Albania - taynna arvoituksia?

Albaniaan suuntaaminen oli varsinainen paahanpisto. Satuin vaan saamaan Malevilta halvat lennot Budapestin kautta, 150 e edestakaisin. Maasta en juurikaan sen enempaa etukateen tiennyt kuin, etta se on Euroopan koyhin maa, maata ovat hallineet milloin kukakin, kuten esimerkiksi kreikkalaiset, venetsialaiset, turkkilaiset, serbit ja ottomaanit ja etta Albania on ollut erittain suljettu kommunistinen valtio koko muun maailman kanssa sotaan valmistautuneen vainoharhaisen diktaattori Enver Hoxhan valtakaudella. Ei muuta kun rinkka tayteen ja matkaan!

Pyysin saada lentokoneesta ikkunapaikan ja nakymat koneesta Albaniaan saavuttaessa olivat lumoavat: jylhia vuoristoja lumihuippuisine vuorineen, alavaa peltomaisemaa, varikkaita pienia kylia, meanderoivia jokia. Reppureissaajan paratiisi? Lampotilakin oli mukavasti noin 17 asteen tienoilla ja aurinko paistoi.

Useasta lahteesta olin lukenut, etta Albanian saavuttaessa kuuluu maksaa jonkinlainen vero tai muu maksu, jonka suuruus on 10 euroa. En kuitenkaan itse mitaan tallaista maksanut. Tiranan lentokentalla minua oli vastassa Sabotaasi, Kreetan Rethymnonissa kesa-aikaan tyoskenteleva albaanimies, johon olimme eksan kanssa tutustuneet viime syksyna Kreetan matkalla. Sabotaasilla oli mukana kukkapuska ja kaverinsa Altin, jonka autokyydilla paasimme Tiranaan. Tiranassa Sabotaasi johdatti minut ensin hotellille, jonka jalkeen halusin suunnata keskustaan katselemaan kaupunkia.

Kyproksella luulin olleeni onnekas joka kerta ylitettyani autotien ja selvittyani vahingoittumatta. Silloin en viela ollut kaynyt Tiranassa. Kaistoja on monesti vieretysten useita ja epailen suuresti liikennesaantojen olemassaoloa. Toisinaan loytyy liikennevaloja, mutta se, etta jalankulkijoille palaa vihrea, ei todellakaan tarkoita sita, etta autot pysahtyisivat. Parasta onkin yrittaa tienylitysta aina paikallisten seurassa, jotka nayttavat olevan hyvin tottuneita autojen valissa puikkelehtimiseen. Hallitsevin aani Tiranan keskustassa on ehdottomasti autojen torvien toottays, eika toottayksia saastella.

Tiranassa - kuten muuallakin Albaniassa - on hyvin varikasta. Talot ovat riemunkirjavia varitykseltaan ja usein millaisia ja miten sattuu, asemakaavasta ei usein ole tietoakaan. Jokaisessa talossa useilla parvekkeilla tai ikkunoiden alla roikkuu kuivumassa pyykkia ja paikallisten elama nakyy muutenkin selvasti kadulle. Parvekkeilla vietetaan aikaa savukkeita poltellen, kasvatetaan yrtteja ja kaydaan keskusteluja kadulla ohi kulkevien ihmisten kanssa. Kaupat levittaytyvat tuotteinensa pitkan matkaa jalkakaytavalle torimaiseen tapaan.

Tiranassa liikkuminen ei ole helppoa. Kunnollista karttaa alueesta on vaikea loytaa ja paikallisliikenteen hahmottaminen on turistille hankalaa. Aikatauluja tai reittikarttoja ei nay missaan. Oppaani Sabotaasin johdolla matkustimme paikallisbusseilla useaan otteeseen, mutta edelleen olen aivan yhta pihalla paikallisliikenteesta. Bussit ovat kuitenkin suosittu kulkuvaline paikallisten keskuudessa. Turvallisuus tosin mietitytti useaan otteeseen ollessani taysin liiskaantuneena ulko-ovea vasten Tiranan ruuhkaisessa liikenteessa. Kertaalleen saimme myos todistaa episodia, jossa henkiloauto tormasi bussiimme siten, etta bussista lahti peili irti. Talloin busikuskimme hylkasi bussin ja lahti kovaa vauhtia juoksemaan liikenteen sekaan bussiiimme tormanneen auton peraan! Osa matkustajista yritti talla valin korjata pudonnutta peilia, mutta suurin osa keskittyi minun laillani katsomaan kuinka bussikuskimme vilisti kovaa vauhtia pois nakyvista jahdaten epatoivoisesti tormannytta autoilijaa. Lopulta paatimme vaihtaa bussia. Bussikuskimme oli kadonnut.

Keskustassa kiersimme katselemassa nahtavyyksia, kuten Et' hem Bey moskeijaa, joka on Albanian tarkeimpia islamistisia rakennuksia seka diktaattori Enver Hoxhan "pyramidia", joka nykyisin on kansainvalisen kulttuurin keskus. Lisaksi nain esimerkiksi parlamenttitalon, kansallishistorian museon, Albanian kuuluisimman sankarin, Skanderbegin, aukion ja patsaan, Tiranan omat "WTC-tornit" (tai tallaisiksi Sabotaasi niita kutsui, mita lienivat oikeasti?) ja aukion, jossa tammikuussa olleet mielenosoitukset levisivat kasista. Illalla kavimme viela kavelemassa keskustan liepeilla kauniissa puistossa, jossa lenkkipolku kiersi jarven ympari. Tiranassa kavellessa kannattaa muuten liikenteen seuraamisen lisaksi myos jalkakaytavalla olla tarkkana ja muistaa katsoa eteensa - suuri osa viemariaukoista on ilman kantta!

Kommunikointi Sabotaasin kanssa on ajoittain aika raskasta. En vaita, etta oma englantini olisi jotenkin erityisen hyvaa, mutta Sabotaasin englanti on rehellisesti sanottuna kylla suorastaan huonoa. Mistaan erityisen merkittavasta, kuten ihmisoikeuksista, politiikasta, kulttuurista tai historiasta, keskustelemisesta ei siiis tule mitaan. Ongelmana kuitenkin on, etta Sabotaasi vakisin yrittaa keskustella naista, vaikka kielitaito ei siihen mitenkaan riita. Samojen asioiden toistelu yha uudelleen ja koko ajan tarkkana kuunteleminen ja ymmartamisen yrittaminen on pidemman paalle melko vaivalloista.

Perjantaina suuntasimme bussilla Adrianmeren rannikolle, Dürresin kaupunkiin. Kaupunkien valinen bussiliikenne on Albaniassa vain hitusen selvemman oloinen kuin paikallisbussiliikenne. Varsinaista paabussiasemaa ei oikeastaan ole tai ainakaan sita ei laheskaan aina kayteta, vaan bussit yksinkertaisesti pysahtyvat reiteillensa osuville pysakeille ympari kaupunkia. Dürres on turistien keskuudessa melko suosittu lomakaupunki kesaisin ja keskusta ja satama-alue olivatkin ihan kivannakoisia ja siella jopa nain minun lisakseni kolme muutakin turistia! Dürresissa lahinna kulutimme aikaa kavelemalla ympariinsa nahtavyyksia ja kaupunkia katsellen. Sabotaasin kaveri Altin, joka oli vastassa lentokentalla on toissa Dürresissa laakarina. Tyopaivat alkavat kello 8 ja 13.30-16 on tauko, jonka jalkeen tyot jatkuvat viela illalla. Altinin tauolla suuntasimme sitten lounaalle eraaseen laheiseen linnaan, josta oli kivat nakoalat alas laaksoon. Ruoka Albaniassa ei ole kylla tehnyt mitaan vaikutusta. Kasvisruokaa on yksinkeraisesti hyvin vaikea saada. Sana "jo", joka tarkoittaa siis ei, on tullut hyvin tutuksi. Joka paikasta tuntuu kuitenkin saavan sentaan ranskanperunoita ilman lihaa, jee! Turkkilaistyylinen byrek, joka on kasviksilla tai juustolla taytetty piiras, on ihan jees.

