Juhannus Krakovassa, mikäs sen parempaa. Mieheni toinen
ulkomaamatka huhtikuisen Tallinnan jälkeen :D
Puolassa olin aiemmin käynyt ainoastaan pääkaupunki
Varsovassa, joka on tyyliltään varsin erilainen kuin Krakova. Näistä Krakova
vetää selkeästi enemmän turisteja puoleensa. Varsovan johdosta tiesin Puolasta
etukäteen sen verran, että hintataso on erittäin kohtuullinen, ostostarjonta
hyvää ja arkkitehtuuri (vanhoissa kaupungeissa) viehättävää.
Saavuimme myöhään illalla Krakovan lentokentälle ja päätimme
lähteä tallustamaan juna-asemalle suunnataksemme junalla keskustaan. Juna-asema
on noin puolen kilometrin päässä lentoasemasta ja alkuun perille löytäminen
tuotti hankaluuksia – osittain siksi, että oli pilkkopimeää. Lopulta
havaitsimme päätyneemme perille, kun huomasimme raiteet suoraan jalkojemme alla
– itse laituri oli melkoisen valaisematon ja yksinäinen maitolaituri vähän kuin
keskellä ei mitään. Tässä vaiheessa ei voinut mitenkään havaita, että olimme
juuri saapuneet Puolan suosituimpaan turistikaupunkiin :) Matka junalla
keskustan päärautatieasemalle vei vartin verran ja maksoi kolmisen euroa.
Mikäli ei halua kävellä lentokentän juna-asemalle tai epäilee kykyään löytää
perille niin terminaalin edestä menee myös ilmainen bussikuljetus laiturille.
Majotuksen olimme varanneet vanhan kaupungin kupeesta Hotel
Matejkosta. Erinomaisella sijainnilla varustettu hotelli, jossa erittäin hyvä
hinta/laatusuhde! Aamiainen sisältyi hintaan, pieni ja melko vaatimaton, mutta
kuitenkin. Ilmaista wifiä ei ole saatavilla ja ilmastointi ei kuulu hintaan
lienevät suurimmalle osalle isoimmat miinukset paikassa. Meille kuitenkin
sijainti oli asia 1 ja hinta asia 2, joten hotelli oli nappivalinta. Siisti
hotelli ja ystävällinen henkilökunta. Kivenheiton päässä rautatieasemalta,
isolta ostoskeskukselta sekä vanhasta kaupungista.
Krakova on Puolan vanhimpia ja suurimpia kaupunkeja ja toimi
aikoinaan myös maan pääkaupunkina 1500-luvulle asti. Krakovan vanhakaupunki on
kerrassaan upea, vaikkakin pieni ja onnekseen Krakova selvisi toisesta
maailmansodasta ainoana suurena puolalaiskaupunkina ilman mittavia vahinkoja.



Vanhassa kaupungissa kävimme tutustumassa esimerkiksi Wavelin
linnavuoreen, jossa valotti hieman Puolan jakama osa historiastaan Ruotsin
kanssa. Linnavuorelta on mukavat näköalat sekä Veikseljoelle että vanhaan
kaupunkiin. Krakovan halki virtaavan Veiksel joen rannalla sattui myöskin
olemaan konsertti meneillään.
Aamulla suuntasimme ensimmäiseksi Auswitziin
(puolalaisittain Oświęcimiin) ja jo bussimatkalla saimme virittäytyä tunnelmaan
englantia puhuvan oppaan kertoillessa keskitysleiristä ja menneisyydestä. Ensin
vieraille Auswitz 1 leirillä, joka oli vaikuttava kokemus kaikkine kuvineen ja
traagisine ihmiskohtaloineen. Toisessa maailmansodassa natsit vangitsivat
työleireille niin juutalaisia, homoja, jehovantodistajia kun poliittisia
vastustajia. Suurin osa ei selvinnyt, kaasukammiot, lääketieteelliset kokeilut,
taudit, kylmyys, kuumuus ja nälkä tappoivat tehokkaasti. Leirillä oli esillä
paljon kuvamateriaalia leirin uhreista ja tarinoita ihmiskohtaloista. Esillä
oli myös natsien uhreiltaan keräämää omaisuutta, kaikki kun säästettiin:
kasoittain erilaisia silmälaseja, proteeseja, hiusharjoja, kenkiä.
Pysäyttävimpänä näkynä tonneittain hiuksia.
Auswitz-Birkenau oli aikoinaan varsinainen tuhoamisleiri.
Alueelle johti rautatie ja jo asemalla vangeista erotettiin työkykyiset ja
saman tien tuhottavaksi vietävät. Laaja, valtavan kokoinen alue täynnä puisia
suuria hökkeleitä, joissa on valtavat määrät kerrossänkyjä. Talven kylmyys ja
kesän kuumuus ovat melkein käsin kosketeltavia, samalla on selvää, että
esimerkiksi rottien invaasiota ei ollut mikään estämässä. Vessat olivat
alkeelliset, betonirivejä, joissa oli reikiä ja niihin päästiin kahdesti
päivässä. Pysäyttävä paikka, jossa valtavan moni ihmiselämä koki loppunsa.
Kotiinlähtöpäivänä kävimme vielä shoppailemassa
menestyksellä isossa ostoskeskuksessa, jonka jälkeen suunnistimme kohti
kenttää. Paluulennolla meillä oli välilasku Varsovassa, joten suunnistimme
tällä kertaa kotimaanterminaaliin, joka muistutti varsin paljon Sallan
bussiasemaa. Jee!

Kaikkiaan ihana juhannus, ihana kaupunki. Pieni ja sievä.
Pointsit myös kaupungin tupakointikielloille, jotka koskevat sisätilojen
lisäksi esimerkiksi bussipysäkkejä!
Kumman kaa on mielenkiintoisempi matkustaa
VastaaPoistaiskän vai aviomien?
Älä vain vastaa täällä.
Seppo