Opettajan lomat. Ne mahtavat ja paljon kadehditut. Ja pah!
Lomien ajankohta on täysin ennakkoon määrätty, mitään et pysty vaikuttamaan.
Jos haluat lomalle vaikka 2 päivää ennen joululoman alkua ja olla lomalla
päivän joululoman loppumisen jälkeen niin joudut hakemaan myös koko joululoman
palkattomaksi, jee! Opettajien (ja koululaisten) loma-aikaan kaikki on
mahdollisimman kysyttyä ja kallista ja kaikkialla on tungosta. Puhumattakaan
siitä, että isolla osalla ”lomista” toki käytännössä joutuu niitä töitäkin tekemään,
vaikkei koululla istua tarvitsekaan.
Häämatkan rajoitukset liittyivätkin juuri opettajien lomiin.
Syyslomaviikko, lähtö aikaisintaan perjantai-iltana, reilu viikko matkoineen
aikaa, paluu aivan viimeistään maanantaina aamuyöstä. Vaihtoehtoja pyöri päässä
useita (mm. Venetsia, Malaga, Kenia, Malta, Toronto, Hong Kong…). Venetsiaan ei
saanut majotuksia lomaosakkeen kautta kuin vuoden päähän, Malagalle oli
umpisurkeat lentoajat + käytännössä autonvuokrauspakko, Kenian turvallisuus- ja
tautitilanne ahdisti, Torontossa olisi kylmä… Lopulta päädyimme suuntaamaan
Jenkkilään ja Las Vegasiin todettuamme, että tosiasiassa lennot välilaskuineen
Las Vegasiin ja Maltalle kestäisivät yhtä kauan!
Majoituksen varasimme lomaosakkeen kautta Tahiti Village
hotellista ja lennot buukkasimme AirBerliniltä (meno: Helsinki – Berliini – New
York – Las Vegas, paluu: Las Vegas – Los Angeles – Düsseldorf – Helsinki). Sitten
enää passien uusiminen ja esta:n anominen.
Aikaisena
lauantai aamuna lokakuun lopussa suuntasimme kapsäkkeinemme Helsinki-Vantaalle,
josta siirryimme Berliiniin Tegelin kentälle. 5 tunnin välilasku ja koska
kaupunki sekä kenttä olivat itselleni ennestään tuttuja, päätimme suunnata
eläintarhaan viettämään aikaa ja ihmettelemään. Kentältä pääsee eläintarhalle
suoralla bussilla parin euron hintaan 5-10 minuutin välein ja matkan
taittuminen vie noin vartin verran, ei paha! Ennen eläintarhaa poikkesimme
vielä aamiaisella paikallisessa kahvilassa: valtava kuppi kahvia, valtava kuppi
kaakaota, coca cola zero, valtaisat tuoreet täytetyt leivät ja
jälkiruokahässäkkä yhteensä 6 euroa. Saksa on ihana maa! 

Berliinistä
jatkoimme matkaa myöhässä kohti New Yorkin JFK-lentokenttää, jonne aikataulun
mukaisen saapumisenkin jälkeen vaihtoaikaa olisi ollut luvassa alle tunti...
Lennot sujuivat kivasti. AirBerlinillä on poikkeuksetta ollut hyvä ruoka,
juomat sekä palvelut kaikkiaan. Niin ja ruuat ja juomat tarjoillaan hienoista
airBerlin kupeista, joita on aina pakko säästää myös kotiin! Elokuvia ja muuta
oheisohjelmaa oli sopivasti ja itse olen myös tottunut lentokoneessa nukkuja.
Yhdysvaltoihin
saavuttaessa maahantulotarkastus tehdään aina ensimmäisellä kentällä.
Käytännössä siis kuvataan, otetaan sormenjäljet, kysellään kenties sitä, tätä
tai tota, viedään matkatavarat itse tullista läpi ja siirretään eteenpäin jne.
Ihanaa, New York ja 40 minuuttia vaihtoaikaa!