Tiesin jo kotoa lahdettyani unohtaneeni ihan varmasti jotakin. Perilla muistinkin mita se oli. Matkavakuutus kortti. Hyva homma. Olen tasan kahdesti nyt unohtanut kortin kotiin matkalle lahtiessani, viimeksi kun olin Kiovassa ja nyt kun olen Albaniassa. Juuri ne kohteet missa kortin ehdottomasti tulisi olla mukana terveydenhuollon huonon tason vuoksi. Mielialaa ei juurikaan paranna se tosiasia, etta olen myos jo valmiiksi poskiontelotulehduksessa (laakkeet onneksi on Suomesta mukana). Paivat menevat ihan kivasti, mutta ensimmaisen yon olin aivan jaassa ja yskin keuhkojani pihalle puolet yosta. Altin olisikin kovasti halunnut sitten tietaa, mitka antibiootit minulla on, jotta han voisi vaihtaa ne parempiin. Kiitos, mutta ei kiitos. Olen allrginen ainakin penisilliinille ja pilkkulliseksi muuttuminen ei ainakaan parantaisi tilannetta.

Toisen paivan iltana oli vakavan keskustelun paikka. Sabotaasilla oli selkeasti taalla olostani erilaiset odotukset kuin minulla, vaikka asiasta oli puhuttu jo ennakkoon ja olin mielestani tehnyt selvaksi, etta on turha odotella mitaan. Itsehillintani pelittikin oivallisesti siihen saakka, kunnes Sabotaasi totesi, etta voi tulla auttamaan minua suihkuun. Ja ei muuten todellakaan tule! Samantien tein paatoksen jatkaa matkaa yksinani. Albaniassa liikkuminen yksin on oikeasti jokseenkin hankalaa. Suurin osa kaymistani keskusteluista paikallisten kanssa sujui saman kaavan mukaisesti: "A flisni Anglisht?" (puhutteko englantia) "Jo" (ei), jolloin koitti aika siirtya kasimerkkeihin. Tasta syysta tein paatoksen suunnata etelarannikolle Sarandan kaupunkiin, josta toivottavasti paasisin jatkamaan matkaa lautalla Kreikan puolelle Korfun saarelle.

Sabotaasi onneksi saattoi minut oikealla bussille ja kertoi bussikuskille minne olin menossa. Matkaa Sarandaan olisi 300 kilometria, mutta matka veisi aikaa ainakin 7,5 tuntia kehnoista tieyhteyksista johtuen. Bussimatkustus oli kuitenkin oikeastaan aika kivaa. Maisemat olivat hulppeat ohittaessamme pienia maaseutukylia, ajaessamme mutkaisia teita vuorten rinteilla ja ohittaessamme metsaisia alueita, joiden takana haamottivat lumihuippuiset vuoret. Bussissa kuuntelimme albanialaista kansanmusiikkia ja matkalla vaistelimme ajoittain tiella kayskennelleita kanoja, lampaita, lehmia tai koiria. Eras ikava seikka mika kuitenkin kiinnittaa huomion on roskaisuus. Tien poskissa on valtavat maarat roskaa, ihan kuin paikallisia kaatopaikkoja olisi siella sun taalla. Bussimatkan jalkeen en tata enaa ihmettele, bussikin jopa pysahtyi useampaan otteeseen ihan vain sita varten, etta matkustajat saattoivat heittaa kertyneet roskat ovesta ulos tienpientareelle! Jatehuolto on siis hyvin puutteellista ja niin on ymparistonsuojelun kannalta hyvin moni muukin asia. Monin paikoin Albaniassa esimerkiksi ymparistomyrkkyjen pitoisuudet ylittvat EU:n asettamat raja-arvot jopa monituhatkertaisesti! Toinen asia mika minussa heratti ihmetysta ja mihin en saanut mitaan selvennysta, ovat siella taalla hirtettyina roikkuvat pehmolelut. Nosturin nokassa oli hirtetty norsu, parvekkeella hirtetty pupujussi, maatalon pihapuussa hirtetty puuma ja eraan rakennustyomaan ikkunassa hirtetty nukke.

