Heliousa - Kylpyä auringossa!

Elokuussa 2007 reissukuume iski yllättäen (noh, on se kyllä tosiasiassa aika krooninen...), joten varasin Finnmatkojen kautta äkkilähdön Rodoksen kaupunkiin parin päivän varoitusajalla. Matkaseuran saaminen lyhyellä varoitusajalla on haastavaa, mutta onneksi iskä on aina lahjottavissa/uhkailtavissa/kiristettävissä!

Kreikkalaisen mytologian mukaan Rodos on Auringon jumala Helioksen saari. Helios meni naimisiin Meren jumala Poseidonin tyttären Rhoden kanssa ja he saivat seitsemän poikaa ja yhden tyttären. Erään runoilija Pindaroksen mukaan Lindos, Kámiros ja Ialysos olivat Helioksen ja Rhoden lapsia ja nykyisin saarella onkin tämän nimiset kaupungit.

Reissu oli meille molemmille ensimmäinen Kreikassa ylipäätään. Rodoksen kaupunki osoittautui ihan hyväksi valinnaksi, lämpötila oli jatkuvasti yli + 30 ja sää aurinkoinen, rannalle oli lyhyt matka ja iltaisin kaupungissa riitti ravintoloita ja krääsäkauppoja kierrettäväksi. Suurin osa ajasta menikin ylipäätään kaupungissa ja rannalla hengailuun vailla sen suurempia suunnitelmia. Tosin iskä onnistui yhtenä päivänä saamaan ruokamyrkytyksen kanasta (suomalaisessa ravintolassa!), mutta ongelma meni onneksi päivässä jonkin viinan myötä ohitse. Itse olen varsinainen nirsoilija ja onnistunut aina välttämään kaikki vatsanväänteet. kopkop.

Rodokselta teimme paikallisen matkajärjestäjän kautta päiväreissun Turkin puolelle Marmarikseen. Reissulla aluksi kuultiin Turkin historiaa, käytiin lounastamassa ja ihailemassa maisemia, jonka jälkeen pakollisen kultakauppakierroksen jälkeen pääsimme vapaiksi keskustaan. Marmaris oli ihan sievä, mutta muutaman paikalla vietetyn tunnin jälkeen olin valmis vannomaan etten enää ikinä astuisi jalallanikaan Turkkiin. Krääsän tyrkytys joka paikassa oli lähinnä yhdentekevää, mutta myötähäpeä oli sietämätön paikallisten miesten udellessa isältäni (suomeksi!) mitähän mahdan maksaa, montako kanaa tai kamelia... Päiväreissun jälkeen olinkin siis vakaasti sitä mieltä, että nyt on Turkki nähty ja that's enough forever!

Sattumalta samaan aikaan kanssamme matkalla oli isän entinen työkaveri ja tämän mies. Vietimme muutamaan otteeseen heidän kanssaan iltaa ravintolassa istuen ja pääsimme mukaan kun he vuokrasivat jeepin ja lähtivät kiertämään saarta! Rodoksen saari on melko pieni ja välimatkat siten kohtuullisia, joten päivä riitti hyvin saaren kiertämiseen. Liikenne Rodoksen kaupungissa on sekavaa ja vaarallista, mutta muualla saarella olikin sitten paljon rauhallisempaa ja paljon pieniä kapeita hiekkateitä. Poikkesimme matkalla esimerkiksi Lardoksen ja Falirakin kylissä sekä vierailimme kuuluisassa Perhoslaaksossa, jossa nimen mukaisesti lentelee tuhansittain perhosia. Kaunista valkoiseksi kalkittujen talojen luonnehtimaa Lindoksen kaupunkia tyydyimme ihailemaan kukkulalta. Päivä oli suorastaan loistava!

Hintataso Rodoksen kaupungissa oli vähän alhaisempi kuin Suomessa, sen sijaan muualla saarella, esimerkiksi Lardoksessa hintataso oli selvästi alhaisempi. Rodoksen kaupungissa ärsyttävyyteen asti ruokalistat yms. löytyvät myös suomenkielellä ja suomea paikalliset myös osaavat enemmän ja vähemmän, jopa iskän (jonka tyyliin ainoa englanniksi osaama sana on "bier") olisi uskaltanut laskea matkalle yksinään.

