torstai 31. heinäkuuta 2014

Jälleen Prahassa

Heinäkuu tänä vuonna osoittautui matkailun täyteiseksi, mikäs sen mukavampaa :) Kokoonpanolla minä, T, Wii ja äitini suuntasimme kohti Prahaa. Itse olin Prahassa vieraillut kerran aiemmin, muiden ollessa ensikertalaisia. Sainkin siis toimia jälleen matkaoppaana.


Prahassa hintataso on mukavan edullinen, joten olimme päätyneet hieman tavanomaista laadukkaampaan majoitusvaihtoehtoon, Hotel Jurys Inn:iin. Hotellista minulla oli ennestään kokemusta, sillä majoituin siellä aiemminkin. Sijaintikin on mukava, suoraan Florencin metroasemaa vastapäätä, josta pääsee sekä linjalle C että B (Prahassa on yhteensä kolme metrolinjaa) ja vieressä on iso ruokakauppa, Billa. Äiti majoittui omaan huoneeseen ja me kolme omaamme - joka sekin oli ruhtinaallisen kokoinen kolmine vuoteineen. Hotelli oli myös ehdottoman siisti ja hiljainen, ilmastointi oli juuri sopiva, sängyt ja etenkin tyynyt supermukavat, aamiaispöytä valtavan runsas ja amme kylpyhuoneessa luksusta.

Hankimme suoraan Prahan lentokentältä julkisen liikenteen passit, joilla sai 72 tunnin ajan suhata niin paljon kuin ehti. Kannattava ostos, riitti kun lapun leimasi ensimmäisellä kerralla ja muuten piti vain mukana (liput tarkastettiin useampaan otteeseen matkamme aikana). Prahassa näkee paljon ja voi toki liikkua kävellenkin, mutta metro- ja raitiovaunuliikenne olivat myös erittäin käteviä käyttää ja osa kohteista (esim. eläintarha, Strahovin luostari jne.) on hiukan etäänpänä.

Prahan reissu sujui vanhan kaupungin kujia ja pieniä putiikkeja kierrellen, kuuluisaa Kaarlen siltaa ja kuninkaanlinnaa ihmetellen ja tunnelmasta nauttien. Poikkesimme myös Strahovin luostarissa, jossa T ja äitini pääsivät maistamaan paikallisen luostarin oman panimon olutta, perinteistä tsekkiläistä ruokaa sekä jälkiruuaksi olutjäätelöä. Minun ruokavalioni oli edelleen kasvis + maidoton + viljaton + munaton + soijaton. Onneksi toisaalta Praha ei ollut kulinaristisesti kohdallani ollenkaan samanlainen menetys kuin Sisilia tai Budapest, tsekkiläiset kun rakastavat lihaa ja kasvisruokanakin mainostetussa ruuassa voi aivan hyvin olla vaikkapa makkaraa. Prahassa muuten olut on halvempaa kuin coca cola.

Prahasta teimme lyhyen osapäiväreissun myös läheiseen pieneen Kutna Horan kaupunkiin, noin tunnin junamatkan päähän, jossa sijaitsee kuuluisa Sedlec Ossuary eli luukirkko. Kirkossa on yhteensä noin 40 000 ihmisen maalliset jäännökset, jotka Frantisek Rink järjesteli uudelleen 1800-luvulla, kooten näistä esimerkiksi kattokruunun, jossa on käytettynä jokainen ihmiskehon luu.

Muutama päivä reissussa kului nopeasti. Nukuimme myös paremmin kuin pitkään aikaan, Suomen ennätyshelteet tekivät nukkumisen tuskaisaksi kotimaassa. Prahassa lämpötila ulkona oli vain noin + 25 astetta ja hotellin ilmastointi piti huolen lopusta :)

Viimeinen päivä meinaa usein käytöltään jäädä hieman muita tehottomammaksi, joten päätimme suunnata silloin läheiseen ostoskeskukseen tuliaisostoksille (löysimme pikkusiskolleni aivan ihanan uuden lemmikin, vaaleanpunaisen röh röh possun, joka kuljeskeli orpona saparo ja kärsä vipattaen ympäri lelukauppaa). Tuliaisostosten lomassa päädyimme syömään erääseen aasialaiseen ravintolaan, jossa pöytien keskellä oli kaksikerroksinen kiertävä linjasto, jossa kiersivät erilaiset pienet ruoka-annokset. Näistä sitten asiakkaat napsivat haluamiaan vaihtoehtoja näiden tullessa kohdalle. Kiva idea!





