torstai 16. toukokuuta 2013

Lapland!!

Suomen pohjoisin piste, jossa tämä tyttö itse muistaa käyneensä, oli ennen toukokuuta komeasti Kokkola. Helatorstain myötä aiheutui neljän päivän vapaa, joten suuntasimme iskän autolla kohti pohjoista. Matkaan lähdimme keskiviikkona iltana iltaseitsemän jälkeen.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli mennä reittiä Lahti - Oulu - Rovaniemi - Salla - Naruska - Oulu - Lahti, mutta lopulta reitiksemme muodostui Lahti - Oulu - Kuusamo - Salla - Kemijärvi - Napapiiri - Rovaniemi - Ranua - Oulu - Jyväskylä - Lahti.

Oulussa olimme perillä kahden aikaan yöllä kolmen pysähdyksen taktiikalla. Tällä reissulla tulivat ABC-asemat tutuiksi... Suoraan sänkyyn ja aamupäivällä kaupunkia katsomaan. Helatorstai, eikä juuri ketään missään, avoinna on tasan pieni ja megakallis Siwa ja sataa hiljalleen. Käytiin sitten vaan hakemassa ruoka-ainekset kaupasta kaupunkikuvan tultua tutuksi. Varmasti kesällä ihan sievä kaupunki, mutta tarjolla ei mitään erityistä.

Ruuan jälkeen suuntasimme Itä-Suomeen kohti Sallaa. Ajelimme matkalla kuolleen oloisen Kuusamon kylän läpi. Olikohan tämä se paikka, joka oli kuuluisa siitä, että siellä sijaitsi aikoinaan baari, jolla oli Suomen pisin nimi?  Matkalla bongattiin myös poroja ja Ruka-tunturi! Sallassa vastaan tuli jopa kolme ihmistä ja neljä autoa, olisikohan siis ollut paikallinen ruuhka-aika kyseessä...? Pyörähdimme myös katsomassa Salla-tunturia.

Seuraavana päivänä suunnaksi valikoitui Rovaniemi ja matka taitettiin Kemijärven läpi. En muista paikasta yhtikäs mitään, kertooko tämä jotain...? Napapiirillä aikeenamme oli poiketa kylässä joulupukin luona, mutta Santapark onkin avoinna vain kesäisin ja talvisin, höh. No, ei meillä olisi ollutkaan lapsia mukana reksvisiittana.

Rovaniemellä pyörähdimme Arktikumin aulassa miettimässä vierailua, mutta suolainen lippuhinta (12 €, siis saman verran kun Ateenan akropolis ja sen maailman luokan nähtävyydet!) laski intoamme, samoin kuin se, ettei aulassa lainkaan selvinnyt mitä tuleman piti. Arktikum jää siis toiselle reissulle. Illanvietto Rovaniemellä sujui kuitenkin erittäin kivasti :)

Päivällä suuntasimme kohti Oulua ja matkalla poikkesimme Ranuan eläinpuistossa ihmettelemässä Pohjolan eläimiä, jääkarhuja, ruskeakarhuja, susia, ahmoja, kettuja, ilveksiä, saukkoja, minkkejä, lukuisia pöllöjä, kotkia ja peuroja. Myöskin Anculysjärven muinaisrantakivikkoa tuli bongattua. Mukava visiitti, tarhassa on vain eläimiä, jotka ovat sopeutuneet kyseiselle ilmastoalueelle ja verrattuna lukuisiin muihin paikkoihin (esim. Korkeasaari) oli eläimillä myös kiitettävästi elintilaa.

Oulussa poikkesimme pikaisesti kahvilla, mutta päätimme jatkaa matkaa vielä samana iltana Lahteen. Paluumatka Oulu-Lahti taittuikin lopulta viiden pysähdyksen taktiikkaa käyttäen varsin verkkaisesti. Puolen yön sunnuntain puolella oltiin kuitenkin jo kotona :)

Ensimmäinen kerta Pohjoisessa ja kiva reissu kaikkiaan. Ajokilometrejä 1800, ABC-asemia varmaan kymmenkunta. Paljon poroja. Kitukasvuisia havupuita. Tuntureita. Autioita ajoteitä. Uusia ihmisiä. Ei niin kylmä kun oletin. Ajankohdassa oli sekin hyvä puoli, että hyttyset loistivat poissaolollaan (nii in, sattuneesta syystä minulla on jotain erityistä hampaankolossa hyttysiä kohtaan...). Kaikki on varsin laajalle levittäytyneenä.

kotikaupunkini on ehdottomasti Helsinki, nyt ja varmaan ikuisesti, mutta ihan mielelläni käyn Lapissa toistekin :) Kenties karhunkierros jonain kesänä?

1 kommentti:

  1. Johanna Johanna!
    Tähän sitten: Lahti, Lahti ja Lahti.
    Ei Helsinki ole lahtelaiselle mitään,
    laita tilalle vaikka Rooma, niin olen samaa
    mieltä.
    Tavataan!
    Seppo

    VastaaPoista