tiistai 20. maaliskuuta 2012

New York New York

Lennot Nykiin AirBerliinillä 475 €, mennessä lento Berliinin kautta, palatessa Düsseldorfin kautta ja majoitus lomaosakkeen kautta keskellä Manhattania 7th Avenuen ja 57th streetin kulmassa ja menoksi!
Amerikka
Suuntana oli siis helmikuisena aamuna ensin Saksa ja Berliini, jossa vaihtoaikaa jäi ruhtinaalliset 6 tuntia ja kaupungin ollessa entisestään tuttu uskaltauduimme jättämään iskän kaljatuopin kanssa viettämään laatuaikaa Tegelin kentälle ja lähdimme Aksun kanssa kaupungille. Suuntasimme bussilla Kurfürstendammiin, jossa majotuimme iskän kanssa Berliinin reissullamme talvella 2010. Aksu kerää Hard Rock Cafen hurricane laseja, joten suuntasimme ensimmäiseksi hakemaan sellaista, mutta niiden ollessa loppu oli Aksun tyytyminen margaritalasiin. Ajankuluksi päätimme katsastaa mitä muuta nopeasti nähtävää lähellä on ja niinpä päädyimmekin K-18 erotiikkamuseoon. Papereita ei kyselty missään vaiheessa ja museo ei millään tapaa vetänyt vertoja Pariisin viisikerroksiselle erotiikkamuseolle. Monta kertaa kierroksen aikana tulimmekin pohtineeksi kuka ihme on museon mahtanut pykätä. Esillä oli mm. kuvia tädistä, joka näytti aivan Uuno Turhapuron vaimolta ja jonka vaatteet näyttivät ihan 70-luvun tennisasulta. No, ehkä me ei vain tajuttu. Berliinin kierros jatkui Jelly beanien hamstrauksella, jonka jälkeen matka jatkui takaisin kentälle.

Berliini-New York kesti reilut 9 tuntia, joka kului osittain nukkuessa. Koneen varustelutaso tuotti vähän harmitusta kun tuoreessa muistissa olivat Lufthansan syksyiset lähes ilmaiset luksuslennot. Tällä kertaa mistään omista näytöistä ei ollut tietoakaan, safkat olivat huomattavasti kehnompia ja iskää nyppi kun alkoholia ei saanutkaan koko ajan ilmaiseksi vaan ainoastaan ruuan yhteydessä. Toisin sanoen ruuan yhteydessä minunkin oli siis aina tilattava alkoholia. Aksun ei sentään tarvinut iskän epäillessä saksalaisten noudattavan ikärajoja. New Yorkin JFK kentällä oltiin Jenkkilän aikaa viiden kieppeillä ja maahantulomuodollisuudet veivät kokonaiset 10 minuuttia kaikkien sormenjälkien ja kuvien otosta huolimatta. Juuri ennen reissua olin joutunut uusimaan passin sen hajottua käsiin, jolloin harmikseni menetin hienon kokoelman leimoja, kiinan viisumin ja kaikkea muuta kivaa, joten tällä saattoi olla asian kanssa tekemistä, Orlandon reissulla virkailijatäti uteli pelkästä Kiinan viisumista sen 10 minuuttia.

Taksilla jatkettiin matkaa kentältä hotellille, käytössä oli kiinteä taksa kenttä-keskusta, 51 USD + tippaamistahan ei Jenkeissä koskaan sovi unohtaa, palvelumaksut kun useimmiten tosiaan puuttuvat palkasta. Hotelli oli hieno. Huone oli 20. kerroksessa, mutta pilvenpiirtäjien ympäröimänä ikunasta näkyi toki viereisen talon tiiliseinä. Pieni keittiö oli oikein bueno, parisängyn jaoimme sovussa Aksun kanssa ja iskä nukkui kiltisti koko viikon sohvalla, vaikka sen kyllä olisi voinut levittää vuodesohvaksikin (niin, jos iskä olisi osannut). Jetlagin ansiosta menimme melkolailla samantien perille päästyämme nukkumaan.

Superpitkien yöunien jälkeen päätimme kokeilla hotellin aamiaistarjontaa. Oli sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta, tosin itselläni ei ollut mitään valittamista, olisin luultavasti valinnut safkani aivan samoin olisi tarjolla ollut sitten mitä tahansa. Aamiainen oli kuitenkin varsin tyyris (14,95 USD + verot + kuppi kahvia/teetä/kaakaota 2 USD/kpl+ tipit). Tarjolla oli hedelmiä, jugurttia, puuroa, bageleita, levitteitä ja leivonnaisia. Iskä siis ei ollut todellakaan tyytyväinen pelkkään kasvisvalkoimaan :D

Hotellilla oli myös ilmaiseksi käytössä kuntosali, joka oli auki joka päivä 5-23, mikä olikin erityisen kätevää, sillä jetlagin vuoksi heräsin jokaikinen aamu klo 4-6 välillä ja aamu alkoikin mukavasti tunnin parin salisessiolla. Liikuntaa sai muutenkin reissun aikana mukavasti, parhaimpana (pahimpana?) päivänä tallustin yhteensä nelisenkymmentä kilometriä pitkin poikin Manhattania.

New York City, jonka aikoinaan hollantilaiset nimesivät kylläkin ensin New Amsterdamiksi sijaitsee Yhdysvaltojen koillisrannikolla New Yorkin osavaltiossa Hudsonjoen suulla. Pääsosin kolmesta saaresta koostuva kaupunki (Manhattan, Staten Island, Long Island) on Yhdysvaltain väkirikkain sekä tiheimmin asuttu, väittäisin mielelläni myös, että hintatasoltaan kallein. Kaupunki on jaettu viiteen eri hallinnolliseen alueeseen, jotka ovat Manhattan, Brooklyn, Queens, Bronx ja Staten Island. Me pyörimme lähinnä Manhattanilla.

Ajan kuluminen New Yorkissa ei ole ongelma. Pelkkä ympäriinsä harhaileminen ja katseleminen riittää jo ajanvietteeksi ja selkeän ruutuasemakaavan (streetit ja avenuet muodostavat korttelit, kiemurteleva Broadway tekee poikkeuksen) ansiosta eksyminen on haasteellista. Käytimmekin paljon aikaa ihan vain ympäärinsä haahuiluun: valtava keskuspuisto, öinen Times Square, joka ei nuku ikinä tuhansine valoineen, ympäriinsä levittäytyvä China town, joka tosiaan tuo fiiliksen kuin olisi taas Beijingissä, piskuinen Little Italy, jonka Chinta Town yrittää imaista syövereihinsä, boheemi Soho hauskoine putiikkeineen, talousalue Wall Street ja World Trade Centerin rauniot, joiden tilalle nousee 82-kerroksinen One World Trade Center, näyttävä Brooklyn bridge, joka yhdistää Brooklynin ja Manhatanin ja, jolta löytyy pituuutta lähes 2 kilometriä. Toki Empire State Buildingissäkin piti käydä ihmettelemässä maisemia ja ilmaisella Staten Islandin lautalla käytiin katsomassa Ranskan Yhdysvalloille vapaussodan 100-vuotisjuhlan kunniaksi lahjoittamaa 93-metristä (no, jalustan kanssa) vapaudenpatsasta, jonka toinen suunnittelija on muuten Eiffeltorninkin suunnitellut Alexandre Gustave Eiffel. Tädin kruunussa on seitsemän sakaraa viittauksena maailman seitsemään mereen ja maanosaan. Patsas on ainakin kertaalleen yritetty räjäyttää 1916, rakennelma kesti, mutta korjaaminen maksoi, joten soihtu suljettiin yleisöltä.

Rockefeller center
 New York on täynnä hienoja rakennuksia. Rockefeller centerin ja jo edellä mainittujen lisäksi näkemisen arvoisia ovat mm. New York Public Library, Grand Central Station, Chrysler Building, Flat iron building, St. Patrick's cathedral, Metropolitan museum of Art sekä toki Guggenheim, joka sai fyysisesti voimaan äärimmäisen pahoin, en tosin ollut varma oliko pyörtyminen vai oksentaminen lähempänä. Guggenheimin taiteesta emme ymmärtäneet yhtikäs mitään, mutta itse pytinki on mieletön. Poikkesimme myös luonnonhistoriallisessa museossa katselemassa dinosauruksia ja aidon kokoista sinivalasta. Osassa New yorkin museoista on käytäntö, että lipuilla on suositushinta (esim. luonnonhistoriallinen museo ja Metropolitan museum of Art), mutta vaihtoehtoisesti voi myös jättää valitsemansa suuruisen lahjoituksen, jolla pääsee sisään, jee! Jotain nähtävää jäi myös ensikerralle, Cloasters nimittäin. Aikoinaan Rockefeller roudasi Ranskasta New Yorkiin luostareita ja rakensi näistä luostareista yhden ison luostarin, joka onkin museo. Aika äijä.

Aksun kanssa kävimme myös leikkimässä ehkä maailman hienoimmassa lelukaupassa, FAO Schwarzissa. Siellä on valtavat pianonkoskettimet, joilla voi tanssia ja niin Aksu tanssikin meille Für Elisen. Itsehän en ole valitettavasti lainkaan musikaalinen ja osaan tasan soittaa yhdellä sormella Ukko Nooaan, joten itse jätin Tom Hanksin (elokuva BIG) imitoimisen väliin. Toki kun kerran Broadwaylla oltiin niin teatteriin oli yhtenä iltana päästävä ja kävimmekin katsomassa Maija Poppasen. Mahtava ilta ja Poppanen tosiaan lensi yleisön yllä :)

Iskää ei jaksa kukaan muu kuin iskä itse viikkoa putkeen ja sama päätee otaksuttavasti minuun itseeni tai ainakaan emme siedä toisiamme viikkoa putkeen, joten osan ajasta iskä hengaili keskenään kun me Aksun kanssa hengailimme toisaalla. Minua jaksaa joka kerta ihmetyttää, miten iskä, joka siis ei osaa lainkaan mitään muuta kieltä kuin Suomea, keksii itselleen ajankulua. Yhtenä päivänä iskä oli päätynyt ryyppäämään mustien miesten kanssa, jotka kaiken lisäksi olivat tarjonneet kierroksen heidän keskusteltuaan jääkiekosta(!). Tämän lisäksi iskä osasi mm. kertoa siivoojamme olevan kotoisin Montenegrosta (pointsit iskälle, olisin voinut vaikka vannoa, ettei iskä tunne näin hyvin Euroopan maantiedettä!).

Loman loppuvaiheilla päätimme Aksun kanssa suunnata vielä päiväreissulle Yhdysvaltojen pääkaupunkiin Washingtoniin. Muutaman osavaltion läpiajelun (New Jersey, Delaware,Maryland) ja muutaman tunnin kuluttua edessä häämötti Washington. Kaikista parasta oli kuitenkin se, että New Yorkin talvi vaihtui Washingtonin kesään!! Ei Suomessa vaan tällaista tapahdu vaikka kuinka ajelisi Kuopiosta Lahteen... Washingtonissa käytiin katsastamassa Valkoinen talo, Pentagon, Madame Tussaud'sin vahakabinetti (jossa seikkailivat ketkäs muutkaan kuin kaikki USAn pressat), Capitol hill, Ilmailumuseo, Hard Rock cafe ja ties kuinka monen sodan muistomerkit. Joka käänteessä muistettiin toki myös pysähtyä kuvaamaan ällösöpöjä oravia :) Reissu oli pitkä ja raskas, mutta kannatti käydä!

Brooklyn bridge
Siinä NYkin reissu pähkinänkuoressa, toki shoppailuakin tuli harrastettua, joskaan ei lainkaan samassa mittakaavassa kuin Orlandossa. Paluumatka alkoi JFK:lta omituisissa tunnelmissa. Kentällä pyörivät niin poliisit kuin kenttävirkailijatkin käskien ihmisiä jähmettymään paikoilleen ja niin seisoskelimme kaikki paikallamme noin tunnin verran ilman, että syytä kerrottiin. Tämän jälkeen tosin noin 10 minuutin välein seurasi kuulutuksia, joissa kehotettiin kieltäytymään ottamaan keneltäkään vieraalta mitään kuskattavaa lennoille ja kertomaan tällaisesta pyynnöstä virkailijoille. Iskä oli autuaan tietämätön koko episodista, kun ei kukaan ollut osannut suomeksi selittää. Iskä siis oli vain helvetin vihainen, kun oli saanut istua baarissa yli tunnin yksin, kun meidän piti viipyä poissa enintään vartin verran.

Kotiinpaluu sujui lähinnä nukkuen, onnistuin nukkumaan kummankin safkankin ohitse. Kotiovella sitten odottikin tosi v-mäinen yllätys, jonka takia nyt väliaikaisesti punkkaankin sitten evakossa Vantaalla ja kuvat reissusta tulevat jälkikäteen, kunhan pääsen tehokkaamman Internet-yhteyden ääreen, jolla ei kulu kuvien lataamiseen koko päivää. Näinä 7.30-20.15 työpäiväaikoina kun ei riitä tunteja odottelemiseen.

Niitä kuvia:




Harlem

Apollo theatre @ Harlem
11/9 memorial
Times square
Flat iron building
@ FAO Schwarz
Maisemia
Mary Poppins
Bongattiin Lahtelainen ex-huippufutari
Aksu <3
New York Public Library
@ New York Public Library
View from Empire State Building
Southern Manhattan
View from Empire State Buiding part 3
Metropolitan museum of Art
Guggenheim
The Lady of Liberty
Lentokenttätaidetta
Aksun matematiikan tuntien saavutukset
China town
Brooklyn bridge
Blue whale @ Natural history museum
@ Natural History Museum
@ Natural History Museum
@ Natural History Museum
Aksu & summer @ Washington
Saltmountain @ Baltimore
@ Washington
War memorial
Hungry bird
Yhden tädin mielenosoitus
White house
Aksu ja kurre
Kottarainen
Talo, jossa John Willet Booth ampui Abraham Lincolnin
Mikäli uskoisin Jumalaan niin sillä olisi ihan varmasti Morgan Freemanin ääni!
Aksu iski Will Smithin
Täti ja setä Kennedy @ Madame Tussauds
Mrs & Mr President
Aksu ja iskä @ Düsseldorf airport
Capitol hill
@ Air museum