torstai 17. helmikuuta 2011

The Ghostcity of Cyprus: Varosha


Suorastaan loistava paiva takana! Aurinko paistoi koko paivan, oli lamminta ja ehdittiin nahda vaikka mita ja saatiin erittain asiantunteva opastus (joskin myos meita yritettiin kovasti aivopesta muuttamaan Kyprokselle).

Aamulla siis suunnattiin bussilla Larnakaan, jossa tavattiin oppaamme, eli miekkonen, johon tormasimme sattumalta eilen. Mersun kyydissa suuntasimme sitten rajan yli Pohjois-Kyproksen puolelle. Rajalla ei ollut kummoisia muodollisuuksia, passin tarkastus ja taytettiin paperiin nimi, passinnumero ja kansallisuus ja saatiin leima, jonka jalkeen lappu oli valmis viisumi :) Ensiksi suunnattiin kohti Famagustaa ja keskustan moskeijakierroksen jalkeen Varoshan autiokaupunkia! Pohjois-Kyproksen puolella kaytossa on liirat, mutta maksaa voi ihan hyvin myos euroilla.
@ Famagusta
Varosha on ollut autio turkkilaisten miehityksesta eli vuodesta 1974 asti ja aluetta vartioidaan koko ajan. Voidaan myos esittaa epailyja, etta Varoshan kohtalo on yksi kynnyskysymyksista Turkin mahdollisessa EU-jasenyydessa. Aikanaan Itaisen Valimeren suosituimpiin rantalomakohteisiinkin kuulunut paikka on nykyisin taysin autio ja rakennukset pahasti rapistuneita. Kaupungissa kaikki on pysahtynyt niille sijoilleen melkein 40 vuotta sitten. Yksinainen nostokurki nokottaa edelleen rapistuvien talojen keskella. Hienohiekkaista rantaa on riittamiin ja oli helppo huomata, etta paikka on joskus ollut suosittu turistikohde. Nyt rannan hotellit ovat kuitenkin autioita ja Varoshan alue on kauttaaltaan saarrettu ja vartioitu. Alueella on myos kuvauskielto, jota tottakai rikoimme. Yritimme toimia vaivihkaa, mutta sotilaiden tuijotus poltti niskassamme koko rannalla olo ajan. Oli jokseenkin kutkuttava ajatus mitahan olisi tapahtunut jos olisin yrittanyt paasta Varoshan alueelle... R olisi saanut erinomaista gradumateriaalia tarkkailemalla seurauksia! Ei kuitenkaan uskallettu riskeerata, sotilailla oli aseet.





Ghostcity of Varosha
Famagustasta poikkesimme katselemassa Salaamissa hotellia ja kasinoa, jossa oppaamme oli ollut toissa joskus muinoin, jonka jalkeen jatkoimme kyproslaisen maaseudun ja pienten kylien lapi matkaamme takaisin Etela-Kyprokselle, kohti Ayia Napan turistikaupunkia, jossa olin viimeksi kaynyt joskus 20 vuotta takaperin. Ayia Napasta saattoi hyvin huomata, etta kaupunki elaa vain turismista. Ravintoloita oli toinen toisensa peraan, mutta nain ennen sesongin alkua hyvin harva paikka oli auki ja kaupungissa oli jokseenkin kuollut tunnelma. Hienohiekkaista rantaa oli tarjolla paljon ja muutama uskallikko nakyi meressakin. Oppaamme omistaa useita asuntoja ympari saarta ja moneen otteeseen saimmekin kuulla kuinka hanella on yksi asunto Ayia Napassa tyhjillaan meille ja vuokraa tarvitsisi maksaa vasta huhtikuussa. Taman lisaksi han lupasi jarjestaa meille tyopaikat! Pitaisikohan sittenkin jaada tanne? Rakkauden saari ja aurinkoisia paivia vuodessa yli 300 ei kuulosta pahalta...

Ayia Napa

Ayia Napasta jatkoimme matkaa takaisin Larnakaan, josta jatkoimme bussilla Limassoliin hotellille. Poliisit pysayttivat bussin kesken matkanteon, kenties tarkistaakseen onko ylikuormaa? Ei ollut ja saatiin jatkaa matkaa.

Our guide
Huomenna on tarkoituksena suunnata Pohjoisrannikolle Kyrenian kaupunkiin, jota ainakin Lonely Planetin matkaopas kehuu saaren kauneimmaksi kaupungiksi. Taman paivainen oppaamme tarjoutui jatkamaan duunissaan myos huomenna ja tartuimme tarjoukseen! Joten huomenna suuntaamme niin ikaan bussilla Larnakaan, josta jatkamme matkaa Pohjois-Kyproksen puolelle. Tarkoituksena on kayda ainakin Kyreniassa, nahda rinteessa oleva Pohjois-Kyproksen lippu ja vierailla Nikosian koiratarhalla :) Sita odotellessa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti