Orlando, Florida, Yhdysvallat 23.-30.10. 2010
Vanhempani päätyivät hankkimaan lomaosakkeen ja kun kerran isäni täytti tänä vuonna 70, päätimme suunnata synttäreiden kunniaksi matkalle. En ollut koskaan aiemmin käynyt Yhdysvalloissa, mutta halusin päästä sinne, joten matkakohteita mietittyämme päädyimme Floridaan ja Orlandoon. Matkaan lähdimme minä, äiti ja pikkusisko, iskä jäi kotiin Wandan (koira) kanssa, kun eihän sitä toki raaski hoitolaan viedä nyt 10 vuoden iässä kun ei koskaan aikaisemminkaan ole viety. Majoitus varattiin lomaosakkeen kautta Orange Lake West Villagesta ja synttärisankari kustansi niin lennot, ruuat, taksimatkat kuin teemapuistojen sisäänpääsyliputkin ja kaikenlisäksi jätti kaikille vieläpä shoppailurahaa (jopa mutsille, joka on varsin hyväpalkkaisessa duunissa!). Kiitos iskä!
| Wanda <3 |
Lennot olimme varanneet Lufthansalta ja mennessä olisi välilaskut Münchenissä ja Charlottessa. Odotin yhteensä 23 tuntia kestävää menomatkaa hieman kauhulla muistellessani 8 tunnin lentoa Kiinaan viisi vuotta aiemmin… Lennot kuitenkin sujuivat yllättävän kivuttomasti. Matkatavarat oli saanut tsekattua Helsingistä Charlotteen asti eli ne tarvitsi vain kerran itse käydä siirtämässä noin 50 metrin matka toiselle hihnalle.
Yhdysvaltoihin saavuttuamme minulta tiukattiin muutaman minuutin ajan syytä siihen miksi olin ollut Kiinassa (passissani oli Kiinan viisumi vuodelta 2005), mutta muutoin kaikki sujui yksinkertaisesti.
Illansuussa olimme vihdoin Orlandossa. Olimme päätyneet siihen ratkaisuun, että emme vuokraa autoa, vaan kuljemme taksilla, sillä: a) pysymme Orlandossa, b) teemapuistoihin saa varattua kuljetukset hotelliltamme, c) en ollut aiemmin käynyt Jenkeissä ja ikää oli sen verran vähän (23), että autonvuokrauksesta olisi pitänyt maksaa lisämaksuja, mikäli sitä edes olisi minulle vuokrattu ja d) mutsi kuskina ja vuokra-auto olisi kielinyt itsemurhahalukkuudesta. Siispä siirryimme taksilla hotellillemme. Annoimme kuskille osoitteen ja tällä oli navigaattori, mutta silti hän onnistui ajelemaan hotellin ohitse ja kavereilleen soittelemalla alkoi sitten selvittää hotellimme sijaintia… 500 hehtaarin laajuinen hotellialue oli ilmeisesti liian pieni suoraan navigaattorin avulla löydettäväksi!
Hotellialue tosiaan oli valtava käsittäen muun muassa järven, golfkentän, pari ostoskeskusta ja lukuisia mökkejä. Onneksi asuimme ns. päärakennuksella, mökissä asuessa nimittäin auto olisi saattanut olla tarpeen jo pelkällä hotellialueella liikkumiseen. Päärakennuksen yhteydessä oli kuntosali, kahvila, pari ravintolaa, leffateatteri ja uima-allasalue, jolla viihdyimmekin useana päivänä lämpötilan ollessa koko ajan noin 30 astetta ja auringon paistaessa.
Yhden päivän vietimme kolmisin Disneyworldissa, puistoksi valitsimme Magic Kingdomin. Puisto muistutti monella tapaa Pariisin Disneylandia, esimerkiksi kummitustalo oli sisältä samanlainen ja Ruususen linna ulkoa samanlainen. Puisto oli kuitenkin suurempi ja erojakin oli. Päivän aikana kävimme muun muassa kummitustalossa, jokiristeilyllä ja Mikämikä-maassa. Shoppailuakin oli toki pakko harrastaa, kuka nyt ei muka tarvitsisi esimerkiksi aivan mielettömän hienoa Liisa Ihmemaassa –teekannua?!
Orlando on kenties parhaita shoppailukohteita Yhdysvalloissa, joten toki kävimme myös ostoksilla. Yhden päivän vietimme Florida mall:n ostoskeskuksessa, yhden hotellimme läheisessä tavaratalossa ja yhtenä suuntasin yksikseni merkkitavaroita myyvään outletcenteriin. Perijenkkiläiseen tapaan kaikki oli valtavansuurta ja mahtavaa, ostoskeskuksessakin kartasta oli oikeasti huomattavaa hyötyä. Dollarin kurssi oli matkamme aikaan mukavan alhainen euroon nähden ja lisäksi hinnat olivat muutenkin selvästi edullisempia. Esimerkiksi OPI:n kynsilakat, jotka Suomessa maksavat noin 17 € pullo maksoivat outletcenterissa 5 dollaria… (Jenkeissä ei muuten hintoja ilmoiteta kokonaisuudessaan samalla tavoin kuin Suomessa, vaan kassalla lätkäistään verot päälle, jotka nekin ovat kyllä alhaisemmat kuin Suomessa). Lisäksi shoppailimme Victorias Secretin alusvaatteita (ei saa Euroopasta), Guessin laukkuja ja paljon paljon muuta… ei ollut kiva nähdä tiliotetta reissun jälkeen!
Viikko Orlandossa vierähti varsin nopeasti ja oli aika suunnata kotiin. Matka Suomeen taittui sujuvasti Lufthansalla reittiä Orlando-Frankfurt-Helsinki. Jetlag itäänpäin matkustaessa tuntui huomattavasti pahemmalta kuin länteen mennessä… Heti seuraavana päivänä sainkin sitten aloittaa pirteänä uudessa työpaikassa o.O
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti