Pohjois-Norja: Senja ja Lyngen

 Korona tuli ja matkasuunnitelmia peruuntui. 

Matkareitti

Kesällä 2020 ei vielä ollut saatavilla rokotuksia ja korona herätti huolta sen ollessa melko uusi tuttavuus ja vaarantaessa länsimaistenkin valtioiden sairaanhoitokapasiteettia. Lisäksi huolta aiheuttivat erilaiset mahdollisesti lyhyelläkin aikavälillä muuttuvat rajoitukset ja karanteeniin joutuminen.

Päätimme siis pitää riskit mahdollisimman pieninä ja suuntasimme omalla autolla Pohjois-Norjaan. Tytöt jätimme anopin hoiviin, kävimme kaupassa Kemissä ja seuraavan kerran Enontekiöllä. Käsivarresta Norjan puolelle ongelmitta ja ajoimme Senjan saarelle, joka sijaitsee Tromssan kupeessa.

Bergsbotnin näköalapaikalla

Senjalla ajelimme maisemareittiä ja illalla saapuessamme kävimme vielä ihailemassa maisemia Bergsbotnin näköalapaikalla, jossa näköalatasanne avautuu kuin suuri parveke ja luo kauniin näkymän lahdelle ja vuorille. Sieltä jatkoimme vielä rantaan Tungenesetin näköalapaikalle. 

Yöksi suuntasimme vuorten keskellä sijaitsevalle rannalle, Ersfjordiin. Tähän asti matkallamme oli ollut hyvin väljää, silloin tällöin joku auto tuli vastaan ja muutama ihminen oli kanssamme samaan aikaan Bergsbotnissa ja Tungenesetissä. Erfsjord kuitenkin oli selvästi huippusuosittu yöpaikka ja oli tuurista kiinni, että autolle oli tilaa. Kaivoimme teltan esiin ja leiriydyimme. Rannalta löytyi palveluitakin, maksuton yleinen vessa, joka oli kullanvärinen. Paikka on todella kaunis. Väenpaljoudesta huolimatta meteliä ei kovin paljon ollut, mutta nukuin tosi huonosti, koska palelin todella paljon, makuupussista ja merinovillakerrastosta (ja heinäkuusta!) huolimatta. Puoliso, joka kantoi ajovastuun, sai onneksi nukuttuakin.

Tungeneset

Ersfjordstrand

Näkymä Hesteniltä

Seuraavana aamuna suunnitelmissamme oli vuorikiipeilyä, joten otimme suunnaksi Seglan ja Hestenin. Segla lienee näistä suositumpi, joten päädyimme patikoimaan Hestenille, osittain myös siksi, että hienon näköinen Segla toki näkyisi sieltä paremmin. 

Parkkipaikalla koimme ensimmäiset haasteet kun pysäköinnin maksaminen ei meinannut millään onnistua sovelluksen avulla. Paikalla oli myös kaksi muuta suomalaista, joilla oli samat ongelmat. Ylempää mäestä löytyi onneksi automaatti, joka hyväksyi korttimaksun - vinkkasimme tästä kahdelle muullekin suomalaiselle ja niin pääsimme matkaan. Reitin alku Seglalle oli merkitty selkeästi, Hestenille meillä oli hieman vaikeuksia löytää reitin alkuun - patikoimme jonkinlaisen suomaisen alueen läpi ja kastelimme kenkämme jo ennen kuin ennätimme rinteelle (myöhemmin sitten selvisi, että tietä pitkin olisi päässyt ihan hyvin reitin alkuun...). Hiki saatiin siis pintaan jo ennen kuin nousua oli tehty lähes lainkaan. Reitti Hestenille on 2km pitkä ja keskivaativa reitti. Matkalla rinteessä tuli vastaan tunturikoivikon ympäröimät pitkospuut ja kivikkoista polkua. Puuskuttaa sai lämpimässä säässä ja pitää välillä juoma- ja maisemanihailutaukoja. Rinteiltä löytyi paikoin myös viilentävää lunta. Melko ylhäällä koitti mielestäni reitin hankalin osuus, jossa kuljimme hetken sivusuunnassa ja kieli keskellä suuta sai edetä, jotta pysyi tasapainossa. Kiipesimme rinteelle kohtaan, jossa Segla ja sen hain evää muistuttava huippu näkyi upeasti edessä. Söimme eväitä, levähdimme ja ihailimme näkymiä. Päätimme jättää väliin ihan huipulle kiipeämisen ja palailla takaisin autolle, iltapäiväksi oli luvattu sadettakin. Alaspäin meno ei ollut yhtä raskasta kuin ylöspäin meno, mutta huomattavasti pelottavampaa.

Edessä Seglan huippu

Hestenin jälkeen ajoimme Lyngenille, jota toisinaan Pohjois-Norjan Alpeiksikin on tituleerattu. Täälläkin saimme ajella jylhissä maisemissa valtaosin ihan keskenämme, muut tiellä kulkijat ja vastaantulijat olivat varsin satunnaisia. Halusimme nähdä kuuluisan Blåvatnetin - vuorten ympäröivän satumaisen kauniin turkoosin ja kirkkaan jäätikön sulamisvesien muodostaman järven. Parkkipaikalla maksu kortilla hoitui ongelmitta ja lähdimme vielä illalla kohti Blåvatnetia. Matkaa sinne ei ole kuin 4 kilometriä ja nousuakin vain 200 metriä, mutta maasto on varsin kivikkoista, lopulta ihan rakkakivikkoa, jonka vuoksi matkaan järvelle meni melkein pari tuntia. Ihan lopussa sai kunnolla kiipeillä kiviröykkiöiden päällä järvelle päästääkseen, mutta oli sen arvoista. Valtavan kaunista! Meillä kävi reissulla säiden puolesta hieman huono tuuri ja täälläkin pilvet olivat alhaalla, eikä ympäröivien vuorten huippuja näkynyt lainkaan pilviverhon takaa. Kaunista oli silti.  Paluumatkalla reittiä osoittavia värjättyjä kiviä oli jo hieman hankalampi huomata kun oli pimeämpää kuin mennessä, mutta takaisinkin löydettiin.

Blåvatnet

Jäimme Blåvatnetin parkkipaikan lähistölle yöksi kuten monet muutkin. Paikalla oli mm. maksuton vessa, mikä oli mukavaa. Yöllä satoi melko reilusti, herätessämme totesimme teltan katon koskettavan lähes nenäämme, koska teltan päällä oli niin runsaasti vettä. Jossain vaikutti myös olevan pieni reikä. Mutta mitäs pienistä. Sain kuitenkin tällä kertaa ihan hyvin nukuttua kun olimme illalla päättäneet puolison kanssa vaihtaa makuupusseja - kuumakalle pärjäsi minun kevyellä makuupussillani aivan mainiosti bokserisillaan ja minä pärjäsin hänen laadukkaammalla makuupussillaan mainiosti merinovillakerraston kanssa.

Blåvatnetilta suuntasimme takaisin kohti Enontekiötä. Matkalla poikkesimme vielä ihailemassa Gorsabruan sillalla vesiputousta. Vesiputous laskee 150 metriä alas kanjoniin ja tiettyinä aikoina sieltä on mahdollista tehdä benjihyppy. Vesiputous laskee Gorsan kanjoniin, joka on Pohjois-Euroopan syvin kanjoni. Kanjonin yli kulkee silta (Gorsabrua), jossa pääsee ihailemaan kanjonia ja vesiputousta. Matka Gorsabrualle oli hitaahko, matkalla kohtasimme esimerkiksi lampaita, joilla selvästi oli etuajo-oikeus. Loppupätkä mäkeä ylös oli aika huono kuntoista, eikä välttämättä isolla autolla kuljettavissa, mutta henkilöautolla selvisimme perille parkkipaikalle, josta Gorsabrualle oli parin kilometrin patikointi. Todellakin vierailun arvoinen paikka! Hurja kohina, valtava vesiputous syöksyy kapeaan kanjoniin, jonka pohjaa ei näy.

Vesiputous Gorsan kanjonissa

Paluumatkalla kurkkasimme vielä toisen, pienemmän vesiputouksen, Rovijokfossenin. Se sijaitsee ihan tien laidassa, mutta emme olisi sitä kyllä huomanneet, jos emme olisi ennakolta olleet sen olemassa olosta tietoisia. Tämäkin oli kiva käyntikohde.

Puolisoni on erikoistunut nopeisiin reissuihin, joten tämäkin reissu (Kempele - Kilpisjärvi - Senja - Lyngen - Kilpisjärvi) vedettiin kahden yön taktiikalla. Aamulla siis herättiin aikaisin, ajoa tuli paljon ja iltaisin meni aina myöhään. Toisaalta säät eivät tällä kertaa suosineet ja valtaosin oli jonkin verran sateista ja sumuista ja seuraaville päiville luvassa runsaasti lisää sadetta, joten tämä oli ihan toimiva vaihtoehto. Koronan vuoksi olimme jo ennalta tehneet päätöksen, että ostamme ruuat mukaan Suomen puolelta, emmekä Norjan puolella käy missään sisätiloissa (noh, yleisiä vessoja lukuun ottamatta). Vältimme kontakteja ja yövyimme leirintäalueiden ulkopuolella, ainoastaan automaatille tankkaamaan piti muutamasti pysähtyä. Kustannuksetkin pysyivät varsin hyvin kurissa kun rahaa meni bensaan ja parkkimaksuihin sekä Suomen puolelta hankittuihin eväisiin, jotka kokkasimme trangialla. Ennen kotiin paluuta päätimme kuitenkin vielä yhdeksi yöksi suunnata Kilpisjärveltä Leville hotelliin nukkumaan kunnon sängyssä.

Sisilian auringon alla

Suuntasin helmikuun puolen välin tienoilla Italian Sisiliaan Erasmus-kurssille Sicily – a chain of civilisations. Kurssilla käsiteltiin erityisen paljon kulttuurihistoriaa ja kulttuurimaantiedettä, joka toki näin kulttuurimaantieteilijän näkökulmasta oli erityisen mielenkiintoista. Lisäksi keskeistä kurssilla oli verkkolehti, jota kurssilla hyödynnettiin ja jota meidän tuli myös kurssilla opetella käyttämään ja täydentämään. Alkuperäisen kurssikuvaus vaikutti lupaavalta, mutta sen perusteella en tosin osannut lainkaan ennustaa mitä kaikkea tulisi tapahtumaan.


Matka perille helmikuussa kohtuullisella budjetilla ja sopivilla aikatauluilla (ensimmäisenä matkapäivänä oli jo yhteinen illallinen) oli aika raskas. Lahdessa piti herätä aamulla 3.00, jotta Helsingin, Amsterdamin ja Rooman lentokenttien kautta päädyin Palermoon ajoissa. Perille pääsyyn toi myös hieman lisäjännitystä lyhyet vaihtoajat ja suuri myrsky, jonka vuoksi Amsterdamistakin peruttiin useita lentoja. Minulla kävi tuuri ja ainoa vaikutus minun reissuuni oli varsin töyssyinen matka, erityisesti laskussa ja nousussa Amsterdamissa.

Meitä oli kurssilla seitsemän osallistujaa, minun lisäkseni yksi saksalainen ja viisi espanjalaista, jotka olivat kaikki samasta kaupungista ja tunsivat toisensa ennestään. Olin etukäteen jonkin verran stressaantunut kielitaidostani, mutta ryhmämme ryhmäytyi erinomaisesti ja kaikkien ryhmäläisten seurassa oli helppoa olla. Ehkä huolta helpotti myös se, että espanjalaisista osa ei osannut englantia juurikaan ja hekin pärjäsivät ihan hyvin, joskin toki paljon heidän mukanaan olleen englannin opettajan ansiosta.

Kurssilla oltiin liikkeellä valtaosa päivistä, tunnelma oli ihan kuin opiskeluaikoina ja olisi taas päässyt kenttäkurssille (miten kaipaankaan niitä aikoja!). Sääkin suosi: aurinkoista ja lähes 20 astetta lämmintä, välillä tuuli enemmän tai vähemmän, mutta kuin Suomen alkukesä olisi ollut kyseessä. Jonkinlainen varoitus tosin olisi voinut olla fyysisen kunnon vaatimuksista kurssikuvauksessa: kävelimme päivittäin pitkälti yli 10 kilometriä melko vauhdikkaasti, viikon aikana tuli myös esimerkiksi kiivettyä vuorelle (ja koska Elymneillä ei aikoinaan ennen ajanlaskun alkua ollut mitään asvalttiteitä, piti toki meidänkin eläytyä ja kiivetä kivikkoa pitkin puskien läpi) ja kiipeiltyä ties missä muinaisissa kivikasoissa. Minusta tämä oli ihanaa vastapainoa tietokoneen ääressä nököttämiselle, mutta osalle tämä tuotti haasteita. Mutta ei todellakaan kurssin vetäjälle, joka oli 70-vuotias!