New Yorkissa
sitten juostiin punainen priority-lappu kourassa kentän halki. Pääsimme
kaikkien jonojen ohi, maahantulotarkastuksessa setä ei kysellyt meiltä yhtään
mitään. Tullista pika pikaa eteenpäin ja ajoissa portilla! Viimeinen rutistus,
useita tunteja sekin, New York – Las Vegas. Operoijana oli American Airlines,
jonka kone oli vanha, suuri ja rämisevä. Kova meteli koko ajan, eikä maksutonta
tarjoilua useamman tunnin lennon aikana. Onneksi nukuin valtaosin.
Las Vegasin
kentälle saapuessamme määränpäästä ei voinut erehtyä. Jo pelkkä lentokenttä oli
casinoiden ilotulitusta. Lennettyämme noin vuorokauden keräsimme kamat nopeasti
kasaan ja otimme kentältä taksin alle
Seuraavina
päivinä jaksoimmekin jo hyvin tutustua hotelliin ja ympäröivään kaupunkiin.
Hotelli osoittautui aivan hulppeaksi: Vegasin keskustan kupeessa, kuitenkin
syrjällä hälinästä. Ilmainen shuttle kuljetus keskustaan puolen tunnin välein.
Kaksi valtaisaa uima-allas aluetta, toinen ”tavallinen” ja toisessa ihan
mutkitteleva laiska joki, jota pitkin saattoi lipua uimadonitsin kyydissä!
Kaksi 24/7 lämmitettyä ulkoilmaporeallasta, joista toinen oli K-18. Erilaista
ohjattua toimintaa tarjolla, kävimme mm. askartelemassa omat kangaskassit
lasten keskellä ja osallistuimme joogaan. Moderni kuntosali, jota myös kävimme
testaamassa sekä hoitosalonki, jossa T kävi hieronnassa. Hotellihuone avara ja
siisti, huoneessa keittovälineet ja jääkaappi sekä kylpyamme. Maailman
mukavimmat sängyt! Mistään ei kuulunut mitään. Hotelliaulasta saatavilla kaikki
palvelut lippujen varaamisesta ym. lähtien ja aamupäivisin tarjolla oli myös
kahvia/teetä/kaakaota. Shuttlella saattoi toisinaan tehdä myös lyhyitä
reissuja, itse kävimme esimerkiksi hieman syrjemmällä isossa ruokakaupassa.
Aivan hotellimme
vieressä sijaitsivat valtavat Outlet-myymälät, joissa saatavilla oli ties mitä
merkkitavaraa sadoista eri liikkeistä. Ja hinnat jotain aivan muuta kuin
Suomessa. Ehdottomasti parasta oli mielestäni Disney-kauppa! Päätin samalla
protestoida isälleni sitä mistä kaikesta olinkaan pienenä jäänyt paitsi... T
löysi itselleen kellon, boksereita, kengät, paitoja ja vaikka mitä ja minä
löysin itseni jatkuvasti haaveilemasta Disneykaupasta.
Iltaisin
kiertelimme kaupungilla ja lähinnä tyydyimme ihastelemaan ympäristöä. Niin
keinotekoista ja feikkiä, mutta kuitenkin jotain todella kiehtovaa ja hienoa!
Kävimme visiittimme aikana myös katsomassa kaksi Cirque du Soleilin näytöstä,
jotka olivat aivan huippuja!
Las Vegasin
viikkoon sisällytimme yhden pitkän ja raskaan päiväretken, halusimme käydä
Grand Canyonin south rimillä. Varasimme järjestetyn bussimatkan, luksusta kun
ei tarvinnut itse ajaa tai huolehtia! Matkalla piipahdimme myös vilkaisemassa
tunnettua valtavan kokoista Hooverin patoa ja ajelimme pitkin maailmankuulua
Route 66:iä. Saimme myöskin kattavan selostuksen alueen historiasta ja mm.
läheisestä alue 51:stä sekä ufoista.
Paluulennot
sujuivat ilman kummempia ongelmia, kävi tosin ilmi ettei T osaa nukkua
lentokoneessa (minähän nukun vaikka kerällä rakennustyömään kattotelineellä jos
tarve vaatii). Onneksi T:llä oli kuitenkin myös loman jälkeinen viikko vapaata,
se todellakin tuli tarpeeseen jetlagista toipumiseksi! Kotona olimme su-ma yönä
ja itse suuntasin maanantai aamuna takaisin työmaalle.




Tätä on odotettu.
VastaaPoistaKiitos!