Ihana Israel

Israel… tullut kuuluisaksi etupäässä uutisista, siellä kun tunnutaan tappelevan aikojen alusta asti. Jokin sinne kuitenkin on aina vetänyt puoleensa ja vihdoin tänä kesänä yhdistelmämatka Israel-Jordan toteutui kun myös lukioaikainen luokkatoverini E oli innostunut lähtemään matkalle. E myös osaa hepreaa ja tuntee erinomaisesti alueen historiaa ja kulttuuria, joten huippumatkaseura oli kasassa!

Edestakaiset lennot varasimme Riian kautta AirBalticilla Tel Aviviin ja alkuperäisenä yöpymissuunnitelmanamme oli Tel Aviv, Jerusalem, Amman, Eilat. No, suunnitelmilla on tapana mennä mönkään, joten niin tälläkin kertaa.

@ Tel Aviv

Tel Avivissa majotuimme hostel Montefioreen, joka oli erittäin hyvällä paikalla ja ihan ok perustason hostelli. Omistajasetä oli liian innokas tyrkyttämään aurinkorasva-apua ja muutama kämppis olivat vallan omituisia (esimerkiksi pitkä liehuletti, joka ei tuntunut koskaan poistuvan hostellista ja vietti kaikki päivänsä pelaten tietokoneella…), mutta kaikkiaan paikka on ihan jees, ainakin jos olet mies tai et muuten vaan ole hostellisedän makuun.

Tel Aviv

Tel Aviv on ihana. Paikoitellen hyvinkin rapistuneen näköinen, mutta charmikas. Yhdistelmä hiekkarantaa ja vilkasta kaupunkielämää. Hyvin sekulaari ja monimuotoinen mesta. Markkinatunnelmaa, hyviä ravintoloita, auringonpaistetta ja äärimmäisen ystävällisiä ihmisiä. Kaupungilla tallailun lisäksi poikkesimme muutamana päivänä rannalla, vierailimme tietysti viehättävässä Jaffan vanhassa kaupungissa ja nautimme tunnelmasta. Tel Aviv ei varsinaisesti ole kovin kaunis kaupunki, mutta ehdottomasti jotain vetoavaa paikassa on.

Vanha Jaffa

Tel Avivista teimme päiväreissun Haifaan (juna n.  1 h, 30,5 ILS/suunta), joka on aivan aivan aivan

Haifa

ihana! Niin kaunis kaunis kaupunki. Kiipesimme yli 30 asteen tukahduttavassa helteessä valtaisalle mäelle, josta näköalat todellakin palkitsivat. Rinteillä oli myös jokin puutarha, mutta se olikin niin pyhä, ett minut katsottiin epäsoveliaasti pukeutuneeksi ja pääsymme puutarhaan torpattiin.

Tel Avivista suunnitelmamme oli alkujaan koukata Jerusalemin kautta Ammaniin käyttäen King Husseinin raja-asemaa Länsirannalla. Olin etukäteen googletellut ja sen perusteella Israelin ja Jordanian välillä olisi 3 raja-asemaa ja viisumin saisi rajalta. Ennen lähtöämme Tel Avivista tarkastin vielä varmuuden varalta raja-aseman nettisivuilta tiedot, joista kävikin ilmi, että viisumin saa muilta rajoilta, mutta ei King Husseinilta! Siispä suunnaksi Jordanian suurlähetystö…

Harvoinpa olen saanut yhtä totaalisen paskaa kohtelua. Kolme setää, joista kukaan ei osaa alkeellisellakaan tasolla englantia. Murisivat ja rähisivät sitten vaan kun otin askeleita väärään suuntaan tms. kun en vaan ymmärtänyt mitähän sedät mahtoivat tahtoa. No, eka setä ottaa lopulta passini ja alkaa tiukata vihaisena ”form”. Mietin mikä saakelin kaavake, ei mulla ole mitään. Lopulta tajuan, että setä ihan tosissaan – minun passini kädessään – yrittää kysyä ”from” eli mistä olen. Sehän ei toki passistani selviä.