Kiersimme kurssilla esimerkiksi Palermossa useita kirkkoja ja vierailimme markkinoilla,
kävimme myös esimerkiksi Mozian saarella, Segestassa ja Selinuntessa tutustumassa arkeologisiin alueisiin. Perehdyimme mafian vaikutukseen alueella ja vierailimme paikallisen runoilijan luona. Runoilija, Michelangelo Ballisteri, oli myös kalastaja, jolla oli oma anjovis-museo, joka oli hänen mukaansa interaktiivinen – interaktiivisuuden loi hän itse. Enpä osannut ennen kurssia odottaa päätyväni suolaamaan anjoviksia!

Olin jotenkin etukäteen onnistunut kuvittelemaan, että iltaisin kurssilla on vapaa-aikaa ja silloin ehtii levätä, käydä ruokakaupassa, kirjoittaa blogia ja hoitaa tuliaisostoksia. Tämä kuvitelma osoittautui pian aika vääräksi. Aloitimme päivät aamulla n. 8.30 ja iltaisin olimme takaisin Palermossa noin kuuden aikaan tai vähän sen jälkeen. Joka ilta oli yhteinen illallinen, jonne lähdettiin tapaamispaikalta klo 19 (tämä varmastikaan ei varsinaisesti olisi ollut pakollinen, mutta esitettiin muodossa ”sitten menemme” ja ryhmäpaine oli vahva). Sen jälkeen oli vielä iltaläksyt! Joka ilta tuli perehtyä seuraavan päivän kohteisiin ja asioihin verkkolehden artikkelien avulla. Sen lisäksi (mistä ei ollut kurssiohjelmassa mitään mainintaa) meidän piti valita artikkeleista henkilö ja valmistella monologi-esitys, joka sitten tulisi sopivassa paikassa kurssilla esittää muille osallistujille (heh heh, minä olin Mikkelin Ristiinasta kotoisin oleva Herman Liikanen, joka lähti vapaustaistelijaksi Garibaldin joukkoihin). Lisäksi käänsimme paikallisen runoilijan runon omalle kielemme (jonka pääsimme myös lausumaan tuon runoilijan luona toimittajien läsnäollessa) ja teimme maalauksen kohteesta, josta olimme ottaneet kurssilla kuvan.

Maalauksen kohdalla ohjeistuksena oli valita kuva ja tehdä siitä mahdollisimman värikäs maalaus. Espanjalaiset olivat toki tämän, kuten kaiken muunkin, tehneet yhdessä. He olivat päätyneet siihen, että kuvissa oli kaikenlaista muutakin kuin alkuperäisessä kuvassa ja esitellessään maalauksia meille he kertoivat mitä kuvassa mikäkin symboloi. Englannin opettaja oli kirjoittanut A4 pituisen tekstin siitä mitä kuva symboloi ja niilläkin kahdella, jotka eivät juurikaan puhuneet englantia, oli englannin kieliset tekstit luettavana siitä mitä mikäkin symboloi. Sitten tuli minun vuoroni esitellä maalaukseni ja esittelin maalanneeni Nooan arkin, jonka näimme mosaiikeissa sekä Palermon katedraalissa että katedraalissa Palermossa. Esittelin kuvassa olevat mustavalkoisen koiran (jonka näimme Mozian saarella ja joka kiersi koko saaren kanssamme), kellertävän kissan (joka asui hotellin puutarhassa ja halusi aina rapsutuksia), kilpikonnan (joita uiskenteli museon altaassa) ja mustan linnun (joita lenteli temppelissä). Kerroin, että tykkään piirtää ja maalata eläimiä, jonka vuoksi valitsin Nooan arkin. Hitunen hävetti kun muut olivat pitäneet pitkähköt sepustukset ties mistä symboleista.

Kurssilla oli käytössä verkkolehti, jossa oli useita Sisiliaan liittyviä artikkeleja paikoista, joissa vierailimme, aiheista, joita käsittelimme sekä henkilöistä. Meidän tuli myös itse kirjoittaa verkkolehteen ennen reissua oma esittelymme, jonka lisäksi tuli esitellä artikkelissa jokin kurssin teemaan sopiva paikka tai aihe omalta kotialueelta. Käsitin, että lisäksi on vielä myöhemmin luvassa jokin reissun jälkeinen artikkelitehtävä. Verkkolehden idea oli kiva ja kurssilla se toimi aika kivasti – seuraavan päivän asioihin sai perehtyä etukäteen sekä kerrata jälkikäteen. Teknisesti tosin se ei suurta vaikutusta tehnyt, meillä kun on Muikku ja lehti oli selvästi rajatumpi toiminnoiltaan. Lisäksi siellä oli toki rajoitettu myös sitä mitä kirjoittaja voi ylipäätään tehdä ja kurssin vetäjä hyväksyi ja sijoitti kaikki artikkelit ennen kuin ne tulivat näkyville.