Istrian niemimaata ihailemassa

Kesällä 2007 tuli vietettyä vaihteeksi vapaata elämää saatuani tarpeekseni duunistani ja lähdettyäni R-kioskilta ovet paukkuen. Siispä oli otollinen aika hyödyntää matkatoimistojen äkkilähtötarjontaa ;) Päivän varoitusajalla päätimmekin suunnata tuolloin 12-vuotiaan pikkusiskoni kanssa Finnmatkojen äkkilähdölle, josta ainoa tieto oli kohde, joka sekin oli Italia/Slovenia/Kroatia! Lentäisimme siis ensin Italian Triesteen ja siellä saisimme kuulla mihin maahan, mihin kaupunkiin ja mihin hotelliin lopulta päätyisimmekään.

Triesten lentokentällä saimme kuulla päätyvämme Kroatiaan ja kohteena olisi Lanterna Porecin kaupungin lähettyvillä. Etukäteen meillä ei paikasta ollut mitään mielikuvia tai tietoa, joskin olin vuonna 2002 poikennut päiväreissulla Kroatian puolella Vukovarin kaupungissa. Matkan Triestestä Lanternaan taitoimme bussilla ajaen ensin Slovenian läpi ja kierrellen Kroatian puolella esimerkiksi Umagin kautta, kunnes vihdoin olimme perillä. Majoituksemme oli pienoinen yllätys: kaksikerroksinen huoneistohotellin huoneisto 4 hengelle, johon meidän lisäksemme majoittuivat meille täysin ventovieraat suomalainen äiti ja tytär. Toki olimme lukeneet etukäteen, että määrittelemättömällä majoituksella olevissa äkkilähdöissä tämä on mahdollista. Säännöissä luki myös, ettei matkanjärjestäjä voi taata, että huoneiden välinen ovi on lukittavissa: noh, ei se mitään, kun ei mitään oveakaan ollut. Majoitus oli kuitenkin varsin ok, sillä toinen makuuhuone oli ala- ja toinen yläkerrassa ja kummassakin oli oma kylppäri ja parveke. Respassa tosin jouduin hetken inttämään ennen kuin minulle suostuttiin antamaan avain huoneistoon, respantäti olisi halunnut antaa vain yhden avaimen ja sen tälle samaan huoneistoon majoittuvalle suomalaisnaiselle o.O Kimppa-asuminen sujui varsin kivuttomasti, joskin vuorokausirytmimme erosivat melko paljon alakertalaisten oltua yöpuulla usein jo 8-9 aikaan illalla.

Lanterna osoittautui pieneksi niemenkärjeksi, jolla oli runsaasti identtisennäköisiä huoneistoja, pieni keskusaukio, jolla sijaitsi respa, muutama kauppa ja pari ravintolaa sekä bussipysäkki. Kummaltakin puolelta meitä ympäröi siis ranta ja vietimmekin suurimman Lanternan ajastamme siellä. Ranta oli jonkin verran kivikkoinen ja merisiilejä oli varottava, mutta vesi oli erittäin kirkasta ja lämpötilat hipoivat neljääkymmentä astetta. En yleensä koskaan pala, mutta tällä reissulla poltin vatsani todella pahasti jo toisena päivänä - iho meni rakkuloille ja lähti kuoriutumaan pois, mikä teki olosta sangen kivuliaan.

Lanternasta kävimme muutamaan otteeseen bussilla läheisessä Porecin kaupungissa, joka oli viihtyisä ja vilkas pikkukaupunki. Keskiaikainen kaupunki oli kaunis mukulakivisten katujen, kirkkojen ja eriaikakausien rakennuksien ja lukuisten ravintoloiden luodessa tunnelmaa. Olimme kuitenkin varsin tyytyväisiä siihen, että olimme Porecin sijaan päätyneet Lanternaan, sillä Porecissa rantaelämän viettäminen taas ei olisi ollut niin yksinkertaista. Varsinaista uimarantaa Porecin keskustan liepeillä ei ole, vaan rannalle pitää erikseen matkustaa. Porecissa kävimme myös ostoksilla ja taitelijasetä rustasi paperille oman näkemyksensä minusta.

taiteilijasedän näkemys

Porecin kautta teimme myös päiväretken Istrian niemimaan eteläkärjessä sijaitsevaan Pulan kaupunkiin. Menomatkalla ostimme vahingossa lipun bussiin joka kierteli ja kaarteli siellä täällä ennen Pulaan saapumista, joten näimme samalla myös vähän muita paikkoja Istrian niemimaalla, kuten Vrsarin. Myös Pulasta pidimme molemmat erittäin paljon, kävimme päivän aikana ihailemassa muun muassa suurta amfiteatteria ja Sergiuksen riemukaarta. Pula on nykyisin melko suosittu turistikohde ja kaupunki suorastaan henkii historiaa, esimerkiksi vanhassa kaupungissa teitä päällystivät yhä roomalaiset kivet.

Ruoat Kroatiassa osoittautuivat erikoisiksi. Melko usein haimme aamulla läheisestä leipomosta tuoretta leipää ja ostimme kaupasta hedelmiä, mutta kävimme muutamaan otteeseen syömässä myös ravintoloissa. Tilasin kerran esimerkiksi kasvispitsan ja pitsan päällä olikin sitten eksoottisesti keitettyä perunaa, herneitä ja porkkanaraastetta! Ja joku väitti, että minä muka olen outo, kun tykkään laittaa pitsan päälle kiiviä, banaania ja mansikoita... Pikkusiskon tilaama hampurilaisateria taas oli pihvi, porkkanaraastetta, kastiketta ja ranskalaiset. Sisko tilasi myös jossakin välissä lasagnea, joka oli kasa jonkinlaisia kinkkusuikaleita. Elämyksiä! Hintataso Kroatiassa ei ollut mitenkään huomattavan alhainen, mutta selvästi halvempi kuitenkin kuin Suomessa.

Teimme Porecista päiväreissun lautalla Italian puolelle Venetsiaan, joka muodostuu 118 saaresta, joita yhdistää 354 siltaa. Matka kesti noin 4 tuntia suuntaansa ja oli kovan merenkäynnin vuoksi jokseenkin uuvuttava, pikkusiskolla kun oli vielä tuolloin taipumusta matkapahoinvointiin (mikä on myöhemmin helpottunut selvästi, kuten on käynyt myös omalla kohdallani). Venetsiassa teimme ensin kävelykierroksen paikallisen oppaan johdolla, jonka jälkeen meillä oli aikaa tutustua tähän aikoinaan itsenäisenä kaupunkivaltionakin toimineeseen kaupunkiin omatoimisesti.

Venetsia on aivan ihana. Pienet kapeat kujat, kanaalit, kondolit, värikkäät pienet talot ja sillat, loputtoman romanttinen tunnelma. Venetsiassa on lukuisia kuuluisia nähtävyyksiä kuten Huokausten silta (Ponte dei Sospiri), Dogen palatsi (Palazzo Ducale), Basilica di San Marco Piazza San Marcon laidalla ja Canal Grande. Parhaimmillaan kaupunki kuitenkin oli mielestäni pienillä hiljaisilla syrjäkujilla, sivussa turistilaumoista (turisteja Venetsiassa nimittäin ainakin kesällä on PALJON). Surullista kyllä, kaupunki on rakennettu suomaan päälle ja se vajoaa hitaasti.

Viimeisenä lomapäivänämme päätimme alakerran asukkaiden kanssa suunnata veneellä läheiseen pieneen Novigradin kalastajakaupunkiin. Novigrad on pieni ja sievä, kaupunkia ovat aikanaan asuttaneet mm. roomalaiset ja venetsialaiset ja restauroitu puolustusmuuri on yhä olemassa. Tunnelma kaupungissa oli mukavan verkkainen, turisteja kaupungissa ei ollut tungokseksi asti, vaan paikallista elämänmenoa pääsi aistimaan. Novigradissa vietimme päivän lähinnä kävellen ja ympärillemme katsellen. Iltapäivällä palasimme veneellä takaisin hotellille. Seuraavana aamuna olikin vuorossa aikainen herätys ja muutaman tunnin bussimatka jälleen Slovenian halki Italiaan Triesten kentälle.

Kroatia oli kaikkiaan erittäin miellyttävä ja kaunis matkakohde erikoisesta ruuasta, kärähtäneestä nahasta ja asumisjärjestelyistä huolimatta. Viikko oli varsin lyhyt aika, kahden viikon reissulla olisimme tehneet retket vielä ainakin Slovenian puolelle Bled-järvelle ja Kroatian eteläosassa sijaitsevaan Dubrovnikin kaupunkiin. Tulevaisuudessa itseäni kiinnostaisikin kovasti reppureissu akselilla Slovenia-Kroatia-Montenegro(-Bosnia-Hertsegovina?).

