Pohjolan Venetsiassa

Huhtikuussa 2008 maantieteen opiskelijat Ry:n vuotuinen reissu suuntautui Itänaapuriimme, kohteena oli Nevan suistossa sijaitseva entinen Leningrad ja Petrograd eli nykyinen lähes viiden miljoonan asukkaan Pietari.

Etukäteen meille oli teroitettu, että Pietarissa kahta asiaa tulee ensisijaisesti varoa. Ensimmäinen on liikenne, toinen on miliisi. Olikin siis hivenen yllättävää, kun hostellissa, jonka piti olla kokonaan meidän käyttöömme varattu, majoittuikin myös joukko miliisejä. Ei muuta kun bileet pystyyn! Hostelli oli muuten kuitenkin kaikkiaan ok, etenkin sijainti keskustan kupeessa Vasilin saarella oli loistava (tosin täytyi muistaa, että yöllä saaren ja keskustan välinen yhteys on katki sillan ollessa ylhäällä). Suihkuista tuli toisinaan lämmintäkin vettä, mutta yleensä ei.

Pietari on täynnä mahtipontisia monumenttejä ja kaunista arkkitehtuuria. Kiertelimme bussilla katselemassa nähtävyyksiä, tutuiksi tulivat mm. Iisakin kirkko, jota rakennettiin vuosikausia, Kirkko veren päällä, Pietari-Paavalin linnoitus ja monta muuta paikkaa. Teimme bussilla nähtävyyksien lisäksi myös lähiökierroksen, eli kiertelimme katselemassa miten loistokkaan Pietarin keskustan ulkopuolella eletään myös aika paljon vähemmän loistokkaasti.

Iisakin kirkko

Kirkko veren päällä

 Pietarin metro on ehdottomasti vierailemisen arvoinen! Valitettavasti siellä kuvaaminen on kiellettyä (myös miliisien kuvaaminen on muuten kiellettyä), mutta itse pariin otteeseen ajoimme metrolla Nevajoen ali keskustaan ja metropysäkit olivat vaikuttavia. Eräälläkin pysäkillä koko tunnelimainen pysäkki oli valkoiseksi kalkittu, itsemurhat metron eteen hyppäämällä oli tehty mahdottomiksi, sillä seinässä oli ovet niillä kohdin mihin ovet metron pysähtyessä osuivat ja ovet aukesivat vain metron ollessa pysähdyksissä. Seinällä oli kello, josta näkyi reaaliajassa kuinka monen sekunnin päästä metro tulee. Luksusta!

Pietarissa sijaitsee maailman suurin taidemuseo, Eremitaasi. Eremitaasi koostuu viidestä rakennuksesta, jotka ovat Talvipalatsi, pieni eremitaasi, vanha eremitaasi, uusi eremitaasi ja eremitaasin teatteri. Eremitaasissa kiersimme muutaman tunnin oppaan johdolla, mutta toki näimme vain aivan murto-osan museon valtavasta tarjonnasta. Kultaa ja kimallusta oli kuitenkin kylliksi.

Eremitaasikierroksen jälkeen porukkamme hajaantui entistä enemmän, osa lähti Nevajoelle risteilemään, mutta itse suuntasin pienen porukan kanssa sirkukseen, jossa tosin tuli lähinnä hyvin paha mieli kuperkeikkoja tekeviä karhuja ja kärryjä vetäviä siilejä katsellessa.

Venäjälle kun mentiin niin perinteisesti suomalaiset tuntuvat olevan erityisen huolestuneita turvallisuudesta. Mekin huolissamme piilottelimme rahoja sukkiin, rintsikoihin ja ties minne, ihmetellen myöhemmin mihin ne mahdoimmekaan laittaa. Mitään suurempia ongelmia reissussa ei vastaan tullut, mitä nyt yksi nyrjähtänyt nilkka, yksi varastettu kamera ja yksi kapakkatappelu, jonka seurauksena oli venäläisessä putkassa yksin vietetty yö, muiden soitellessa Suomen suurlähetystöön kadonneen jäsenen perään (ei, mikään näistä ei tapahtunut minulle).

Ennen kotiinpaluun hetkeä poikkesimme myös Vasilin saarella sijaitsevassa Kunstkameramuseossa pällistelemässä Pietari Suuren epämuodostuneiden sikiöiden kokoelmaa ja ihailemassa keskustan kanaaleja. Pietaria ei turhaan kutsuta Pohjolan Venetsiaksi.

Sanotaan, että Pietari on hintatasoltaan erittäin kallis. Kenties se pitää paikkansa. Opiskelijabudjetilla tehty reissu kuitenkin onnistui mainiosti, matka ja majoitus olivat edulliset (muistaaksenin. 160 €) ja itse selvisin reissussa nelisen päivää hyvin vaihtamalla 40 euroa rupliksi. Tosin eihän sitä sitten shoppailtu Nevski Prospektillä, eikä käyty hyvissä ravintoloissa syömässä, mutta hengissä säilyminen ei tuottanut ongelmia ja museoiden ja sirkuksen pääsymaksut sai maksettua. Sää huhtikuussa oli valitettavasti jäätävän kalsea, tuulinen ja märkä, ensimmäisen illan jälkeen jo kengät olivat läpimärät ja saatettiin alkaa odotella milloinhan nokka alkaa vuotaa.

Paluumatkalla kotiin poikkesimme vielä lyhyesti Viipurissa. Bussikuski antoi tarkat suositukset siitä missä ei kannata syödä (pyöreä torni) ja missä kannattaa syödä (ruoka kuulemma edullista ja hyvää sekä tulee nopeasti,). Tietenkin suuntasimme siis koko joukko sinne missä kannattaa syödä! Lopputuloksena lähtömme Viipurista pois viivästyi selvästi, kun 50 kiukkuista ja nälkäistä maantieteilijää kansoitti ravintolaa, jossa ruokien saaminen tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta ruokaa kyllä saatiin, mutta: joku tilasi pihvin ja sai sienikeittoa, toinen tilasi lihapullia ja sai jotain tunnistamatonta, eikä kolmaskaan saanut mitä oli tilannut. Itse kiitin onneani siitä, että olin päätynyt kasvissyöjänä (ja sienten inhoajana) tilaamaan lihapainotteiselta listalta pelkät ranskalaiset ja ne jopa 40 minuutin odottelun jälkeen sain, jee! Siinä olikin kaikki oleellinen Viipurin paussista. Bussilla kohti kotia!