Israelissa maasta poistuttaessa on kyettävä todistamaan milloin tuli maahan. Tästä saa passiin joko leiman tai erillisen läpyskän (jos menee esim. Iraniin, Syyriaan tms. Israelille vihamieliseen arabimaahan niin helpommalla pääsee rajoilla jos ei ota leimaa). Me saimme erillisen läpyskän. Päästyäni passitsekkauksesta seuraavan sedän luokse, tajuan aiemman sedän vohkineen läpyskäni! 10 minuutin äärivihainen kiroilusessio kaikilla osaamillani kielillä sai sedän vihdoin viimein löytämään hukkaamansa läpyskäni. Tässä vaiheessa olin jo kohtuullisen tuohtunut.

Seuraavassa huoneessa olisi pitänyt täyttää hakemus. Viisumi maksaa 200 ILS ja kävi ilmi, että matkaseurallani oli mukanaan tässä vaiheessa jotakuinkin 15 ILS. Myöskään passikuvaa ei löytynyt. Tässä vaiheessa olin niin kurkkuani myöten täynnä jokaista tapaamaani jordanialaista, että tiedustelin matkaseuraltani onko hänellä pakottavaa tarvetta päästä Ammaniin, vai skipataanko koko mesta. Ei voi olla kyseessä suuri menetys jos jengi siellä on samaa tasoa kuin suurlähetystössä. Näin päätimme perua majoituksemme Ammanissa.

Siispä loppumatkan hostellivaraukset meni uusiksi. E päätti perua kokonaisuudessaan Jordanian osuuden, itse halusin ehdottomasti käydä Petrassa. Päädyin myös lyhentämään visiittiäni Lähi-Idässä 5 päivällä ja otin paluulennon Finskiltä lauantaille. Loppumatkan matkareitikseni muodostui näin Jerusalem – Eilat – Agaba (Petra) – Eilat.

Seuraavana suuntasimme Jerusalemiin. Bussilla matkustaminen Israelissa on hyvin edullista, mutta paikkojen riittävyys voi olla kyseenalaista. Esim. Eilat – Tel Aviv väli kestää noin 5 tuntia, joten seisominen ei välttis ole kivaa…Tel Aviv  - Jerusalem vie kuitenkin vain tunnin verran, joten myös päiväreissut ovat mahdollisia, itse vietimme Jerusalemissa 2 yötä.

sotilashautausmaa

Jerusalem on upea. Kolmen uskonnon, kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin pyhäkaupunki. Itä-Jerusalemia – jossa upea vanha kaupunkikin sijaitsee – pidetään kiistanalaisena alueena ja terrori-iskujen riski on olemassa. Israelin rakentamaa suojamuuria on myös usein kritisoitu, mutta ainakin israelilaisten mukaan se on auttanut vähentämään terrori-iskuja. Hostellimme, Jerusalem hostel, sijaitsi mainiolla paikalla kivenheiton päässä vanhasta kaupungista. Aamiainen oli kökkö käsittäen paahtoleipää levitteen kera, mutta muuten ihan mainio mesta.

Jerusalem

Jerusalemissa suuntasimme ensin Yad Vashem museoon ihmettelemään holokaustia ja kiersimme myös sotilashautausmaalla. Seuraavaksi oli vuorossa vanha kaupunki, jossa vaeltelimme Via dolorosaa pitkin ja päädyimme ihmettelemään itkumuuria, jonka edustalla juutalaiset tunkivat muurin rakoihin pieniä rukouslappusia. Toisinaan vastaan tuli umpikuja, kun jollekin alueelle saattoivat suunnata vain tietyn uskontokunnan edustajat.

itkumuuri

Joku joskus sanoi, että jos Palestiina – tai lähinnä Gaza ja Hamas – laskisivat aseensa tänään, niin huomenna ei olisi sotaa. Kuitenkin, jos Israel laskisi tänään aseensa, ei huomenna olisi Israelia. Mitä enemmän tätä mietin niin sitä enemmän päädyn olemaan samaa mieltä. En silti toki hyväksy kaikkea sitä mitä Israel tekee – en siirtokuntia, enkä kivien heittelyyn vastaamista tykkitulella.

Israel on joka puolelta vihamielisten arabivaltioiden ympäröimä, jonka lisäksi sen ns. omaksi katsomallaan alueella on myös vihamielisiä arabeja (joskin toki enemmistönä varmasti niitä ei-vihamielisiä). Todettakoon tähän, että juutalaisvaltio Israelissa arabeilla on pääsääntöisesti kuitenkin samat oikeudet kuin juutalaisilla lukuun ottamatta maahanmuuttoa.