Matkustaessani yksin halki Albanian sain huomata kuinka vieraanvaraisia ja ystavallisia ihmiset taalla ovatkaan yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta. Minua kohdellaan kuin prinsessaa ja todellakin huolehditaan, etta varmasti paasen sinne minne olen menossa. Sarandan lahistolla jouduin vaihtamaan bussista minibussiin ja bussikuski saattoi minut oikealle minibussille oikeassa paikassa ja kantoi tavarani autoon ja mukaan tullut pariskunta saattoi minut hotellille Sarandassa. Hotelli, hotel Lindi, on tosi hieno hotelli ja 15e/yo, ei lainkaan paha! Hotellin pomo kaiken lisaksi vie minut tanaan lautalle, jolla paasen Korfulle ja tarjosi aamulla teeta ja kekseja ja nyt olen hanen lapparillaan netissa tata kirjoittamassa o.O Aivan ihania ihmisia!

Taalla kaytettava valuutta on nimeltaan Lek, joka jakautuu sataan gindarkaan. Valuuttaa ei voi vaihtaa maan ulkopuolella. Hintatasosta minulle ei ole jaanyt kummoista kasistysta, silla ennen tuloani Sarandaan Sabotaasi maksoi aivan kaiken. Onneksi sentaan roudasin Sabotaasille tuliaisina Suomesta Turun sinappia, Fazerin suklaata, Vainamoisen palttoonappeja, Kouvolan lakritsia, salmiakkikossua, lakkaliikooria ja snapsilasin. Kuitenkin minusta tuli taas tahtomattani taman tarinan paskiainen. No ei se mitaan, ehka tahan alkaa tottua? Sarandassakaan en missaan vaiheessa vaihtanut rahaa, vaan pystyin maksamaan euroilla joka paikassa, saaden vaihtorahana takaisin lekeja. Yksi euro on suurinpiirtein 140 lekea talla hetkella ja euroilla maksaessa en juurikaan nayta kokevan kurssitappiota, ihmiset vaikuttavat rehellisilta. Sen verran mita taalla Sarandassa olen kaupassa kaynyt, vaikuttaa hintataso olevan varsin alhainen. Paikallisessa leipomossa esimerkiksi iso pinaattitaytteinen byrek maksoi 50 lekea eli noin 40 senttia. 

Pian on siis aika sanoa hei hei Albanialle. Taalla vietetty aika jai melko paljon aiottua lyhyemmaksi, mutta ei se mitaan, seikkailu jatkukoon muualla. Nain siis kolme kaupunkia, Tiranan, Dürresin ja Sarandan, joista rannikkokaupunki Saranda on ehdoton suosikkini ja tanne voisin viela joskus kesalla tulla takaisinkin. Parasta maassa on kuitenkin ystavallisten ja avuliaiden ihmisten lisaksi maisemat, sikali kun ne eivat ole ihmisten pilaamia.

En viela ole oikein selvilla siita mita teen jatkossa paastyani Korfulle. Kenties yritan paasta lopulta Budapestiin, josta jatkolentoni lahtisi perjantaina illalla Suomeen? Reitti Korfu-Ateena-Wien-Budapest on yksi mahdollisuus, mutta katselen lauttatarjontaa tarkemmin Korfulla ja samoin lentohintoja. Lauantai aamuna on oltava toissa, mika hieman rajoittaa mahdollisuuksia, mutta muuten kaikki on avoinna :)