Vauvan kanssa matkustamisesta todettakoon sen verran, että Wiin kanssa reissussa on melkeinpä helpompaa kuin Wiin kanssa kotona. Wii on tyytyväinen kun koko ajan sattuu ja tapahtuu ja ollaan liikkeessä. Reissussa tämä on luontevaa, toisin kuin kotona olkkarin ympäripyöriminen päättömästi ottaa voimille. Rattaita ei otettu tälläkään kertaa mukaan mukulakivetyksien vuoksi ja pärjättiin ihan hyvin ilmankin - tosin päätettiin seuraavalle kerralle hankkia kunnon kantoreppu rintarepun rinnalle. Lentokentällä on mukavaa kun vauvan kanssa pääsee jonojen ohi ja Prahan lentokentän lastenhoitohuone oli ehkä hienoin missä ikinä olen ollut! Valtaisa huone omassa rauhassa seinämaalauksineen, leluineen, ruokapöytineen, mikroineen, hoitopöytineen ja mikä parasta - ei vessaa ja oletusta, että vauvan pitäisi ruokalla virtsan ja ulosteen hajussa kun eiväthän aikuisetkaan niin tee.

torstai 24. heinäkuuta 2014

Sveitsi & Liechtenstein

Olen ollut valitettavan laiska rustaamaan, mutta tekosyyksi mainitsen pienenpienen ihmisolion, joka on tehokkaasti vienyt valtaosan ajastani. Matkaamaanhan sitä silti toki ehtii, pikkuneidin kun voi ottaa mukaan :) Tällä reissulla kuitenkin käväsin ilman neitiä ja ajankohta olikin mitä mainion hieman ennen "äiti en voi elää tai tehdä mitään ilman sinua tai en kestä jos olet kahden metrin päässä".

Olin jo pitkään haaveillut piipahduksesta Sveitsiin, mutta matkaa on toistuvasti siirtänyt maan korkea kustannustaso. Viime kesänä oli kuitenkin aika suunnata alppivaltioon yhdessä M:n kanssa! Matkassa oltiin viisi päivää, maanantaista perjantaihin heinä-elokuun vaihteessa.

KUSTANNUKSET

Sveitsiin lentäminen ei ole erityisen kallista, lensin edestakaisin Helsinki-Geneve (välilaskut Saksassa) alle 200 eurolla. Kustannuksia pienentääksemme varasimme vain yhden yön Genevestä hostellista (40 €/naama, kahden hengen huone, yllättävän edullinen!) ja muutoin sohvasurffasimme eri puolilla maata. Emme myöskään lainkaan syöneet ulkona (mikä osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi, sillä esim. Zürichin keskustassa PITSAT maksoivat yli 30 frangia kipale), vaan ostimme kaupasta eväät ja popsimme ne junassa. Olin kaiken lisäksi ihastuttavalla imetysdieetillä maidoton-viljaton-munaton-soijaton normaalin laktovegetarismini päälle, joten tuskin olisin voinut juuri mitään syödäkään. Isoin kustannuserä oli julkinen liikenne. Kiersimme paljon ympäri maata, joten päädyimme ottamaan neljän päivän julkisen liikenteen lipun, jolla sai käyttää rajattomasti junia, busseja sekä kaupunkien sisäistä liikennettä (pienin poikkeuksin), hintaa kortille tuli alennuksen kanssa (alennuksen saa kun vähintään kaksi matkustaa yhdessä) 242 frangia eli noin 200 euroa. Päätimme viimeisen päivän viettää Genevessä, sillä tällöin korttikaan ei olisi enää voimassa. Geneven hotelleissa ja hostelleissa yöpyvät saavat vierailunsa ajaksi kortin, jolla voi ilmaiseksi käyttää kaupungin sisäistä liikennettä, joten perjantainen Geneveen tutustuminen ja matka lentokentälle eivät myöskään tuottaneet lisäkustannuksia. Näiden maksujen jälkeen suurin kustannuserä olivat VESSAMAKSUT! Loistavat siistit 24 h julkiset vessat, mutta kova hinta, 2 frangia kerta! Suomessa tosin yleensä sitä kovempi hinta mitä epäsiistimpi vessa...