Nykyisen Israelin alueella ovat hallitsijat vaihtuneet aikoinaan tiheään, alue onkin ollut mm. assyrialaisten, babylonialaisten, persialaisten, seleukidien, makkabealaisten, helleenien, Rooman valtakunnan, Bysantin sekä ottomaanien vallan alla. Rooman valtakunnan valtakaudella tapahtuivat ns. juutalaissodat eli kapinat, jotka roomalaiset katkaisivat verisesti ja joiden yhteydessä esimerkiksi Jerusalemin temppeli tuhoutui. Juutalaisia asui paljon jo ennen tätä muualla kuin Israelissa, mutta kapinoista seurasi juutalaisten pakkosiirto, josta sai alkunsa diaspora.

1800-luvulla, jolloin nykyisen Israelin aluetta hallinnoivat ottomaanit, alkoivat toiveet itsenäisestä juutalaisesta kansallisvaltiosta nousta. Tätä liikehdintää kuvataan nimityksellä sionismi. Näiden aatteiden pohjalta tapahtuivat juutalaisten muutot alueelle, joita kutsutaan ensimmäiseksi alijaksi (1881-1903) ja toiseksi alijaksi (1904-1914).

Nykyisen Israelin alueesta tuli Britannian mandaattialue ensimmäisen maailmansodan aikana. Brittien ulkoministeri Arthur Balfour totesi 1917, ett Britannia on sitoutunut tukemaan sionistien tavoitetta itsenäisen juutalaisten kotimaan perustamisesta, jonka jälkeen juutalaisten maahanmuutto lisääntyi valtavasti ja kolmas alija alkoikin maailmansodan päätyttyä. Alueella asunut arabiväestö suhtautui negatiivisesti juutalaisten asettumiseen Palestiinaan ja jo alkuaikoina arabiryhmät myös hyökkäsivät juutalaisia siirtokuntia vastaan. Reaktiot juutalaisten keskuudessa vaihtelivat itsehillinnästä kostotoimiin. Tilanteen kärjistyttyä vuosien kuluessa ehdotettiin aluetta jaettavaksi juutalais- ja palestiinalaisalueiksi. Juutalaisille tämä olisi kelvannut, palestiinalaisille ei.

Britannia luovutti asian YK:n ratkaistavaksi ja YK myös ehdotti mm. Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton tuella alueen jakamista Israeliin ja Palestiinaan. Israelilaisille tämä olisi sopinut, palestiinalaisille ei. Israel lopulta julistautui itsenäiseksi 1948 brittien poistuttua alueelta. Seurauksena ympäröivät arabivaltiot – Egypti, Syyria, Jordania, Libanon ja Irak – hyökkäsivät välittömästi. Sota ei kuitenkaan ollut hyökkääjien yhdessä koordinoima ja Neuvostoliitto asettui Israelin tueksi siinä missä entinen siirtomaaisäntä Britannia päätyi tukemaan arabeja.

Arabimaat saavuttivat alkuun menestystä, mutta kesäkuussa solmittu aselepo antoi Israelille riittävästi aikaa valmistautua sodan jatkamiseen. Aselevon aikana yhdistettiin Israelin puolustusvoimat ja aselevon jälkeen Israel kykeni vapauttamaan Jerusalemin ja lyömään egyptiläiset takaisin. Israel myös tuhosi palestiinalaisasutusta ja sodan loputtua Keski-Israelissa ei enää käytännössä ollut Palestiinalaisasutusta. Israel voitti sodan (joskin arabivaltiot kieltäytyivät lopullisen rauhansopimuksen allekirjoittamisesta) taitavasti organisoidun armeijan avulla ja myös onnistuttuaan tuomaan maahan tarvitsemiaan aseita. Sodan loputtua 1949 oli Israel suurempi kuin mitä YK:n jakosuunnitelma oli kaavaillut.

Arabeja pakeni ja karkotettiin Israeliin. Juutalaisia taas pakeni Israeliin esimerkiksi Iranista. Israelin arabiväestö väheni ja juutalaisväestö lisääntyi.

1967 syttyi kuuden päivän sota, jossa Egypti siirsi joukkojaan Siinaille ja totesi olevansa valmis sotaan. Egyptin presidentti Nasser julisti, että arabit haluavat taistella päämääränään tuhota Israel. Israel vastasi hyökkäämällä, jossa sen onnistui saman tien hoitaa Egyptin ilmavoimat toimintakyvyttömiksi. Samalla Jordania hyökkäsi Länsi-Jerusalemiin ja Netanyan kaupunkiin. Sodan seurauksena Israelin vallan alle jäivät Gaza, Siinai, Länsiranta sekä Golanin kukkulat. 1979 Egypti lupasi olla hyökkäämättä Israeliin ja Israel täten palautti Siinain niemimaan Egyptille.

1973 tapahtui Jom Kippur sota. Syyria ja Egypti käyttivät suruitta hyväkseen juutalaisten pyhää päivää ja hyökkäsivät yllättäen Israeliin. Aluksi maa koki tappioita, mutta muutaman päivän kuluessa sotatilanne alkoi muuttua Yhdysvaltojen järjestettyä maahan ilmasillan, joka varmisti armeijan huollon. Tulitauko seurasi kolmen viikon kuluttua sodan alusta Israelin torjuttua hyökkäykset.
Myöskin välit Libanonin kanssa ovat olleet kehnot ja Libanonista maan pohjoisosaan tehtäviä terroristi-iskuja torjuakseen Israel hyökkäsi uudestaan Libanoniin 1982. Israel muodosti 40 kilometrin levyisen turva-alueen, mutta jatkoi silti hyökkäystä. 1986 Israel veti joukkojaan pois jatkaen kuitenkin turva-alueen miehitystä syyllistyen samalla ihmisoikeusloukkauksiin mm. vankeja kiduttamalla, jonka Israelin korkein oikeus tuomitsi laittomaksi 1999. 2000 Israel vetäytyi alueelta, jonka jälkeen Hizbollah-järjestö ja YK:n rauhanturvajoukot ottivat alueen hallintaansa. Hizbollah on jatkanut rakettihyökkäyksiä Israeliin.

Ensimmäinen intifada eli käytännössä Palestiinalaisten kansannousu Israelin miehitystä vastaan alkoi 1987 tapahtumasta, jossa neljä palestiinalaista kuoli kolarissa, jonka toinen osapuoli oli israelilainen kuorma-auto ja josta seurasi mellakoita. Kansannousu jatkui Oslon sopimuksen solmimiseen, jossa Israel ja Palestiinan vapautusjärjestö tunnustivat toisensa, 1993 asti ja Palestiinalaisia kuoli yli nelinkertaisesti israelilaisiin verrattuna.

Toinen intifada alkoi vuonna 2000 ja seurauksena oli paljon esimerkiksi itsemurhaiskuja. Itsemurhaiskujen torjunnassa tehokkaaksi osoittautui itsemurhaiskuja tehneiden perheiden kotien tuhoaminen, joka kuitenkin on vastoin kansainvälisiä säädöksiä. Intifadan seurauksena Israel rakensi Länsirannan turva-aidan, jota sekä YK että EU ovat kritisoineet sen hajottaessa palestiinalaisalueita. Haagin kansainvälisen tuomioistuimen (2004) mukaan aita on kansainvälisen oikeuden vastainen ja tulisi heti purkaa. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut.

Nykyisin Israel on naapurimaistaan väleissä Egyptin ja Jordanian kanssa. Jerusalemia Israel pitää pääkaupunkinaan, mutta muut valtiot eivät sitä ole tunnustaneet, vaan esimerkiksi valtaosa suurlähetystöistä sijaitsee Tel Avivissa. Palestiinalaisalueita eli Länsirantaa ja Gazaa Israel pitää omina alueinaan, kun kansainvälisesti ne yleensä katsotaan epäitsenäisiksi alueiksi. Israel rakentaa siirtokuntiaan alueille mikä kiristää tunnelmaa.

Se historiasta.

Lampaan keuhkot

Illalla tuli kuningasajatus suunnata jemeniläiseen ravintolaan… Söin kiltisti oman annokseni, josta tosin ehdottomasti paras osa oli arabialainen salaatti sisältäen kurkkua ja tomaattia, mutta E lähes tulkoon yrjösi lampaankeuhkojensa päälle :D

Kuollutmeri

Aamulla suunnaksi tuli Kuollutmeri Länsirannalla. Olisin itse ollut kiinnostunut käymään myös Jerikossa ja Betlehemissä, mutta matkaseurani halusi varmuuden vuoksi viettää mahdollisimman vähän aikaa Länsirannalla. Kuollutmeri oli oikein metka, noste on valtaisa! Bussiaikatauluihin keskellä erämaata ei sitten kannata juurikaan luottaa…

Viimeinen etappimme Israelissa oli Eilat, joka todellakin yllätti positiivisesti! Eilat Youth hostel oli siisti ja viihtyisä, loistavalla sijainnilla ja aamupalabuffeteineen kuin hotelli. Lentokenttä on aivan ydinkeskustassa, joten koneiden bongailu onnistuu loistavasti. Hiekkarantaa, vastarannalla loistaen Agaban öiset valot ja Jordanian vuoristot. Korallien täyttämä upea Punainen meri. Vierailimmekin meriakvaariossa, jossa pääsi myös käymään meren alla korallien keskelle rakennetussa katselupisteessä. Mitään sinänsä ihmeellistä Eilatissa ei ole – mutta jos talvella

Eilat

kaipaa mukavaa rantaelämää niin loistopaikka. Kesällä lämpötila, + 45, on vähän turhankin korkea.

Eilatista suuntasin Jordanian puolelle Agabaan ja saatoin välittömästi todeta, että paska maa. Minnekään et voi mennä rauhassa, vaikka kuinka olisit pukeutunut kassialmaksi (mikä jo sekin on varsin suuri uhraus yli 40 asteen helteessä), riittää kun nilkat näkyy. Ravintoloissa selkeästi trendinä oli, että jos kysyt etukäteen niin hinnat toki sisältävät verot, muuten tietenkään ei. Hintataso oli toki edullisempi kuin Israelissa. Agabassa ei ole mitään. En tajua miksi kukaan matkustaa sinne.

Suuntasin aamulla kohti Petraa, ajatuksenani mennä bussilla. No, a) busseilla ei ole aikatauluja. Ne tulevat joskus ja lähtevät ollessaan täynnä b) Petrasta on 1 bussi takaisin Agabaan, melko varhain.

Hienoa, pakko siis mennä taksilla. Sain neuvoteltua taksille kohtuullisen hinnan (50 € edestakaisin, setä myös osti mulle juomista matkalla ja olis vienyt syömäänkin, jos en olisi kovasti vastustanut ideaa. Italialainen huonetoverini Eilatissa oli maksanut samasta matkasta edestakaisin 110 €).

Matkalla Petraan setä myös pysähtyi upealla näköalapaikalla.

Petra on todella hieno (ja kallis, 50 JOD). Turisteja oli hyvin vähän, mutta paikallisia senkin edestä, koko ajan joku oli tyrkyttämässä joko hevosta, kamelia (”air-conditioned ferrari”), muulia tai aasia. Tai myymässä jotain. Siinä vaiheessa kun kerrot, ettei sulla ole rahaa, ei sekään haittaa, sitten vaan saat ilmaiseksi kunhan otat.

Petra

Petra luetaan monesti yhdeksi nykyisistä maailman seitsemästä ihmeestä ja Unescon maailmanperintöluettelossa tämä nabatelaisten pääkaupungikseen 6. vuosisadalla eaa. perustama paikka hyväksyttiin 80-luvulla. Alueen kiveenkaiverrettua arkkitehtuuria on tutkittu paljon ja alueella on myös kuvattu Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvan kohtauksia.

Petran alue on oikeasti valtaisa, päiväretkellä ehtii nähdä pienen murusen alueesta. Petra on kiistatta upea, mutta valtaisa määrä paikallisia alkaa lopulta rasittaa. Pysähdy hetkeksi kuvaamaan vaikkapa koiraa, niin heti sulta tullaan kysymään tykkäätkö siitä ja että voit muuten saada sen.

Petran jälkeen minulla oli vain kiire pois Jordaniasta. Rajanylitys on helppoa, tosin se ei ole halpaa. Mennen tullen pitäisi maksella maastapoistumismaksuja, tosin Jordanian puolella nämä kuitattiin silmäniskulla ja leimoilla paperiin. Koko prosessi vie aikaa ehkä 20 minuuttia olettaen, ettei ole jonoa ja jordanialaiset eivät ole rukoilemassa. Israelin puolella tiukataan vaikka mitä, mutta pääsääntöisesti sielläkin eteneminen sujuu.

Viimeinen ilta Eilatissa, aamulla suuntana Tel Aviv ja sitten kohti kotia..!

Olen joskus pähkäillyt sitä miksi ihmeessä lentokentälle joissakin paikoissa pitää mennä vaikkapa jo kolme tuntia etukäteen – no en pähkäile enää sitä miksi Israelissa on oikeastikin syytä toimia näin. Minua ilmiselvästi epäiltiin vakoojaksi.

Ensinnäkin Finnairin lähtöaikataulu, lauantai-aamuna lento Tel Aviv – Helsinki 01.20-06.00 on eittämättä kehno. Sapatin takia julkinen liikenne sammuu varhain, joten jos mielii vaikkapa junalla saapua lentokentälle niin siihen ei enää 17.15 jälkeen ole mahdollisuutta. Siispä suunnaksi lentokenttä. Mitä kentällä? Lähtöselvitykseen tai bagdropiin pääsee vasta kolme tuntia ennen lentoa. Siispä harhailua terminaalissa matkatavaroiden kera. Sapatti, joten peräti yksi kahvila on auki. Tuntien odotuksen jälkeen klo on 22.10 ja pääsen jonottelemaan matkatavaroiden valaisuun. Tässä yhteydessä tädit ja sedät tiukkaavat kaikenlaista mukavaa. Suurin osa selvisi parilla kysymyksellä, mutta en minä vaan… Minun piti käydä läpi koko koulutus- ja työhistoriani, kertoa vanhempieni koko nimet, syntymä-ajat ja syntymäpaikat, kertoa sisaruksieni koko nimet ja syntymäajat, antaa kielinäytteet osaamistani kielistä ja paljon muuta enemmän tai vähemmän mukavaa. Tämä ristikuulustelu ei voinut perustua myöskään matkustushistoriaani, sillä passini oli hiljattain uusittu, joten ainoat merkinnät siinä olivat Yhdysvalloista, Turkista sekä Jordaniasta. Sääli, edellinen passi oli paljon hauskempi Kiinan viisumeineen, Albanian, Ukrainan, Venezuelan, Curacaon, Grenadan, Trinidadin ja monen muun paikan leimoineen.

Ristikuulustelun perusteella olin selvästi hyvin epäilyttävä, joten seuraava askel oli purkaa rinkkani kokonaan ja tutkia se tiskiharjan näköisellä härvelillä. Härveli ei onnekseni piipittänyt, joten luulin saavani jatkaa matkaa, mutta ei. Minut komennettiin penkille istumaan, rinkan jäädessä turvatätien/-setien hoivaan. Lopulta sain merkin, että voin jatkaa matkaa. Tosin käsipuoleeni istutettiin matkaseuraksi valtava turvasetä, joka johdatti minut jonon ohi bag drop –tiskille ja tästä eteenpäin varsinaiseen turvatarkastukseen, jossa vielä meidät ihmiset tutkittiin. Nähdäkseni ketään muuta ei saateltu.

Jipii, vihdoin kansainvälisellä puolella! Tel Avivin Ben Gurion lentokenttä on melko hieno. Kansainväliseltä puolelta löytyy muutama kahvila ja useita kauppoja ja keskellä koko ympyrän mallista komeutta on suihkulähde.

Lento Helsinkiin lähti lopulta noin puolituntia aikataulusta jäljessä. Paluumatka hameessa ja topissa oli suorastaan jäätävä, vilttejä riitti vain murto-osalle. Niin tyypillistä Finnairille, miksi en varautunut… niin, munhan piti alun perin lentää AirBalticilla.

Aamulla olimme Helsingissä kuitenkin melkein puolituntia ennen arvioitua saapumisaikaa. Passintarkastus yhden tarkastajan voimin tökki pahasti, mutta työkavereiden saavuttua homma alkoi toimia. Eilatista lähtien noin 20 tunnin reissaamisen jälkeen olo oli lievästi sanottuna nuutunut, mutta päivä kirkastui heti iskän soittaessa olevansa hakemassa J

Kaikkiaan, ihana Israel.