Vilnius

Huhtikuussa 2007 suuntasimme Maantieteen opiskelijat Ry:n (MAO) tuella Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan. Matkassa meitä oli noin 50 maantieteilijää ja joukkoon oli eksynyt myös muutama historioitsija.

Matka alkoi Suomenlahden ylityksellä Tallinnan puolelle, josta jatkettiin bussilla matkaa kohti Vilnaa. Alunperin ajatuksena oli ollut syödä päivällistä illalla Tallinnassa, mutta jokin neronleimaus sai aikaiseksi sen, että syömään pysähdyttiin vasta myöhemmin bussikuskin hyväksi tietämässä paikassa. Niin ja se bussikuskin hyväksi tietämä paikka osoittautuikin sitten hyvin piskuiseksi kahvilaksi, joka a) oli sulkemassa ovensa viiden minuutin kuluttua saapumisestamme ja b) jossa ei joka tapauksessa olisi ollut läheskään meille kaikille riittävästi syötävää. Jee! Hätääntyneet kahvilayrittäjät kaiken lisäksi ryntäsivät sulkemaan ovet kun näkivät meidän olevan tulossa :D Siispä jatkoimme matkaa toiselle, isolle, huoltoasemalle, josta kyllä kaikki saivat jotakin, eri asia oli se mitä sitten riitti kenellekin...

Bussimatka Vilnaan oli pitkä ja raskas. Matkalla yritin nukkua sen mitä pystyi, osa nukkui pitkin bussin käytävää. Aamulla olimme kuitenkin vihdoin perillä! Majoituimme Vilnassa muutaman eri hostellin kesken isoihin huoneisiin, omaksi osakseni jäi majoittua kahdentoista hengen huoneeseen 9 muun maantieteilijän kera. Lisäksemme huoneessamme punkkasi puolalainen huumeveikko. Pian huomasimmekin, että kas, katto vuotaa! Ylemmän kerrosen kylpyhuonetta ei loppureissusta enää saanutkaan käyttää, kun vedet tulivat sieltä läpi huoneeseemme ja suoraan sängyille. Hostellin puolustukseksi todettakoon, että siellä oli kyllä varmaan mukavimmat sängyt, joilla olen koskaan nukkunut!

Vilna osoittautui varsin sieväksi ja kompaktiksi pieneksi kaupungiksi, jonka halki virtaava Neris-joki toi hitusen romanttistakin tunnelmaa. Kiertelimme kaupungilla katselemassa nähtävyyksiä, vierailimme KGB-museossa, kävimme shoppailemassa ja iltaisin perinteisesti biletettiin joko baareissa tai hostellilla tai pussikaljoiteltiin puistossa, josta ratsupoliisit meidät kyllä nopeasti häätivät. Huhtikuun alussa sää oli jo varsin keväinen, auringon paistaessa päivällä saattoi terassilla tareta olla t-paidassakin. Liettuassa ruoka ja palvelut olivat erittäin edullisia, vaatteet ja tavarat eivät niinkään, joskin toki hintataso oli alhaisempi kuin Suomessa.

Vilna vaikutti kaikkiaan varsin rauhalliselta ja turvalliselta kaupungilta. Mitä nyt kerran eksyydyin yksikseni hostellihuoneeseen, jonne tuli pian myös puolalainen huumeveikko, joka kovasti halusi kommunikoida hyvin vajaavaisen kielitaitonsa ja käsimerkkien avulla. Keskustelimmekin hetken esimerkiksi urheilusta, mutta pian katsoin paremmaksi jatkaa matkaa muiden seuraan miehen ehdotettua mukavaa yhteistä kannabiksenpolttelutuokiota.

Paluumatka oli melkolailla yhtä tuskallinen kuin menomatkakin, tosin pysähdyimme hieman Vilnan ulkopuolella ihmettelemään Euroopan maantieteellistä keskipistettä (kyllä, se on niinkin idässä ja pohjoisessa kuin Liettuassa!). Ruokapaikaksi valikoitui taas joku bussikuskin suosittelema, ei siis opittu kerrasta...