Korona tuli ja matkasuunnitelmia peruuntui.
 |
| Matkareitti |
Kesällä 2020 ei vielä ollut saatavilla rokotuksia ja korona herätti huolta sen ollessa melko uusi tuttavuus ja vaarantaessa länsimaistenkin valtioiden sairaanhoitokapasiteettia. Lisäksi huolta aiheuttivat erilaiset mahdollisesti lyhyelläkin aikavälillä muuttuvat rajoitukset ja karanteeniin joutuminen.
Päätimme siis pitää riskit mahdollisimman pieninä ja suuntasimme omalla autolla Pohjois-Norjaan. Tytöt jätimme anopin hoiviin, kävimme kaupassa Kemissä ja seuraavan kerran Enontekiöllä. Käsivarresta Norjan puolelle ongelmitta ja ajoimme Senjan saarelle, joka sijaitsee Tromssan kupeessa.
 |
| Bergsbotnin näköalapaikalla |
Senjalla ajelimme maisemareittiä ja illalla saapuessamme kävimme vielä ihailemassa maisemia Bergsbotnin näköalapaikalla, jossa näköalatasanne avautuu kuin suuri parveke ja luo kauniin näkymän lahdelle ja vuorille. Sieltä jatkoimme vielä rantaan Tungenesetin näköalapaikalle.
Yöksi suuntasimme vuorten keskellä sijaitsevalle rannalle, Ersfjordiin. Tähän asti matkallamme oli ollut hyvin väljää, silloin tällöin joku auto tuli vastaan ja muutama ihminen oli kanssamme samaan aikaan Bergsbotnissa ja Tungenesetissä. Erfsjord kuitenkin oli selvästi huippusuosittu yöpaikka ja oli tuurista kiinni, että autolle oli tilaa. Kaivoimme teltan esiin ja leiriydyimme. Rannalta löytyi palveluitakin, maksuton yleinen vessa, joka oli kullanvärinen. Paikka on todella kaunis. Väenpaljoudesta huolimatta meteliä ei kovin paljon ollut, mutta nukuin tosi huonosti, koska palelin todella paljon, makuupussista ja merinovillakerrastosta (ja heinäkuusta!) huolimatta. Puoliso, joka kantoi ajovastuun, sai onneksi nukuttuakin.
 |
| Tungeneset |
 |
| Ersfjordstrand |
 |
| Näkymä Hesteniltä |
Seuraavana aamuna suunnitelmissamme oli vuorikiipeilyä, joten otimme suunnaksi Seglan ja Hestenin. Segla lienee näistä suositumpi, joten päädyimme patikoimaan Hestenille, osittain myös siksi, että hienon näköinen Segla toki näkyisi sieltä paremmin.
Parkkipaikalla koimme ensimmäiset haasteet kun pysäköinnin maksaminen ei meinannut millään onnistua sovelluksen avulla. Paikalla oli myös kaksi muuta suomalaista, joilla oli samat ongelmat. Ylempää mäestä löytyi onneksi automaatti, joka hyväksyi korttimaksun - vinkkasimme tästä kahdelle muullekin suomalaiselle ja niin pääsimme matkaan. Reitin alku Seglalle oli merkitty selkeästi, Hestenille meillä oli hieman vaikeuksia löytää reitin alkuun - patikoimme jonkinlaisen suomaisen alueen läpi ja kastelimme kenkämme jo ennen kuin ennätimme rinteelle (myöhemmin sitten selvisi, että tietä pitkin olisi päässyt ihan hyvin reitin alkuun...). Hiki saatiin siis pintaan jo ennen kuin nousua oli tehty lähes lainkaan. Reitti Hestenille on 2km pitkä ja keskivaativa reitti. Matkalla rinteessä tuli vastaan tunturikoivikon ympäröimät pitkospuut ja kivikkoista polkua. Puuskuttaa sai lämpimässä säässä ja pitää välillä juoma- ja maisemanihailutaukoja. Rinteiltä löytyi paikoin myös viilentävää lunta. Melko ylhäällä koitti mielestäni reitin hankalin osuus, jossa kuljimme hetken sivusuunnassa ja kieli keskellä suuta sai edetä, jotta pysyi tasapainossa. Kiipesimme rinteelle kohtaan, jossa Segla ja sen hain evää muistuttava huippu näkyi upeasti edessä. Söimme eväitä, levähdimme ja ihailimme näkymiä. Päätimme jättää väliin ihan huipulle kiipeämisen ja palailla takaisin autolle, iltapäiväksi oli luvattu sadettakin. Alaspäin meno ei ollut yhtä raskasta kuin ylöspäin meno, mutta huomattavasti pelottavampaa.
 |
| Edessä Seglan huippu |
Hestenin jälkeen ajoimme Lyngenille, jota toisinaan Pohjois-Norjan Alpeiksikin on tituleerattu. Täälläkin saimme ajella jylhissä maisemissa valtaosin ihan keskenämme, muut tiellä kulkijat ja vastaantulijat olivat varsin satunnaisia. Halusimme nähdä kuuluisan Blåvatnetin - vuorten ympäröivän satumaisen kauniin turkoosin ja kirkkaan jäätikön sulamisvesien muodostaman järven. Parkkipaikalla maksu kortilla hoitui ongelmitta ja lähdimme vielä illalla kohti Blåvatnetia. Matkaa sinne ei ole kuin 4 kilometriä ja nousuakin vain 200 metriä, mutta maasto on varsin kivikkoista, lopulta ihan rakkakivikkoa, jonka vuoksi matkaan järvelle meni melkein pari tuntia. Ihan lopussa sai kunnolla kiipeillä kiviröykkiöiden päällä järvelle päästääkseen, mutta oli sen arvoista. Valtavan kaunista! Meillä kävi reissulla säiden puolesta hieman huono tuuri ja täälläkin pilvet olivat alhaalla, eikä ympäröivien vuorten huippuja näkynyt lainkaan pilviverhon takaa. Kaunista oli silti. Paluumatkalla reittiä osoittavia värjättyjä kiviä oli jo hieman hankalampi huomata kun oli pimeämpää kuin mennessä, mutta takaisinkin löydettiin.
 |
| Blåvatnet |
Jäimme Blåvatnetin parkkipaikan lähistölle yöksi kuten monet muutkin. Paikalla oli mm. maksuton vessa, mikä oli mukavaa. Yöllä satoi melko reilusti, herätessämme totesimme teltan katon koskettavan lähes nenäämme, koska teltan päällä oli niin runsaasti vettä. Jossain vaikutti myös olevan pieni reikä. Mutta mitäs pienistä. Sain kuitenkin tällä kertaa ihan hyvin nukuttua kun olimme illalla päättäneet puolison kanssa vaihtaa makuupusseja - kuumakalle pärjäsi minun kevyellä makuupussillani aivan mainiosti bokserisillaan ja minä pärjäsin hänen laadukkaammalla makuupussillaan mainiosti merinovillakerraston kanssa.
Blåvatnetilta suuntasimme takaisin kohti Enontekiötä. Matkalla poikkesimme vielä ihailemassa Gorsabruan sillalla vesiputousta. Vesiputous laskee 150 metriä alas kanjoniin ja tiettyinä aikoina sieltä on mahdollista tehdä benjihyppy. Vesiputous laskee Gorsan kanjoniin, joka on Pohjois-Euroopan syvin kanjoni. Kanjonin yli kulkee silta (Gorsabrua), jossa pääsee ihailemaan kanjonia ja vesiputousta. Matka Gorsabrualle oli hitaahko, matkalla kohtasimme esimerkiksi lampaita, joilla selvästi oli etuajo-oikeus. Loppupätkä mäkeä ylös oli aika huono kuntoista, eikä välttämättä isolla autolla kuljettavissa, mutta henkilöautolla selvisimme perille parkkipaikalle, josta Gorsabrualle oli parin kilometrin patikointi. Todellakin vierailun arvoinen paikka! Hurja kohina, valtava vesiputous syöksyy kapeaan kanjoniin, jonka pohjaa ei näy.
 |
| Vesiputous Gorsan kanjonissa |
Paluumatkalla kurkkasimme vielä toisen, pienemmän vesiputouksen, Rovijokfossenin. Se sijaitsee ihan tien laidassa, mutta emme olisi sitä kyllä huomanneet, jos emme olisi ennakolta olleet sen olemassa olosta tietoisia. Tämäkin oli kiva käyntikohde.
Puolisoni on erikoistunut nopeisiin reissuihin, joten tämäkin reissu (Kempele - Kilpisjärvi - Senja - Lyngen - Kilpisjärvi) vedettiin kahden yön taktiikalla. Aamulla siis herättiin aikaisin, ajoa tuli paljon ja iltaisin meni aina myöhään. Toisaalta säät eivät tällä kertaa suosineet ja valtaosin oli jonkin verran sateista ja sumuista ja seuraaville päiville luvassa runsaasti lisää sadetta, joten tämä oli ihan toimiva vaihtoehto. Koronan vuoksi olimme jo ennalta tehneet päätöksen, että ostamme ruuat mukaan Suomen puolelta, emmekä Norjan puolella käy missään sisätiloissa (noh, yleisiä vessoja lukuun ottamatta). Vältimme kontakteja ja yövyimme leirintäalueiden ulkopuolella, ainoastaan automaatille tankkaamaan piti muutamasti pysähtyä. Kustannuksetkin pysyivät varsin hyvin kurissa kun rahaa meni bensaan ja parkkimaksuihin sekä Suomen puolelta hankittuihin eväisiin, jotka kokkasimme trangialla. Ennen kotiin paluuta päätimme kuitenkin vielä yhdeksi yöksi suunnata Kilpisjärveltä Leville hotelliin nukkumaan kunnon sängyssä.