YLEISTÄ

Sveitsi on pieni 26 kantonista muodostuva valtio, joka voidaan maantieteellisesti jakaa Juravuoristoon, Mittellandiin ja Alppeihin. Sveitsissä on neljä virallista kieltä, jotka ovat saksa, ranska, italia ja retoromania. Sveitsi lienee tunnettu etenkin puolueettomuudestaan (ei EU- tai NATO-jäsen, shengen-jäsenyys kylläkin löytyy), toimimisestaan useiden kansainvälisten  järjestöjen pääpaikkana, kelloistaan, pankeista, upeista maisemistaan ja tietysti suklaastaan! (Lindt aahhh...). Niin ja iso osa porukasta luulee aina pääkaupungin olevan Zürich (joka kyllä on Sveitsin isoin kaupunki), vaikka se on Bern.

REISSU

Reppu selkään ja reittinä: Geneve-Basel-Liestal(Augusta Raurica)-Vaduz-Zürich-Einsiedeln-Lüzern-Bern-Zermatt-Montreux-Lausanne-Geneve. Junat toimivat kuin kello ja olivat hyväkuntoisia, ei mitään valittamista. Välimatkat ovat pienessä maassa lyhyitä ja jälkikäteen jäi vähän kaivelemaan ettei poikettu Sveitsin italiankielisellä alueella.

BASEL

Heti saavuttuamme Geneven lentoasemalle jatkoimme matkaa junalla kohti Baselia. Parin tunnin junamatkustuksen jälkeen olimmekin jo ihmettelemässä kaupunkia. Basel sijaitsee melko lähellä Saksan ja Ranskan rajaa, kaupungissa puhutaan etupäässä saksaa, mutta kaupunki on ennemminkin
@ Basel
liberaali kuin konservatiivinen. Basel sijaitsee Juran ja Schwarzwaldin vuoristojen välisellä alueella, Reinjoen molemmin puolin. Sveitsiläisittäin Basel on kohtuullisen kokoinen kaupunki reilulla 160 000 asukkaallaan ja hyvin tiheästi asuttu kaupunki. Basel on tunnettu Erasmus Rotterdamilaisen kotikaupunkina, mutta mitään kovin ihmeellistä turistinähtävää kaupungissa ei ole. Kiertelimme keskustassa kivasta tunnelmasta ja mukavasta arkkitehtuurista nauttien sekä omituisia suihkulähdevirityksiä ihmetellen. Sää oli hieman sateinen ja viileähkö, paossa Suomen superhelteitä...

Majotuimme Baselin lähistölle. Lähijunalla matkasimme Liestalin asemalle, josta meidät ruhtinaallisesti haettiin autolla läheiseen kylään. Ensimmäistä kertaa olin sohvasurffaamassa surffaajan ominaisuudessa ja yllättävää oli huomata, että hostimme, joka oli 19-vuotias nuori nainen, asui vanhempiensa kanssa. Majotuimme siis pieneen kylään suureen omakotitaloon, jota asuttivat hostimme lisäksi hänen äitinsä, isänsä sekä muutama kissa. Talo oli suuri, sillä perheessä oli viisi lasta, joista kuitenkin neljä asui jo omillaan. Olin kuvitellut sohvasirffauksen lähinnä nuorten
@ AugustaRaurica
harrastuksena, tuntui yllättävältä, että vanhemmat ihmiset osallistuivat, mutta kokemus oli valtavan positiivinen :) Meille tarjottiin oma huone ja syötävää, illalla jutellessamme saimme paljon tietoa lähialueesta ja sveitsiläisestä kulttuurista ja perhe jopa käytti meitä autolla katsomassa lähistön Augusta Rauricaa, 2000 vuotta vanhaa roomalaista kylää! Perheen isä tuntui myös olevan hyvin perillä ulkoilmamuseosta ja toimi oivana oppaana :) Aamulla saimme lisäksi taas kyydin autolla juna-asemalle. Mitä vieraanvaraisuutta!

