamusta suuntasimme uudelleen Kings Crossille. Jono laiturin 9 3/4 kuvaukseen oli nyt paljon lyhyempi - johtuen toki siitä, että olimme paikalla ennen aamu 10, jolloin laituri vasta avataan. Päätimme nyt jonottaa, V:kin oli asianmukaisesti pukeutunut Rohkelikon kaapuun. Kuvan saa ostettua hieman suolaiseen hintaan Potter-kaupasta, mutta saa myös omalla kameralla/puhelimella ottaa kuvan samaan aikaan, joten kuvan saa kyllä vaikkei olisi valmis maksamaan. Jos kuvan ostaa niin kuitti täytyy muistaa säilyttää, sen avulla saa ladattua myös digitaalisen version kuvasta noin kuukauden ajan kuvauksen jälkeen.

Kuvan saatuamme suuntasimme metrolla Leicester Squaren pysäkille ja siitä saman nimiselle aukiolle. Aukiolla on erilaisia elokuvista tunnettujen hahmojen patsaita, joten kävimme bongaamassa ja kuvaamassa niin Harry Potter, Karhuherra Paddingtonin, Charlie Chaplinin kuin Maija Poppasesta tutut Maija Poppasen ja Pertun. Aukiolta suuntasimme kohti Palace teatteria ja tälläkin matkalla oli suuri Potter-kauppa, jossa täytyi toki pistäytyä (valikoima oli osin erilainen kuin Kings Crossin Potter-kaupassa).

Liput Harry Potter ja kirottu lapsi (Harry Potter and the Cursed Child) näytelmään olin ostanut heti tammikuussa. Olimme T:n kanssa käyneet katsomassa näytelmän New Yorkin Broadwaylla ja se oli kertakaikkiaan upea. Näytelmä on tosi pitkä, siinä on kaksi osaa, jotka kestävät väliajan kanssa noin 3 tuntia kumpikin. New Yorkissa saattoi ostaa ensimmäisen ja toisen osan eri päiville, mutta Lontoossa ne tuli ostaa samalle päivälle. Sunnutai valikoitui näytelmäpäiväksi siitä yksinkertaisesta syystä, että tällöin jälkimmäinen osa alkoi illalla klo 18 paikallista aikaa kun muina päivinä se olisi alkanut vasta klo 19. Aikaeron takia oli muutenkin haasteita ja ensimmäinen lomaviikkoa koulun loputtua tehtiin kovasti töitä rytmin kääntämiseksi niin tunninkin etu oli iso etu. Hassua kyllä, lippuja en saanut silloin kun ne ostin vaan teatterilta tuli sähköpostia ennen näytöstä (viimeistään 24h ennen, meillä tuli pari päivää ennen) ja näytökseen saapuminen tuli vahvistaa ennen kuin liput lähetettiin. Lippuja oli saatavilla eri hintakategorioissa, olisin ensisijaisesti ollut halukas ostamaan halvimmat, mutta niiden kohdalla oli maininta, että edessä on näköeste, joten päädyin toki siihen, etten maksa itseäni kipeäksi siitä, että menen 9v:n kanssa teatteriin Lontooseen katsomaan pylvästä. Otin siis edullisimmat sellaiset liput, joissa ei ollut mainintaa näkyvyysongelmasta (niukasta jalkatilasta oli kyllä maininta).

Teatteriin saavuttuamme menimme ensin läpi turvatarkastuksesta, jonka jälkeen kiipesimme useamman

kerroksen ylöspäin parvelle. Omat paikkamme olivat mukavasti parvella rivin keskellä. Huono tuuri kävi kuitenkin siinä, että kaksi riviä alemmas suoraan eteemme istui varsin pitkä mies ja edelliselle riville vielä toinen hyvin pitkä mies (jotka eivät edes istuneet peräkkäin vaan siten, että kummankin meidän paikan edessä oli näköeste). V alkoi tässä vaiheessa jo vähän valittaa kun näkyvyys oli kyllä varsin kehno. Paikalla oli myös pienet minikiikarit, jotka sai vuokrattua käyttöön punnalla. Minulla ei ollut lainkaan kolikoita, joten kävin kysymässä ovella saanko jossain rikottua rahaa - tällöin henkilökunnan jäsen kävi erikseen hakemassa meille kiikarit. Omia eväitä tai juomia ei ainakaan virallisesti saanut teatterille viedä, mutta teatterilta sai kyllä ostettua pientä syötävää ja juotavaa, vettä oli tarjolla maksutta. Väliajalla sai ostaa jopa jäätelöä!

Näytökseen olimme varautuneet etukäteen lukemalla jo Suomessa kirjan Harry Potter ja kirottu lapsi. V ei vielä osaa englantia riittävästi pystyäkseen seuraamaan puheen perusteella mitä tapahtuu, joten ajattelin, että parhaiten hän pysyy kartalla jos tuntee ennalta hahmot ja tietää perusjuonen. Teatterireissu meni (näköestettä lukuun ottamatta) tosi hyvin. V jaksoi hienosti seurata näytelmää (kuiski toki aina välillä kuka toi on) ja hihkaisi ihastuksesta aina kun jotain maagista tapahtui kuten noita tai velho tuli takasta, kirjahylly veti ihmisen sisäänsä, tapahtui taikoja tai henkilö leijui ilmassa. Säikähdettin myös molemmat pahanpäiväisesti kun ankeuttajat saapuivat ja yksi ankeuttaja tulikin myös parvelle vaikka ankeuttajien tuloa sinänsä osattiin odottaakin. Väliajalla minä olisin tahtonut syömään, mutta V tahtoi hotellille, joten väliajalla kävimme kääntymässä hotellilla, mikä ei ollut kovin kätevää, mutta pieni myönnytys siitä, että ipana jaksoi iloisesti katsoa näytelmästä myös toisen osan. Toisen osan jälkimmäisellä puoliskolla alkoi vähän väsymys painaa ja tähän osaan kuuluu valitettavasti aika pitkiä osuuksia, joissa henkilöt keskustelevat (mikä on toki tylsää ipanalle, joka ei ymmärrä mitä he puhuvat), mutta pienellä tsempillä selvittiin loppuun asti.

Maanantai oli kauan odotettu studiopäivä. Liput tännekin olin ostanut netistä jo tammikuussa ja ne joutuukin usein ostamaan aika aikaisin jos mielii tiettynä päivänä päästä paikalle - eikä lippuja edes myydä paikan päällä. Tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja, ns. perusliput ja vip-paketteja tai liput kuljetuksen kanssa. Liput kuljetuksen kanssa olivat mielestäni tosi kalliit, joten päädyimme siihen, että hankkiudumme itse perille ja ostimme pelkät perusliput. Suuntasimme aamusta King's crossin asemalta metrolla yhden pysäkin välin päähän Eustonin asemalle, josta suuntaisimme junalla Watford Junctionin asemalle. Olin etukäteen tietoinen, että perille pääsee sekä nopealla yhteydellä alle 20 minuutissa, että hitaalla yhteydellä noin tunnissa. Olin etukäteen Google Mapsista katsellut yhteyksiä ja kirjannut itselleni ylös tiedot pääteasemista ja aikatauluista. Eustonin asemalla ei kuitenkaan vielä ollut näkyvissä miltä laiturilta juna lähtisi, joten keskityimme katsomaan näyttöjä. Katsoimme ja katsoimme ja katsoimme miten lähtöaika läheni koko ajan. Lopulta oli alle minuutti aikaa junan lähtöön, mutta laituria ei kerrottu ja juna vain katosi näytöltä. Tässä vaiheessa alkoi hitusen hermostuttaa, mutta junia onneksi meni usein ja aloimme seurata seuraavaa, joka sekin uhkaavasti lähestyi lähtöaikataulua ilman laituritietoa. Paria minuuttia ennen seuraavan junan lähtöä tuli tieto, että ko. juna ja se edellinenkin näytöltä jo kadonnut, ovat kumpikin myöhässä. Olimme onneksi varanneet hyvin aikaa, joten junien jonkinmoinen (perillä n. 20 min) myöhästyminen ei haitannut. Lopulta laituri ilmestyi näytölle siinä vaiheessa kun oli 2 minuuttia ilmoitettuna aikaa junan uuteen lähtöaikaan. Rollaattorilla kulkijat älköön vaivautuko!

Watford Junctionin aseman edessä jo odottikin kaksikerroksinen Harry Potter teemainen bussi, joka

pääsylippua vilauttamalla vei meidät perille Warner Brosin studiolle noin vartissa. Olimme perillä melkolailla tasan lippuun merkittynä ajankohtana - tosin luulisin, että se on aikaisin mahdollisin saapumisaika ja jos junamme olisi ollut enemmän myöhässä niin olisimme varmaan päässeet kyllä sisään myöhemminkin.

Studio on U-P-E-A. Olisin voinut kerta toisensa jälkeen lumoutuneena seurata miten lohikäärme tulee savun keskeltä ja tuhoaa velhojen pankin Irvetan. Professori Verson kasvihuoneella tuli fiilis, että apua mistä saan kuulosuojaimet kun V kiskaisi kypsän alruunan esiin ruukustaan ja se näytti aivan siltä, että alkaa kohta kiljua. Viistokujalla teki mieli lähteä shoppailemaan. Kielletty metsä oli hurja liikkuvine hämähäkkeineen ja ukkosineen. Kierroksen lopussa pääsee vielä ihastelemaan valtavaa Tylypahkan "pienoismallia", joka on kertakaikkisen huikea. Lapset saivat kierrokselle mukaan myös jonkinlaisen passin, johon saattoi matkan varrella keräillä leimoja ja halutessaan pystyi osallistumaan kilpailuun, jossa kerätään pisteitä omalle tuvalle.

Studiolla on muutama paikka, joista saa ostettua syötävää. Suklaasammakko ja Hub-kahviloissa tarjolla oli herkkuja ja ruokahallissa ja Backlot-kahvilassa myös hieman tuhdimpaa suolaista syötävää. Mukaan sai halutessaan ottaa myös omat eväät, joita syödä. Olin etukäteen tutustunut ruokalistoihin ja tiesin, että mitään erityisen hyvin V:lle sopivaa ei ole tarjolla, joten napostelimme ranskalaiset kastikkeella matkan varrella ja maistoimme myös kermakaljaa (myös kermakaljan makuista jäätelöä olisi ollut saatavilla).

Matkan varrella on paikkoja, joissa pääsee myös kuvauttamaan itsensä. Voi otattaa itsestään etsintäkuulutuksen, kuvata itsensä luudan selässä vaikkapa huispaamassa sekä Tylypahkan junassa. Ainakin jälkimmäisessä oli mahdollisuus myös ostaa video junamatkasta, jonka aikana katseltiin ikkunasta mm. Weasleyn lentävää Ford Angliaa ja pelättiin ankeuttajia. Kaikki nämä toki ovat aika hinnakkaita, pienin setti tyypillisesti 20 puntaa ja hinnat sitä enemmän mitä enemmän tavaraa halusi (kuvat, julisteet, video). 

Ostoksillekin studiolla toki pääsee ja täältä tarttuikin mukaan tuttuja herkkuja. Eri tupien viittoja olisi ollut tarjolla myös aikuisille, mikä oli aika iso kiusaus, mutta pihille ihmiselle hinnat olivat liikaa. 

Aamuajankohta vierailuajankohdaksi oli ihan nappivalinta. Alussa kuljetaan alkuopastus ja suuri sali yhdessä ryhmässä ja sen jälkeen päästään kulkemaan itsenäisesti. Ihmisten menoa on siis selkeästi kyllä porrastettu, mutta iltapäivällä poistuessamme vaikutti aika ruuhkaiselta kun taas itse saimme edetä lähes koko matkan pahemmin jonottelematta ja ilman näköestettä luovia ihmisruuhkia.

Komero portaiden alla, Harryn huone Dursleyden luona

Kotikolo, Weasleyn perheen koti

Poikittaislinjan bussi

Kasvihuone

Alruuna

Irveta

Irveta

Studion jälkeen suuntasimme hotellille, josta lähdimme metrolla syömään Hard Rock Cafeen. Syöminen tällä reissulla oli tuottanut kovasti hankaluuksia allergisen ja nirson lapsen kanssa. Lähinnä olimme käyneet Burger Kingissä ja syöneet kotoa tuotuja muroja ja kauramaitoa + hakeneet kaupasta esimerkiksi pirtelöä. Halusin kunnon ruokaa ja selvittelin ruokalistat lähes kaikista hotellin vierustalla olleista paikoista, jotka listan netissä tarjosivat. Mistään ei meinannut löytyä ruokaa, jonka tietäisin varmuudella uppoavan V:lle, mutta Hard Rock Cafesta saisi kananrintaa ja muussia - sinne siis. Tilasin itse nachot sillä ajatuksella, että V voisi maistella myös niitä - maistoi yhden. Kananrinta ja muussi toimivat ajatuksen tasolla, mutta toteutus ontui. Kana oli niin kuivaa, ettei V pystynyt sitä nielemään (lautasella ollut ketsuppi oli siis ilmeisesti kanalle tarkoitettu) ja muussiin oli muussattu mukaan perunankuoret, jotka sieltä paloina pilkistivät, jolloin se ei nirsolle lapselle uponnut. Tulipahan kokeiltua.

Ruuan jälkeen lähdimme käymään kaupoilla. Tarkoituksena oli käydä ainakin Hamleysin lelukaupassa (Kings Crossin vieressä St. Pancrasin asemalla oli myös kaupalla piste, mutta minimaalinen sellainen) ja Primarkissa. Käännyimme metroasemalta väärään suuntaan, joten tie ei vienyt Hamleysille, mutta kävimme Primarkissa. Sää oli tosi helteinen ja vaikutti siltä, ettei kaupassa ollut lainkaan ilmastointia, joten jonotettuamme yli 50 metrisen jonon vaateostosten kanssa, V oli sitä mieltä, että palataan hotellille ja jätetään lelukauppa välistä. 

Tiistaina meillä oli vielä aamupäivä aikaa ennen lähtöä lentoasemalle. V suostui yllätyksekseni siihen, että suuntasimme perinteisellä kaksikerroksisella punaisella bussilla alueelle, joka tunnetaan Google Mapsissa(kin) nimellä Banksy graffiti designed area. Alueella, Rivington streetillä, piti siis olla maailman ehkä kuuluisimman katutaiteilijan, joka tunnetaan nimellä Banksy, mutta jonka todellista henkilöllisyyttä ei tiedetä, teoksia. Google Mapsin kautta saimme helposti selvitettyä millä bussilla pääsemme perille ja miltä pysäkiltä se lähtee. Zoomasin myös alueelle ja jätin Mapsin päälle kun lähdimme niin GPS näyttää kuitenkin missä kohtaa etenemme ja siitä pystyi hyvin seuraamaan reittiä ja missä kohtaa hyppäämme pois. Löysimme perille hienosti, mutta perillä saimme todeta, että paikalla on jonkinlainen yökerho ja teokset ovat ilmeisesti sen pihapiirissä, jonka edessä oli lukittuna oleva portti tiistaina aamulla kello yhdeksän. Voi nyyhkis! Onnekseni yksi Banksyn teoksista sijaitsi portin vieressä ja sen pääsi näkemään, mutta silti jäi vähän kaivelemaan.

Suuntasimme takaisin hotellille, kävimme syömässä nurkan takana Burger Kingissä ja suuntasimme metrolla lentokentälle. Koko reissun V oli toivonut jäätelöä, mutta sitä ei ollut juurikaan näkynyt. Ei kaupoissa, joissa kävimme, eikä jäätelökioskien muodossa. Lentokentällä olisin mielelläni vielä ennen koneeseen nousua syönyt jotain pientä, joten kävimme läpi terminaalimme kahvilat ja ravintolat ja jäimme jonottamaan paikkaan, jossa tarjolla oli jälkiruuaksi jäätelöannos. Oman valinnan mukaan suklaata, mansikkaa tai vaniljaa. Kun pääsimme pöytiin ohjausta hoitavan tarjoilijan luo aikamme jonotettuamme, tiedusteli hän allergioita. Kerroin V:n olevan pähkinälle allerginen. Tarjoilijalla oli lista tabletilla, jolle hän ilmeisesti näppäili allergiatiedot ja näytti sen jälkeen meille uuden karsitun listan, josta oli poistettu kaikki epäsopiva - kuten jokaikinen jälkiruoka. Kysyin, että ihanko oikeasti teillä mansikkajäätelössäkin on pähkinää ja toin esiin, että "saattaa sisältää" tuotteita voi käyttää. Meille ei kuitenkaan suostuttu myymään mitään, joka listalta oli karsittu. Ei siis jäätelöä Lontoossa. 

Lento kohti kotia oli aika paljon pitkäveteisempi kuin tullessa. Lensimme tavallisella koneella eli ei mitään viihdettä tiedossa. Tälle suunnalle en ollut edes ostanut nettiyhteyttä, koska se oli aivan törkeän hintainen, paljon kalliimpi kuin tulomatkalle. Yllättävän hyvin V kuitenkin jaksoi matkan eväiden voimalla.

Tosi kiva reissu ja V oli oikein hyvää matkaseuraa. V oli kuin olisi tavallisestikin miljoonakaupungissa suhaamassa metrolla ympäriinsä. Se tieto, että Lontoosta olisi muutamassa tunnissa päässyt junalla Pariisiinkiin, jäi V:tä vähän kalvamaan (hän kun Harry Potterin lisäksi fanittaa jostain syystä myös Eiffel-tornia), mutta Pariisiin sitten toisella kertaa.