Kurssin toiseksi viimeisenä päivänä meillä oli merkittynä iltapäivän ohjelmaan vapaaehtoinen visiitti Cefaluun, joka on tunnettu sisilialainen lomakohde noin tunnin junamatkan päässä Palermosta. Vetäjämme alkoi kuitenkin aamupäivästä ehdotella jos kuitenkin haluaisimme vielä lähteä kiertämään hänen kanssaan kirkkoja... Muu porukka päätyi siihen, että haluavat ottaa perjantai-iltapäivän rennosti ja viettää vapaa-aikaa ja suuntaisivat Cefaluun vasta lauantai-iltapäivällä (mikä ei olisi minulle mahdollista, koska lentoni lähtisi tuolloin). Suuntasin siis lopulta Cefaluun yksinäni, edestakainen matka maksoi hieman reilu 12€. Cefalun vanha kaupunki on kaunis. Kiertelin hiljalleen vanhaa kaupunkia ja nautin hiljaisuudesta omien ajatusteni kanssa. Poikkesin muutamassa lelukaupassa ja löysin I:lle tuliaisiksi Ryhmä Haun Rekun, jolla oli selässä ase, jolla saattoi ampua ammuksia (I kommentoi kotona, että tästä hän on aina haaveillut - minä tosin näin sellaisen reissussa ensimmäistä kertaa). Kävin myös alhaalla rannan tuntumassa katselemassa maisemia. Keskellä vanhaa kaupunkia on myös melko iso ja hieno katedraali. Tiesin, että Cefalua pääsee ihailemaan myös yläilmoista vuorelta ja tarkoitukseni oli alun perin ensimmäiseksi suunnata sinne - en kuitenkaan missään vaiheessa bongannut kylttejä miten sinne löytää. Pois lähtiessä kuitenkin kyltit osuivat silmiini ja koska junan lähtöön näyttikin olevan reippaasti aikaa, päätin vielä kiivetä vuorelle. Lippu maksoi 4 euroa ja tasaraha oli oltava, koska kone ei anna rahaa takaisin. Paikalla oli toki henkilökuntaakin kaksi ihmistä, mutta he ainoastaan avustivat koneen käytössä ja tarkastivat lipun poistuessa, eivätkä myyneet lippuja. Kiipeäminen ylös tuotti hieman hankaluuksia tuulen äityessä hurjan kovaksi, päädyin suosiolla sekä hatun että aurinkolasit laittamaan laukkuun talteen. Ylhäältä näkymät alas kaupunkiin olivat kuitenkin kaiken vaivan arvoiset ja tulipa tämänkin päivän liikuntasuoritus tehtyä.

Vaikka kurssilla varsinainen oma vapaa-aika oli kortilla, niin ehdin pikaisesti lauantaina aamusta piipahtaa Palermon kapusiinimunkkien katakombissa, jossa olin jo kauan halunnut vierailla. Hautaholveissa on satoja muumioita, joista vanhimmat ovat 1500-luvulta ja nuorimmat 1900-luvun alkupuolelta. Olin paikalla heti aamusta katakombin auetessa, koska missään muussa vaiheessa ei olisi ollut aikaa. Oli varsin aavemainen tunnelma kulkea yksin täydessä hiljaisuudessa maanalaisia korkeita hautakäytäviä pitkin, jossa seinustoilla vaatteisiin puetut muumiot näyttivät tuijottavan tulijaa. Pikavisiitin jälkeen olikin aika kiirehtiä Palermon oopperatalolle seuraamaan ooppera buffaa eli komediallista oopperaa ennen kotiinlähtöä.

Mitä kurssista sitten jäi käteen? Ennen kaikkea rohkeutta lähteä. Uusia ystäviä, kielitaidon virkistystä, lisää virtaa omaan työhön ja opetusideoita. Lopulta pidin erityisesti monologi-ideasta – ne kaikki jäivät erityisesti mieleen – ja verkkolehtikin oli monella tapaa mielekäs, juurikin opintomatkalla toimisi hienosti. Pidin lopulta myös kovasti siitä millä innolla kurssin vetäjä halusi saada meidät eläytymään aihepiireihin, siitä jäi mieleenpainuvia kokemuksia.

Lopuksi vielä kuvia, kaunis kaunis saari: