Interrail: suunnitelmia ja järjestelyjä

Olen haaveillut vuosikausia interrailista. Koskaan ei olevinaan ollut riittävästi aikaa, eikä ehkä ollutkaan. Nyt edessä oli ensimmäinen opettajan täysi kesäloma, joten ei muuta kuin matkaan! Toki puolison töiden vuoksi lapset oli otettava mukaan, mutta olipahan matkaseuraa.

 

Valmistelut aloitin hyvissä ajoin syksyllä 2023. Interrailpassit ostin Black Friday alesta -25% hintaan 10 päivälle, lapset saivat passin maksutta kun minä maksoin omani, mutta myös heille piti omat passit ottaa. Suunnittelin hartaudella reittiä ja tekemisiä ja päädyin siihen, että varasin myös kaikki majoitukset etukäteen. Junamatkojen kohdalla pyrin pitämään kiinni periaatteesta, että mahdollisimman pienet riskit siihen, että jotain menee isommin pieleen: siispä suosin suoria yhteyksiä ja kohtuullisia päivämatkoja. Olisin kovasti halunnut aloittaa reissun sillä, että olisimme laivalla suunnanneet Helsingistä Travemundeen, mutta Finnlinesin hinnat osoittautuivat sietämättömiksi: yli 300e pelkkä matka, siihen kun huomioi, että jos haluaa syödä buffetissa ja ottaa lapsille netin niin summa nousee yli 500 euron. Siispä aloitimme reilin siitä, että lensimme Finnairilla Berliiniin (yksi aikuinen, 2 lasta ja 1 rinkka 200€).

 

Reittimme (3.-19.6.) oli seuraava:

 

• Helsinki - Berliini (Finnair)
• Berliini (2 yötä), visiitti Tropical islandilla
• Hampuri (1 yö)
• Freiburg (3 yötä), visiitti Europapark
• BadenBaden (1 yö)
• München (2 yötä)
• Innsbruck (1 yö)
• Verona (1 yö)
• Peschiera del Garda (5 yötä)
• Bergamo-Helsinki (Ryanair)
  

 

Junamatkustamisesta täytyy kyllä todeta, että selvästi tuntui olevan hyväosaisten harrastus - kaikkialla on omanlaisensa varaussysteemit ja sata erilaista asiaa, jotka täytyy huomioida ja tietoa saa sieltä sirpaleen, toisen täältä - reissu vaati siis normaaliin lentomatkustamiseen verrattuna ihan valtavasti tiedonhankintaa. Esimerkiksi joissain junissa tai maissa paikkavaraukset ovat pakollisia, toisissa eivät tai sitten ne voivat olla vaikka jonain aikana pakolliset ja toisena eivät. Joissain maissa on juniin interrailaajille omat kiintiöt eli vaikka juna olisi puolityhjä niin kyytiin ei pääse interraillipulla jos kiintiö on täynnä. Joissain maissa pakollisen paikkavarauksen voi ostaa vain ko. maassa tiskiltä tai soittamalla. Italiaan rajan yli reilipassilla matkustettaessa taas täytyy maksaa pakollinen lisämaksu, sen sentään onneksi voi maksaa myös junassa. Joissain maissa myös vain osa junista on sellaisia, joita reilipassilla voi käyttää ja osa ei. Reittiä suunnitellessani ja junamatkustukseen tutustuessani päädyin olemaan tyytyväinen siitä, että Disneylandissa tuli käytyä viime vuonna, eikä sitä ollut tarve sisällyttää reiliin, Ranska nimittäin ei ole erityisen mukava reilimaa kun tietyissä junissa reilaajien määrää on rajoitettu. 

 

Arvokkaaksi tietolähteeksi reissulle osoittautui the man in seat sixty one (https://www.seat61.com/) ja maata pitkin matkustavien fb-ryhmää tuli myös hyödynnettyä. Matkalla erityisesti pidin Deutsche bahnin sovelluksesta, josta näki hyvin mm. junan myöhästymiset (ja myöhässä ne lähes joka kerta olivatkin).

 

Paikkavaraukset tein juniin ennalta, osaan ne olivat pakolliset, osaan eivät olisi olleet, mutten halunnut ottaa kesäaikaan riskiä, että lapset olisivat joutuneet seisomaan junassa tunteja, vaan toivoin, että he saavat mukavan kokemuksen. Deutsche bahnilla oli tosi kiva varaussysteemi, paikat sai itse valita ja näki vaunukartan, joten pystyin kuukausia etukäteen valitsemaan paikat pöydän ympäriltä ja matkatavarasäilytyksen vierestä. Lisäksi Deutsche bahnilla pystyi myös säätämään haluamansa pysähdyksen kestoa, ottaisipa VR tästä oppia! Itävallan ÖBB ei niinkään ihastuttanut, paikan varaaminen kyllä onnistui, mutta paikkoja ei voinut valita. Junassa myös kävi ilmi, että systeemi oli laittanut minut erilleen istumaan lapsista, lapset pääsivät yhteisen pöydän ääreen, vastapäätä olisi ollut vapaat paikat, mutta tyypit, joiden paikat olivat jossain muualla, olivat nämä ottaneet. Italiaan mennessä maksettavaa maksua päädyin olemaan maksamatta etukäteen ja odottelemaan josko junassa sitä kysytään. Sitä kysyttiin kyllä kun lähdimme Münchenistä, mutta tällöin olimme menossa vain Innsbruckiin (junan jatkaessa Veronaan), joten totesin konduktöörille, että menemme Itävaltaan. Innsbruck-Verona välillä sitten kukaan ei tuota maksua tai mitään muutakaan kysellyt, joten vältyimme sen maksamiselta. Opin myös, että paikat kannattaa varata suoraan junayhtiöltä, sillä reilipassin sovelluksen kautta paikkoja ostaessa tulee selvä lisämaksu. 

 

Majoitukset varailin Bookingin.comin kautta lukuun ottamatta yhtä guesthousea, jonka etsin kyllä ensin Bookingista, mutta varasin heidän omien nettisivujensa kautta, koska se tuli halvemmaksi. Hintojen saattoi todeta nousseen selvästi, toki yleinen kustannustaso on noussut muuallakin kuin Suomessa. Majoituksissa suosimme Ibis budget -ketjua (2 yötä Berliinissä, 1 yö Hampurissa ja 2 yötä Münchenissä), hostelleja (Freiburg 2 yötä ja Verona 1 yö), guesthouseja (Freiburgissa 1 yö ja Inssbruckissa 1 yö) ja huoneistoja (BadenBadenissa 1 yö ja Peschiera del Gardassa 5 yötä). Valinnassa painotin ensisijaisesti sijaintia ja viimeisen majapaikan osalta myös uima-allasta. Kaikki majoitukset osoittauivat oikein kelvollisiksi. Ibis budget on aika koruton, mutta yöpymiseen ihan riittävä ja lapsilla oli tappelua kumpi saa olla yläsängyssä. Etenkään Veronan hostellia ei kyllä hotellista erottanut mitenkään ja Freiburgin hostelli sai lapsissa aikaan ihastuksen huokauksia kahdella kerroksellaan. Eniten piti maksaa Peschiera del Gardan majoituksesta (700€/5 yötä), edullisin oli Münchenin Ibis budget (110€/2 yötä).

 

Junamatkoja voi monessa Euroopan maassa ostaa varsin halvalla jos varaa todella paljon etukäteen ja esimerkiksi Saksassa kumpikin lapseni olisi matkustanut mukanani maksutta myös ilman reilipassia. Saksassa olisi voinut myös hankkia n. 50e/kk maksavan kortin, jolla lähijunia voi käyttää miten paljon vaan ja kaupunkien lähiliikennekin sisältyy. Vaikka siis sain reilipassista selvän alennuksen niin tarkalla etukäteissuunnitelulla ja varauksilla olisi myös erikseen ostettuna junamatkat voineet tulla halvemmaksi. Reilipassin etuja on kuitenkin joustavuus, jos suunnitelmat muuttuvat niin reittiä voi muuttaa (toki usein ongelmana on se jos majoituksia ei voi muuttaa) tai jos tulee myöhästymisiä niin usein voi hypätä seuraavaan vaihtoehtoon ilman, että täytyy asiakaspalvelun kanssa käydä säätämässä. Reittimuutosta jouduimme matkan varrella harkitsemaankin kun Etelä-Saksassa oli ennen reissuamme tulvinut ja vaikutti epävarmalta pääsemmekö Baden-Badenista Müncheniin (päästiin!).

 

Yksi päänvaivaa reissulle tuottanut asia oli toki pakkaaminen kun aikuisia olisi mukana yksi ja kummallakin lapsella "ylimääräisiä" mukaan otettavia - toinen tarvitsee tilaa vieviä rasvoja ja toinen ei voi matkustaa ilman pehmokissaa ja Pikku Ukkoa (kyllä, se Peppi Pitkätossun hevonen pehmoleluversiona - on muuten iso!). Päädyimme lopulta siihen, että otimme mukaan kolme pikkureppua (joista yksi olisi aina pakattuna rinkkaan silloin kun myös rinkkaa kannetaan) ja yhden ison rinkan. Lasten rooliksi jäi kantaa omat vesipullot ja eväät sekä I kantoi kissansa. Valitsimme majoitukset siten, että joka paikassa oli petivaatteet ja pyyhkeet tarjolla ja mukaan pakkasimme ohuet hamam-pyyhkeet, uikkarit, lapsille uimalasit, släpärit, V:lle kaksi yökkäriä ja I:lle yksi, kummallekin kolmet housut (yhdet paksut ja yhdet ohuet) sekä kolme paitaa (joista yksi paksu) ja yhdet ohuet fleecetakit. Alusvaatteita oli lapsilla 4 päivälle, itsellä kahdelle. Päädyimme siihen, ettemme ottaneet esimerkiksi takkeja tai ulkohousuja ollenkaan mukaan vaan tyytyisimme kerrospukeutumiseen (ja tarvittaessa ostoksilla käyntiin). Eniten jännitystä ehkä aiheutti kengät, mukaan oli mahdollista ottaa vain yhdet, mikä voisi olla ongelmallista niiden kastuessa. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt ja järkeilin, että hätätapauksessa sitten släpärit hetkellisesti rankkasateessa jalkaan. Sadevarusteita ei ollut myöskään mahdollista kanniskella, mutta rinkalla on oma sadesuoja ja otin mukaan kaksi meille retkeilyä varten ostettua suojapussia, joihin lasten reppujen sisällön olisi tarvittaessa voinut pakata suojaan. Lisäksi mukana oli muutama kertakäyttösadetakki kaiken varalta. Tekemistäkään ei voinut juurikaan mukana kanniskella, joten puhelimet saivat junamatkoilla toimia viihdyttäjänä, lisäksi mukana oli kaikilla pieni vihko ja kynä (ja I osti kesken matkaa värikyniä) ja uno-pelikortit.

 

Varsin hyvin päädyimme pärjäämään pakkaamillamme tavaroilla, toki osin on kiittäminen säätä, joka ei missään vaiheessa ollut hurjan kylmä (viileimmillään n. + 12 astetta) eikä kovin sateinen. Nyrkkipyykkiä sai toki jatkuvasti olla pesemässä (tosin viimeisessä majoituksessa oli pesukone!) ja usein lyhyillä pysähdyksillä sai vähän jännittää ehtivätkö vaatteet kuivua. Aina ei ihan ehtineet.

Ennakkoon myös matkan pituus vähän jännitti, sillä I itki puoli vuotta etukäteen joka ilta sitä, että isi ei tule mukaan ja ollaan niin pitkään reissussa. Lopulta viimeiset itkut tulivat Helsinki-Vantaan lentokentällä isin saattaessa kentälle ja reissussa sitten itkettiinkin vain sitä kun piti lähteä paikasta toiseen ja kotiin. Itkun määrä vaikuttaa olevan vakio.

Interrail-reissun osalta kirjoittelen jokaisesta kaupungista oman pienen postauksen kunhan saan aikaiseksi.

Aurinkoinen Alicante

2023-2024 talvi Suomessa tuntui jatkuvan ikuisesti. Lunta tuli aina vaan ja jos ei lunta niin vähintään räntää. Lumitöitä sai tehdä vuosien tarpeiksi ja Aavetta sai kantaa kuukausikaupalla pihalle kun sekin olisi mielummin odotellut kevättä. Pimeä ja kylmä aika on muutoinkin itselleni aika haastavaa, mutta nyt erityisesti talven jatkuminen tosi pitkälle, helmikuussa ollut pariksi kuukaudeksi pahasti voimat vienyt sairastelu ja kevätlukukauden työkiireet saivat aikaan sen, että oli pakottava tarve päästä hetkeksi eroon kaikesta, jonnekin missä on aurinkoista ja mahdollisuus ladata akkuja ja d-vitamiinia.

 

Ryanairilta löytyi tähän kohtuukustannuksin vastaus ja niinpä toukokuun alussa suuntasin kohti Alicantea, joka sijaitsee Espanjan itärannikolla, Välimeren rannalla Costa Blancalla. Ilokseni ystäväni E lähti mukaan, joten pitkästä aikaa pääsimme taas reissuun yhdessä. 

 

Ryanairin lento on Alicanten kentällä vasta juuri ennen puolta yötä, mutta kenttä on vain noin 10 kilometrin päässä keskustasta. Yritimme etukäteen ottaa selvää julkisesta liikenteestä ja se osoittautui jokseenkin haastavaksi, mutta selvisi, että ainakin vuosi sitten on puolen yön aikaan vielä mennyt bussi keskustaan. Niin meni nytkin ja ehdimme ylätasanteelta lähteneen bussin 1C kyytiin, bussi täyttyikin seisomapaikkoja myöten. Matkan pystyi kätevästi maksamaan suoraan kortilla ja hinta keskustaan oli hieman alle 4 euroa. Pysäkillä näytti siltä, että busseja todellisuudessa kulkee kentältä keskustaan ilmeisesti myöhemminkin.

 

Majoituksen varaaminen Alicantesta oli tuottanut etukäteen hieman päänvaivaa. Halusimme erinomaiselle sijainnille ydinkeskustaan, mutta varsin kohtuuhinnalla. Katselimme majoituksia Bookingin kautta ja jos valitsi sisäänkirjautumisen 24h niin vaihtoehdot laskivat huimasti. Päätimme kuitenkin varata keskustasta huoneiston (Alojamiento Centro San Anton), vaikka kuvauksessa luki, että sisäänkirjautuminen on klo 22 asti. Yksi asiakas oli kuitenkin palautteessa kommentoinut, että avainten nouto boksista sujui hienosti ja lisäksi majapaikalla oli maksuton perumismahdollisuus, joten olisimme voineet perua ja vaihtaa majoitusta jos saapuminen yöllä olisi ollut ongelma. Onneksi näin ei ollut, vaan majapaikasta vastattiin heti kyselyymme, että saapuminen yöllä onnistuu, avaimen saa boksista koodilla ja ohjeet tulevat saapumispäivänä. Laskeuduttaessa vähän jännitti kun ohjeita ei ollut tullut ennen Suomesta lähtöä vaikka lähdettäessä oli jo ilta, mutta lennon aikana ohjeet olivat tulleet Bookingin viestipalveluun ja ohjeiden avulla pääsimme hyvin perille.

 

Näkymä kattoterassiltamme Santa Barbaran linnakkeelle

Ääriään myöten täynnä oleva lentokenttäbussi saapui keskustaan rantakadulle yöllä ja kävelimme noin 10 minuutin matkan majapaikalle. Oli perjantai-ilta, joten iltapalaakin sai kätevästi vielä ostettua kadun varrelta (bürek!). Majoitus oli ihan keskustan kupeessa, linnakukkulan vierellä, mutta hiljaisella sivukadulla. Hissiä ei ollut, mutta toisaalta portaita oli vain kolme kerrosta. Ensin noustiin portaat ylös ja mentiin ovesta hienolle kattoterassille, josta sitten sisään huoneeseen. Huone oli ihan perussiisti, pieni keittiö ja kylppäri, yhdistetty olohuone-makuuhuone kerrossängyllä ja sohvasängyllä. Sohvasänky oli aika kehno, eikä kumpikaan meistä halunnut nukkua yläsängyssä, joten ratkaisimme asian siirtämällä yläsängyn patjan sohvasängyn päälle. Hyvä ja toimiva wifi oli ehdoton edellytys, koska lähdimme E:n kanssa molemmat matkaan siten, että ajalle osui pari (lyhyttä) työpäivää. Wifi oli saanut arvosanaksi 10 ja toimi minulla ihan hyvin läppärissä, mutta jostain syystä puhelinta en saanut siihen missään vaiheessa yhdistettyä. Huoneessa oli pikkuruisia muurahaisia, joista ei kuitenkaan ollut harmia. 

 

Alicantessa voi yhdistää ranta- ja kaupunkiloman. Rantoja löytyy kauempaa keskustasta, mutta myös ihan keskustan kupeesta sataman vierestä (ruuhkaa siellä tosin riitti). Alicante on reilun 300 000 asukkaan kaupunki, mutta keskusta-alue (vanha kaupunki-satama-alue ja viereinen ranta) on hyvin kompakti ja helposti käveltävissä. Oikein sopiva paikka muutaman päivän vierailulle!

 

Keskityimme reissulla nyt ensisijaisesti kulinaristisiin nautintoihin, lämpöön ja lepäämiseen. Kävimme myös ihailemassa Alicantea ylhäältä Benacantil-vuoren huipulla sijaitsevasra Castillo de Santa Barbárasta. Tosin aivan huipulle ja sisään linnaan emme menneet - itseasiassa näytti ihan siltä kuin sinne ei olisi edes päässyt - ketään ihmisiä ei näkynyt ja kulkureitit (jotka löysimme) oli suljettu. Maisemat olivat silti hienot! Hissilläkin ilmeisesti pääsisi ylös, mutta portaat ja polutkaan eivät olleet paha rasti.

 

Alicante ei ole Espanjan kauneimmasta päästä kaupunkeja, mutta sieltäkin löytyy myös viehättäviä alueita. Esimerkiksi vanhassa kaupungissa, kukkulan juurella sijaitseva Santa Cruzin kaupunginosa on sievä kapeine kujineen, portaineen ja vanhoine hieman ränsisysteine rakennuksineen. Rantakatukin on hieno (vaikka ihan eri tavalla): värikkäästä marmorist rakennettu Explanada de España -kävelykatu, jonka varrella on kahviloita, ravintoloita, putiikkeja ja kaikenmoisia katutaiteilijoita. Keskustasta löytyy myös katu, jota hallitsevat useat sienipatsaat!

 

Hyvää ruokaa Alicantesta kyllä löytyy. Toukokuussa iltaisin monet ravintolat olivat kuitenkin varsin täynnä ja usein saimmekin odotella, että pääsimme haluamaamme paikkaan. Kävimme melkolailla joka aamu mainiolla aamiaisella Mist Mist -nimisessä kahvilassa (patonki ja levitettä, amerikkalaisia pannukakkuja, marjoja, appelsiinimehu, teetä ja kreikkalaista jugurttia hunajalla ja pähkinöillä, hintaa noin 12€). Aamiainen oli mainio, mutta palvelu taas oli hyvin epätasaista. Osa henkilökunnasta ei ilmeisesti ymmärtänyt oikein englantia ja vähän oli tuurista kiinni mitä sattui ensiyrittämällä saamaan pöytään. Tosin jossain kohtaa osaa  tilauksesta ei myöskään laskutettu, meille ei selvinnyt johtuiko se siitä, että itsekin hoksasivat palvelun olleen tosi huonoa vai oliko tämäkin vain moka. Kävimme muutamaan otteeseen syömässä erinomaista italialaista ruokaa ravintola Spigassa ja samalla silmiimme osui lähes vieressä sijaitseva Livanti gelato di Sicilia, joka mainosti olevansa Espanjan parhaimpia jäätelöbaareja. Se saattoi hyvin olla tottakin, sillä jono yleensä oli valtava, vaikka vieressä olisi ollut toinenkin, lähes tyhjä ja hyvältä näyttävä jäätelöpaikka. Piti siis jätskit maistaa ja hyvää oli. Churroja toki myös nautittiin yhtenä iltana. Ruokapuolesta oikeastaan ainoa pettymys oli intialainen ravintola, Welcome India, joka oli saanut Googlessa aivan huippuhyvät arvostelut. Ruoka oli täysin mitäänsanomatonta, myös naan-leipä. Joku toinen suomalainen sentään oli jonkin aikaa sitten kommenttien perusteella ollut samaa mieltä. Ehkä osui vaan huono päivä kokille, mikäli kokki ylipäätään oli paikalla. 

 

Vierailut lähialueille jäivät tällä kertaa tekemättä, Murcia ja Elche (jossa on suuri palmupuisto) olivat harkinnassa, mutta kokonaan vapaita (= ei töitä) päiviä oli käytössä kaksi ja E halusi rannalle, joten nämä jäävät toiseen kertaan. Kävimme kuitenkin muutaman kilometrin päässä Alicanten keskustasta sijaitsevassa palmupuistossa, joka sekin oli ihan mukava vierailukohde kauniina kesäpäivänä. 

 

Löydettiin tietämämmekin taitelijan teos, arvaatko kenen tämä on?

 

Kulttuuriakin tarvitaan, joten piipahdimme nykytaiteen museossa (MACA), jonne oli vapaa pääsy. Euroviisujen finaalikin osui reissullemme: olisipa ollut mahtavaa jos Espanja olisi voittanut, Espanjaa edustanut puumatar kun oli kaiken lisäksi kotoisin Alicantesta. Katsoimme lähetystä telkkarista ja totesimme lähetyksen tulevan Alicantesta. Ensi alkuun luulimme, että kyseessä olisi härkätaisteluareena ihan kivenheiton päässä majapaikastamme, mutta valitettavasti lähetys tulikin kauempaa, joten pitäydyimme telkkarin ääressä.

 

Reissu toimi siihen mihin oli toivottukin, rentoa meininkiä, hyvää ruokaa ja aurinkoa.

Eräs sienikadun sienistä

Rantakadun marmoripäällysteet

Näkymiä Benacantil-vuorelta