LIECHTENSTEIN: VADUZ

@ Vaduz
Seuraavana päivänä vuorossa oli Liechtensteinin pääkaupunki, noin 5000 asukkaan Vaduz. Matkasimme junalla Sargansin asemalle, jossa vaihdoimme bussiin, joka suuntasi Vaduziin. Myös Liehtensteinissa matkustaminen sisältyi hankkimaamme matkakorttiin. Vaduz oli pikkukaupunki, jossa voisi shoppailla, mikäli olisi rikas (valuuttana toimii Sveitsin frangi). Me ei oltu eikä olla vieläkään, joten pyörittiin ympyrää, otettiin kuvia ja käytiin kirjaston ilmaisessa vessassa. 1300-luvulla rakennettu Vaduzin linna vartioi kaupunkia komeasti rinteeltä. 1938 ruhtinas Franz Josef II teki linnasta Liechtensteinin ruhtinaiden vakituisen asumuksen, eikä linna ole avoinna yleisölle. Hienon näköinen silti. Otettiin lisäksi kuvia keskustan hassuista hevospatsaista, kuten tekivät myös aasialaiset turistit. Päivä oli oikein aurinkoinen ja lämmin.

ZÜRICH

Iltapäivällä suuntasimme Zürichiin, joka on Sveitsin suurin kaupunki ja tunnettu bisneskaupunki lukemattomine pankkeineen. Zürichissä pyörimme keskustassa ihmettelemässä kaupungin komeaa arkkitehtuuria ja Zürichjärven linnustoa: bongasimme niin nokikanoja, silkkiuikkuja kuin kyhmyjoutseniakin. Valtavia määriä keskellä kaupunkia! Kiertelimme myös nälkäisinä haaveilemassa ruuasta, mutta ravintolahinnat olivat kohtuuttoman tuntuiset.

Zürichissä yövyimme opiskelijapoikien kommuunissa. Kommuuni oli oikein kodikkaasti sisustettu jouluvaloin koristelluin liikennemerkein. Saimme oman huoneen käyttöön ja grilli-illalliselle mukaan kutsun.
Zürichin hostiemme sisustusta

EINSIEDELN

Einsiedeln abbey
Piskuinen Einsiedeln osoittautui sympaattiseksi ja söpöksi. Ensisijassa suuntasimme paikalle siellä sijaitsevan valtavan suuren ja hienon luostarin vuoksi. Katedraalissa ei saanut kuvata, mutta pääsimme seuraamaan Jumalanpalvelusta! Muun ajan kulutimmekin pääasiassa rapsuttelemalla hevosia.

LÜTZERN

Kuoleva leijona
Lützern osoittautui suosikkikaupungikseni Sveitsissä. Pienehkö ja viihtyisä alle 80 000 asukkaan kaupunki. Lutzernin keskustaa halkoo Reussjoki, jonka ylittää Euroopan vanhin puusilta, kappelisilta (Kapellbrücke 1333). Kerrotaan, että kyläläiset rakensivat sillan aikoinaan tulvivan joen mukana ajelehtivista puunrungoista ja että sillan tornia on aikoinaan käytetty mm. kidutuskammiona. Silta on täynnä maalauksia, jotka on entisöity 1900-luvun alkupuolella. Siltaa on jouduttu jälkikäteen muutenkin korjailemaan, sillä kymmenisen vuotta sitten suuri osa siitä kärsi vahinkoja tulipalossa. Upea ilmestys kaikkineen joka tapauksessa! Sillan lisäksi toinen
Kapellbrücke
Lützernin "turistinähtävyys" lienee Bertel Thorvaldsenin luoma kallionkoloon sijoitettu muistomerkki "kuoleva leijona", joka on tehty niiden luzernilaisten sveitsiläiskaartilaisten muistoksi, jotka Ranskan suuren vallankumouksen alkuaikoina Tuileries-palatsissa puolustivat kuningasta ja kaatuivat jakobiinien hyökkäyksessä tai murhattiin antautumisen jälkeen.

Pakollisten turistinähtävyyksien lisäksi tuli vietettyä aikaa ihailemassa Reussjoelle linnoittautuneita lintuja, suuri määrä kyhmyjoutsenia sekä muutamia silkkiuikkuja ja nokikanoja. Saimme myös todistaa silkkiuikkuperheen arkielämää, äiti- ja isäuikun syöttäessä kalaa poikaselleen :)

BERN

Sveitsin pääkaupunki on Bern, jonka viehättävä vanhakaupunki kuuluu UNESCON maailmanperintöluetteloon. Bernissä majotuimme jälleen poikamieskommuuniin. Hostimme - jonka nimen olen jo autuaasti unohtanut - tuli illalla hakemaan meitä keskustasta ja vei meidät istumaan iltaa merkillisen oloiseen ns. taiteilijasielujen kuppilaan. Paikallisten luona majottumisessa on hyvänä puolena (kustannuksettomuuden lisäksi) se, että pääsee paremmin kokemaan paikallista kulttuuria ja saa tietoa suoraan kaupungissa asujalta. Ennen majapaikkaan suuntaamista hän myös veti meille pikaisen kävelykierroksen läpi öisen Bernin keskustan :) Aamuvarhaisella suuntasimme vielä uudestaan tutkimaan keskustaa ennen kuin oli aika jatkaa matkaa.

ZERMATT

Matterhorn
Suuntasimme junalla Etelä-Sveitsiin Alpeille Zermattin kylään, joka on erityisen kuuluisa, mistäpä muustakaan kuin talviurheilukeskuksestaan ja Matterhorn-vuoresta, jonka profiili on varmasti kaikille tuttu vähintään Tobleronesta ja jonka juurella kylä sijaitsee.

En pidä talviurheilusta, en yhtään. Tai no, telkkarista katsottuna toki. Itse tehtynä voisin kokeilla lumikenkäilyä, lumilinnan tekoa, pulkkamäkeä tai lumisotaa, mutta kaikki muu mihin liittyy epäilyttäviä välineitä on kertakaikkisen hyi. Ennen tätä en voinut kuvitellakaan, että olisin innoissani talviurheilukeskuksesta, mutta näin pääsi käymään. Aivan ihana ja valloittava paikka! (tosin olisinko samaa mieltä jos olisi ollut talvi?) Sympaattinen autoton pikkupaikka, komea ja jylhä Matterhorn, upeat maisemat, varmasti olisi hieno paikka vaelluksille. Jos Sveitsiin jonnekin pitäisi tulla pidemmäksi aikaa niin tämä olisi erinomainen ehdokas! (Hinnoista en sano mitään, en ostanut mitään...)

MONTREUX

Château de Chillon
Montreuxissa piipahdimme nopeasti matkallamme kohti Geneveä. Montreux, jossa entinen presidenttimme Mannerheimkin on aikoinaan asustellut, sijaitsee Genevejärven itäpäässä ja sieltä pääsee halutessaan Geneveen myös paatilla. Montreauxissa pääkohteemme oli lyhyen matkan päässä sijaitseva Sveitsin kuuluisimpiin nähtävyyksiin lukeutuva keskiaikainen kivilinna, kaunis Château de Chillon.

LAUSANNE

Lausannessa poikkesimme hetken mielijohteesta ennen suuntaamista Geneveen, kunhan sattui olemaan matkan varrella. Lausannessa kiertelimme keskustassa, mutta reilun 100 000 asukkaan kaupunki ei jäänyt mieleen kovin erityisenä. Ihan kiva ja yleisilmeeltään siisti kaupunki, jossa Mannerheim kuoli 1951. Keskustassa osoitettiin mieltä Israelin toimia Palestiinassa vastaan.

GENEVE

Jet d´Eau
Genevessä oli luksusta majoittua ensimmäistä kertaa reissun aikana hostelliin. Kahden hengen huone ja tieto siitä, ettet ole kenenkään nurkissa (ja avain!). Jei! Kiertelimme kaupunkia sekä kävellen että raitiovaunulla. Keskustassa Genevejärvellä on Geneven tunnetuin maamerkki, 140 metriin yltävä vesisuihku, Jet d'Eau. Järven rannalla oli myös tivoli ja bongasimme Itävallan keisarinna Elisabetin eli tutummin Sisin murhapaikalle (1898) pystytetyn muistolaatan. Aikoinaan kelttien asuttama
Geneve sijaitsee aivan Ranskan rajalla, joten jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi voinut olla hauskaa poiketa myös Ranskan puolella. Genevessäkin riitti kuitenkin tekemistä ja näkemistä illaksi ja seuraavaksi päiväksi, harrastimme taas vähän lisää jo tutuksi tullutta lintujen bongailua ja kävimme lisäksi tsekkaamassa YK:n Euroopan päämajan eli Palais des Nationsin.

Tiivistahtinen Sveitsin reissu oli nopeasti ohitse ja oli aika suunnata lentokentälle, josta suuntasimme M:n kanssa eri lennoilla (varasimme kumpikin lentomme itse ja oma paikkani sattuikin olemaan
@ Zürichsee
viimeinen kyseisellä lennolla) välilaskun kautta kohti kotiSuomea. Kaikkiaan loistava reissu, toteutettu melko kohtuullisella budjetilla ja nähty paljon kaikkea. Sveitsissä mikään varsinainen kaupunkikohde ei mielestäni vaikuttanut siltä, että haluaisin sinne matkustaa moneksi päiväksi. Erityisen paljoa nähtävää ei kaupungeissa mielestäni ole, jollei sitten halua esimerkiksi kierrellä museoita. Niinpä Sveitsiin sopi erinomaisesti kiertoajelu junalla :) Jos joskus pidemmän kaavan kautta tulen takaisin niin ehdottomasti Alpeille!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Paluu Budapestiin

Heinäkuun alussa mieliteot saivat vallan, joten suuntasimme mieheni ja neljän kuukauden ikäisen tyttäremme kanssa kohti iki-ihanaa Budapestia. Budapestissä olin viimeksi ollut 2010, joten Tonavan halkoma vanhan Budan ja uuden Pestin muodostama kaupunki oli vielä melko tuoreessa muistissa.

Vauvan kanssa matkustaminen on melko vaivatonta lukuun ottamatta valtaisaa tavaramäärää. Wiin kohdalla sitä lisää etenkin hankala atooppinen ihottuma, jolloin mukana on oltava paitsi kaikenmaailmaan erilaisia rasvoja, erityiskorviketta niin myös valtaisa määrä puhtaita vaihtovaatteita ja runsaasti vaippoja. Niinpä päätimme hermojamme säästääksemme lähteä matkaan ilman vaunuja/rattaita pelkän rintarepun kanssa ja pakkasimme kaikkien meidän kolmen matkatavarat yhteen suureen ruumaan menevään matkalaukkuun. Virhe! Suorat lennot Finnairilla, veimme matkatavarat lähtöselvitykseen 1 h 50 min ennen lähtöaikaa, joten arvelin riskit matkatavaroiden matkan varrelle jäämiseksi kohtuu pieniksi. Torstai-iltana kuitenkin seisoimme lopulta kolmisin tyhjän matkatavarahihnan äärellä Budapestin kentällä. Matkalaukku oli Helsingissä.

Budapestin kentältä on reilu 20 km matkaa keskustaan ja sen voi taittaa taksilla, ryhmätaksilla, vuokra-autolla tai julkisilla. Julkisilla kulkeminen ei maksa juuri mitään, mutta myöhäisen ajan kohdan, matkatavaraketutuksen ja Wiin mukana olon vuoksi päädyimme valitsemaan taksin, jolla suuntasimme suoraan keskusta hotellillemme, Hotel Erzsebetiin. Hotelli oli siisti perustason hotelli loistosijainnilla ja loistohenkilökunnalla. Huone oli melkoisen ahdas ja vaatimaton, mutta meillä ei ole tapana kovin panostaa majoitukseen. Wiin aikana olemme lähinnä huolehtineet siitä, että huoneessa on oma kylpyhuone (ja T tarvitsee kesäisin ilmastoinnin, itsehän nukkuisin vaikka kerällä hyllyssä).

Perjantaiaamun suunnitelmaksemme tuli, kiitos Finnairin, suunnata ostosreissulle valtavaan ostoskeskukseen, Westend City Centreen. Budapestissä hintataso on onneksi vielä melko edullinen - ja toki Finnairille lähtee korvaushakemus välttämättömistä hankinnoista. Iltapäivällä lentokentältä soitettiinkin, että laukkumme on saapunut sinne ja kuljetetaan hotellillemme, josta saisimme sen illalla. Pitkään emme siis joutuneet laukkua odottelemaan, mutta lyhyen matkan suunnitelmia sen puute kyllä sotki.

Lauantaina päätimme toteuttaa alun perin perjantaille suunnitellun vesipuistoreissun. Budapestin läheisyydessä sijaitsee uudehko Euroopan suurin vesipuisto, Aquaworld. Sinne pitäisi päästä ilmaisella kyydillä Sankareiden aukiolla, mutta ainakaan hotellimmerespa tai eteemme sattunut turisti-info eivät tienneet tästä mitään. Selvitys, jonka mukaan sinne pitäisi viikonloppuisin suunnata ensin yhdellä kulkuvälineellä, sen jälkeen vaihtaa toiseen ja sitten vielä kolmanteen (tunnin välein lähdöt) saivat meidät unohtamaan julkisten käytön ja suuntaamaan puistoon taksilla. Vesipuisto oli todella kivanoloinen! Pukuhuonetila oli kaikille yhteinen ja varustettu lukittavilla kopeilla, mikä oli kätevää vauvan kanssa matkustaessa. Pukuhuonetilan jälkeen naiset ja miehet suuntasivat omiin pesutiloihinsa ja näiden läpi puiston puolella. Vesipuisto on suuri ja erilaisia altaita sekä liukumäkiä on todella paljon. Halutessaan (ja lisämaksusta) voi kokeilla myös vaikkapa pallon sisällä pyörimistä veden pinnalla. Puistossa on sekä sisätila että suuret ulkotilat. Puistossa oli aurinkoisena päivänä paljon väkeä, ei kuitenkaan liikaa, sillä tällöin puisto suljetaan väliaikaisesti uusilta tulijoilta. Leiriydyimme Wiin kanssa ulos nurmikolle ja päästimme T:n matkaan tutkimaan liukumäkiä ja leikkimään uudella kamerallaan, joka kelluu, sukeltaa ja tekee vähän mitä vain. Päivä vierähti nopeasti ja ennen pois lähtöä käväsimme vielä uimavaipalla ja uimapuvulla varustautuneen Wiinkin kanssa lyhyesti altaassa :) Suuntasimme takaisin hotellille taksilla.


Sunnuntaipäivä jäi aikaa nähtävyksien ihmettelyyn. Kuljeskelimme keskustassa Tonavan vartta pitkin niin Budan kuin Pestin puolella ihastellen Tonavan ylittäviä siltoja, parlamenttitaloa, kuninkaanlinnaa sekä Gellertin kukkulaa. Metrolla (vanhalla ja rämisevällä sellaisella) suuntasimme sankarien aukiolle ihailemaan unkarilaisten maahantulon 1000-vuotisjuhlien kunniaksi pystytettyä Millennium-muistomerkkiä, josta löytyy niin arkkienkeli Gabriel kuin unkarilaisia kuninkaitakin. Sankarien aukion (Hösök Tere) vieressä sijaitsee Budapestin eläintarha, jonne päätimme vielä suunnata ennen kotimatkaa. Wii pääsikin ihmettelmään aivan vierestä niin sukeltavaa karhua kuin reppua, muovipusseja ja mitä tahansa irtonaista hamuavia vuohiakin :)

Kentälle suuntasimme tällä kertaa ryhmätaksilla, joka oli hyvä valinta. Edullisempi kuin taksi jos matkustajia on 1-2 ja vaivattomampaa kuin julkisilla. Taksit Budapestissä ovat myös luotettavuudeltaan kyseenalaisia, me pyysimme aina hotellia, vesipuiston infoa ym. tilaamaan taksin ja saimme luotettavan. Taksilla matkustaminen Unkarissa on kuitenkin maan yleiseen hintatasoon nähden melko tyyristä. Julkisilla kulkeminen sen sijaan on edullista ja esimerkiksi metrolla tai raitiovaunulla kulkeminen myös helppoa ja kätevää.

Mikään kulinaristinen nautinto tästä reissusta ei tullut edelleen voimassa olevan imetysdietin (kasvis + maidoton + munaton + viljaton + soijaton) vuoksi, mutta kiva oli poiketa :) T:lle, joka aloitti ulkomaanmatkailunsa (yläasteen Tukholman risteily -luokkaretkeä lukuun ottamatta) tavattuaan minut melkein puolitoista vuotta sitten, tämä oli 11. maa! Pidän Budapestistä todella paljon ja reissu tuntuikin siltä kuin esittelisi vanhaa ystävää :)