torstai 17. maaliskuuta 2011

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Jes, aspiirinit auttoi ja nilkassa on enää muistona valtaisa rakkula sillä kohdalla millä saapikkaiden vetoketju oli! :)

Paluumatka kotiin Wienistä Tukholman kautta meni kivasti, Wienin lentokentällä jäi jopa aikaa poiketa manikyyrissä. Arlandan lentokenttä Tukholmassa on tosi iso, saavuin kakkosterminaaliin, josta matkaa viitosterminaaliin oli vartin verran ja välissä piti mennä vielä turvatarkastuksenkin läpi. Hurjan hieno kenttä kyllä ja kollegoita tuntui olevan vähän joka terminaalissa, kun Helsinki-Vantaalla taas ei ole laisinkaan Forexin toimipistettä o.O ja jee, kukaan ei alkanut puhua minulle englantia sönkätessäni ruotsia :D

Kaikkiaan mikään ei mennyt kuten piti, mutta oli silti hurjan hauska reissu. Nyt kuitenkin on ihanaa olla vaihteeksi kotona ja on ihanaa olla töissä <3 Seuraavaksi suuntana Tartto, mutta onneksi siihen on vielä kolmisen viikkoa aikaa :P

torstai 10. maaliskuuta 2011

Vienna

Eilen illalla matka taittui siis ensin lautalla Korfulta mantereen puolelle ja sitten bussilla Ateenan linja-autoasemalle. Perilla oltiin vahan ennen neljaa aamuyolla joka paikka jumissa ties missa asennossa yritettyani nukkua. Suosikkilentokentaltani matka jatkui sitten aamusta kohti Wienia.

Tanaan on lahinna vasyttanyt tosi paljon, joten en ole oikeastaan mitaan fiksua saanut aikaiseksi, jaa kaupunkiin tutustuminen toiseen kertaan jos en nyt viela ennen nukkumaan menoa innostu lahtemaan katsomaan Schönbrunnin palatsia. Kavin kampaajalla, syomassa ravintolassa ja ostamassa korkeakorkoiset saapikkaat ja siinapa kaikki taisi ollakin. Sain myos harjoittaa useaan otteeseen hyvin alkeellista saksankielentaitoani, jee osasin ostaa bussilipun saksaksi ja selvittaa hostelliin kirjautumisen :) On muuten varmaan toiseksi hienoin hostelli (Luxembourgin jalkeen) missa olen ollut.

Ikavyyksia kun koskaan ei tietenkaan ole tarpeeksi niin tanaan sitten huomasin kenkakaupassa, etta vasen jalka on nilkasta ylospain tosi pahasti turvoksissa. Ja se on muuten se sama jalka, jossa oli veritulppa kaksi vuotta takaperin... Ei siis muuta kun aspiriinia poskeen ja toivotaan parasta, etta ainakin ehtisin huomenna Suomeen ja sitten vasta tarvittaessa ensiapuun. Ainakaan jalka ei ole kipea viela....

Huomenna Tukholman kautta kotiin <3

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Elamaa paratiisissa ja mutkia matkassa.

Paivat paratiisissa alkavat olla takanapain.

Kreikka on ihana maa, tykkaan saaristosta valtavasti. Korfun saari on vehrea ja kaunis, kevat on maaliskuussa jo pitkalla. Saaren samanniminen paakaupunki (Kerkyra) on todella viehattava, etenkin vanha kaupunginosa, jossa arkkitehtuuri on hyvin kaunista, kujat kapeita ja mutkittelevia. Mieleton tuuri, etta satuin tormaamaan Joniin, vapaaehtoiskoordinaattoriin ja muihin vapaaehtoisiin ja paadyin mukaan Silvaprojektiin. Minulla oli mielettoman kivaa, ihmiset olivat aivan valtavan ihania, kaipaan kaikkia jo nyt, samoin kuin elaimia.

Maanantaina autoin tallilla hevosten hoidossa eli siis kaytannossa lapioin lantaa suurimman osan ajasta. Valitettavasti sunnuntaina satoi, eli maa oli taysin mutavellia ja saappaat jalassa sain hiihtaa pitkin makia ja lopulta olin jokatapauksessa yltapaalta mudan peitossa. Hevosia on talla hetkella tallilla 36, suurin osa pienia Skyrian hevosia (tai oikeastaan poneja, mutta kreikankielessa ei ole ponia tarkoittavaa sanaa), mutta myos yksi viela pienempi hevonen ja muutamia isoja. Lannan lapioimisen lisaksi pakistanilainen poika, jolla on niin vaikea nimi etten sita taaskaan muista, opetti minua myos harjaamaan ja ruokkimaan hevosia. Paiva oli kiva, loysin uusia lihaksia, joiden olemassaolosta en tiennyt mitaan ja sain olla koko paivan ulkona ja rypea mudassa. Tassa oppii todella arvostamaan kotona odottavaa siistia sisatyota ;)

Iltapaivalla Jon vei minut ajelulle ja esitteli kaupunkia ja poikettiin kaakaolla. Maanantaina oli joku lomapaiva, joten suurin osa paikoista oli edelleen kiinni. Toisin sanoen luultavasti minulla olisi ollut hyvin tylsaa ilman uusia ystaviani hengata kaupungissa sunnuntai seka maanantai :) Illalla illastettiin porukalla, kasvisruokaa.

Tiistaina suunnattiin  luomukiivifarmille Jonin ja Englannin Yorkista kotoisin olevan Dannyn kanssa. Ensin kaytiin kunnon metsalenkilla koirien (7) kanssa ja sen jalkeen siirryttiin farmille keraamaan risuja poltettavaksi. Paiva meni kivasti auringon paistaessa, risuja keraillessa, poikien kanssa jutellessa ja lampaiden laidunnusta seuratessa. Osa lampaista on minilampaita ja nailla oli viela pari pienenpienta karitsaa :) Iltapaivalla kaytiin viela Jonin kanssa kavelyttamassa villalla asuvia koiria ja samalla Jon esitteli villan ymparistoa, kuten rannan ja metsan siimeksessa olevan kirkon. Sen jalkeen katseltiin Up in the air leffa ja sitten suunnattiin kasinolle! Kasinolle paasee ilmaiseksi ennen kello kymmenta illalla ja saa lipun, jolla saa ilmaisen drinkin. Joka yo puolenyon aikaan kavijoiden kesken arvotaan 500 euroa. Kavimme siis toki pyorahtamassa yhdeksan aikaan juomassa ilmaista teeta ja palasimme varttia vaille kahdeltatoista juomaan lisaa ilmaista teeta, syomaan leipia ja kuulemaan arvontatuloksen. Ei voitettu, hoh. Loppuyo jannitettiinkin Sunshine ponin synnytysta ja aamulla vastassa olikin pikkuruinen varsa :)
Buster
Keskiviikkona oli haikeat tunnelmat illalla koittavan lahtoni vuoksi. Suunnattiin kuitenkin aamulla Jonin kanssa kiivifarmille, kaytiin koirien kanssa kunnon lenkilla laheisessa kylassa ja kerailtiin risuja kuten edellisenakin paivana. Saa oli aivan ihana, aurinkoinen ja kevainen :) Sen sijaan illat ja yot on taalla kylla olleet jaatavia, nukun vaatteet paalla makuupussissa ja paalla on kolme vilttia ja silti olen aivan jaassa :S Aamutraditionani onkin taalla ollut boilerin halailu keittiossa pitkaan ja hartaasti...

Kaikki ihmiset taalla ovat mielettoman ihania ja tulen varmasti kaipaamaan jokaista. Vapaaehtoiskoordinattori Jonia, joka jatkuvasti auttoi minua kaikessa ja naytti paikkoja, kanadalaista vapaaehtoistyontekijaa Shannonia, jonka kanssa kavimme pitkia ja mielenkiintoisia keskusteluja elainsuojeluun liittyen, brittilaista vapaaehtoista Dannya, joka on erittain ystavallinen ja hauska, pakistanilaista poikaa, jonka nimea en koskaan muista ja joka opettelee kovasti englantia, Michiganista kotoisin olevaa Ariellaa, jonka kanssa jaoimme saman huoneen ja tietysti paikan omistajaa, iakasta ihanaa terasleidia, Mrs. Teensia, joka joskus lapsuudessaan on poikennut Suomessakin. Tanne pitaa viela joskus palata!

Matkaan on mahtunut myos mutkia. Ainakin opin jottain uutta. Albaniasta lahdettyani laskin sen varaan, etta kaytan Malevilta vain jatkolennon Suomeen perjantaina (Budapest-Helsinki). Ei ollut ikina kaynyt mielessakaan, ettei pelkkaa jatkolentoa voisi kayttaa... Laitoin kuitenkin siskon miehelle varmuuden vuoksi tekstiviestin kysyakseni pitaisiko minun ilmoittaa etukateen, etta kaytan vain jatkon. Kuulemma homma kaykin vain jos lentoyhtio suostuu ja Malev:han ei tahan sitten suostunut.... :/ Vaihtoehdoiksi siis jaa palata Albaniaan ja lentaa alkuperaisen suunnitelman mukaan Tiranasta Budapestin kautta kotiin tai hankkiutua kotiin jotain muuta reittia. Tassa vaiheessa olin jo varannut torstaiaamulle lennon Ateenasta Wieniin... Huokaus.

Albaniaan paluuta hatkitsin hetken, mutta mikali jotain menee pieleen, enka paasisi lennolle, niin olen satakertaa mieluummin yksikseni jumissa jossain pain Euroopan unionia kuin Albaniassa. Kielitaidon, infrastruktuurin ja aikataulujen seka reittikarttojen puuttumisen johdosta Albaniassa lennon missaaminen olisi hyvinkin mahdollista. Pohdin hetken aikaa myos sita mahdollisuutta, etta soittaisin Sabotaasille, joka tulisi minua vastaan Sarandaan ja huolehtisi kentalle, mutta hylkasin ajatuksen hyvin pian, silla en osannut paattaa olisiko kamalampi ajatus yksin yrittaa reissata halki Albanian ja joutua kenties ryostetyksi tai murhatuksi vai joutua jalleen viettamaan aikaa Sabotaasin kanssa ja kenties jaada viela kiitollisuuden velkaan. Lopputuloksena siis paatin ottaa perjantaille lennon Wienista Tukholman kautta takaisin Helsinkiin. Lisaongelmia tuotti se tosiasia, etta olin ottanut luottokortin mukaan, mutta en ollut tajunnut tarvitsevani nettipankkitunnuksia luottokorttimaksun suojaamiseen eli niita ei tietenkaan ollut matkassa! Onneksi aiti sai hoidettua lentovaraukset Suomesta kasin, iso kiitos! Muuten olisinkin sitten jaanyt tanne ;) Ei valttamatta sekaan olisi ollut huono vaihtoehto...

Lennot Ateena-Wien ja Wien-Tukholma-Helsinki toivat vahan ikavasti lisakustannuksia, mutta toisaalta koko yhdeksan paivan ja seitseman yon mittaisen reissun aikana maksan yopymisesta kahden yon osalta (hotelliyo Sarandassa ja hostelliyo Wienissa yht. 28e) ja ruokaan kuluu rahaa enaa vain kahtena paivana ja tuskinpa niinakaan paljoa kun kayn vain kaupassa. Tahan asti ruokaan onkin kulunut yhteensa huimat 4 euroa.

Jon lupasi heittaa minut illalla bussiasemalle, josta suuntaan siis yobussilla Ateenaan (9 h eli joskus viiden kieppeilla aamusta Ateenassa). Elattelen toiveita, etta bussi vie suoraan lentokentalle tai vaikka Syntagmalle, josta osaan itsekin kentalle, eika jata minnekaan Omonian seudulle, josta myoskin toki osaan pois, mutta jossa ei todellakaan huvita olla yksin keskella yota... Aamulla jatkan matkaa Wieniin, josta olen varannut hostellimajoituksen yhdeksi yoksi (Westend City Hostel, 12 hengen sekahuone). Perjantai aamuna Wienista sitten Tukholman kautta kotiin.

Tastahan tuli seikkailu. Lopuksi ihanaisen Kreikan ihania maisemia <3






sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Matkalla paratiisiin

Sarandassa hotellin pomo, jonka englannin taito rajoittui "Saranda good?" kysymykseen huolehti mut ajoissa ostamaan lauttalippua ja oikealle lautalle :) Matka Korfulle kesti vain 1,5 tuntia, mutta merenkaynti oli aikamoista. Paatti keinui ihan kunnolla, vetta tuli myos sisaan, muksut kiljuivat ja joku nainen pyortyi. Paastiin kuitenkin perille ehjina!

Korfulla ensin naytti silta kuin olisin tullut autiokaupunkiin ja olisin ihan yksin. Sunnuntaina lahes kaikki on suljettuna. Vanhan kaupungin sydamessa kuitenkin tapahtui: ihan valtavat ja mielettoman mahtavat megakarnevaalibileet!! Musiikkia, esityksia, valtavasti ihmisia tanssimassa erilaisiin asuihin pukeutuneina. Tosi hyva meininki :) Kysyinpa sitten eraalta leipurin asuun sonnustautuneelta miehelta vinkkia edullisen hostellin loytymiseksi ja tama kutsuikin minut samantien kahville ja nyt sitten nakojaan viivynkin pari paivaa Korfulla ja mulla on sen aikaa ilmainen majoitus ja ruoka! o.O
Karnevaalihumua


Jon ja capuccino
Mies on vapaaehtoiskoordinaattorina Silva projektissa, jossa paatehtavana on suojella harvinaisia hevosia. Vapaaehtoisia on talla hetkella 5 (Englannista, Jenkeista, Kanadasta ja Pakistanista). Taalla on iso villa ja noin 30 hevosta, 15 rescuekoiraa, kissoja, lintuja ja vaikka mita elaimia ja luomukiiviviljelma. Toita on 6 tuntia paivassa, huomenna menen hoitamaan hevosia ja tiistaina menen pomimaan kiiveja! Mut siis kidnapattiin mukaan :) Kaikki on tosi kivoja ja tosi jannaa.

Keskiviikkona yritan sitten paasta lautalla Pireukseen ja torstaina lentaa Ateenasta Wieniin ja sitten perjantaina siirtya junalla Budapestiin ja sielta illalla kotiin Helsinkiin.

Albania - taynna arvoituksia?

Albaniaan suuntaaminen oli varsinainen paahanpisto. Satuin vaan saamaan Malevilta halvat lennot Budapestin kautta, 150 e edestakaisin. Maasta en juurikaan sen enempaa etukateen tiennyt kuin, etta se on Euroopan koyhin maa, maata ovat hallineet milloin kukakin, kuten esimerkiksi kreikkalaiset, venetsialaiset, turkkilaiset, serbit ja ottomaanit ja etta Albania on ollut erittain suljettu kommunistinen valtio koko muun maailman kanssa sotaan valmistautuneen vainoharhaisen diktaattori Enver Hoxhan valtakaudella. Ei muuta kun rinkka tayteen ja matkaan!

Pyysin saada lentokoneesta ikkunapaikan ja nakymat koneesta Albaniaan saavuttaessa olivat lumoavat: jylhia vuoristoja lumihuippuisine vuorineen, alavaa peltomaisemaa, varikkaita pienia kylia, meanderoivia jokia. Reppureissaajan paratiisi? Lampotilakin oli mukavasti noin 17 asteen tienoilla ja aurinko paistoi.

Useasta lahteesta olin lukenut, etta Albanian saavuttaessa kuuluu maksaa jonkinlainen vero tai muu maksu, jonka suuruus on 10 euroa. En kuitenkaan itse mitaan tallaista maksanut. Tiranan lentokentalla minua oli vastassa Sabotaasi, Kreetan Rethymnonissa kesa-aikaan tyoskenteleva albaanimies, johon olimme eksan kanssa tutustuneet viime syksyna Kreetan matkalla. Sabotaasilla oli mukana kukkapuska ja kaverinsa Altin, jonka autokyydilla paasimme Tiranaan. Tiranassa Sabotaasi johdatti minut ensin hotellille, jonka jalkeen halusin suunnata keskustaan katselemaan kaupunkia.

Kyproksella luulin olleeni onnekas joka kerta ylitettyani autotien ja selvittyani vahingoittumatta. Silloin en viela ollut kaynyt Tiranassa. Kaistoja on monesti vieretysten useita ja epailen suuresti liikennesaantojen olemassaoloa. Toisinaan loytyy liikennevaloja, mutta se, etta jalankulkijoille palaa vihrea, ei todellakaan tarkoita sita, etta autot pysahtyisivat. Parasta onkin yrittaa tienylitysta aina paikallisten seurassa, jotka nayttavat olevan hyvin tottuneita autojen valissa puikkelehtimiseen. Hallitsevin aani Tiranan keskustassa on ehdottomasti autojen torvien toottays, eika toottayksia saastella.

Tiranassa - kuten muuallakin Albaniassa - on hyvin varikasta. Talot ovat riemunkirjavia varitykseltaan ja usein millaisia ja miten sattuu, asemakaavasta ei usein ole tietoakaan. Jokaisessa talossa useilla parvekkeilla tai ikkunoiden alla roikkuu kuivumassa pyykkia ja paikallisten elama nakyy muutenkin selvasti kadulle. Parvekkeilla vietetaan aikaa savukkeita poltellen, kasvatetaan yrtteja ja kaydaan keskusteluja kadulla ohi kulkevien ihmisten kanssa. Kaupat levittaytyvat tuotteinensa pitkan matkaa jalkakaytavalle torimaiseen tapaan.

Tiranassa liikkuminen ei ole helppoa. Kunnollista karttaa alueesta on vaikea loytaa ja paikallisliikenteen hahmottaminen on turistille hankalaa. Aikatauluja tai reittikarttoja ei nay missaan. Oppaani Sabotaasin johdolla matkustimme paikallisbusseilla useaan otteeseen, mutta edelleen olen aivan yhta pihalla paikallisliikenteesta. Bussit ovat kuitenkin suosittu kulkuvaline paikallisten keskuudessa. Turvallisuus tosin mietitytti useaan otteeseen ollessani taysin liiskaantuneena ulko-ovea vasten Tiranan ruuhkaisessa liikenteessa. Kertaalleen saimme myos todistaa episodia, jossa henkiloauto tormasi bussiimme siten, etta bussista lahti peili irti. Talloin busikuskimme hylkasi bussin ja lahti kovaa vauhtia juoksemaan liikenteen sekaan bussiiimme tormanneen auton peraan! Osa matkustajista yritti talla valin korjata pudonnutta peilia, mutta suurin osa keskittyi minun laillani katsomaan kuinka bussikuskimme vilisti kovaa vauhtia pois nakyvista jahdaten epatoivoisesti tormannytta autoilijaa. Lopulta paatimme vaihtaa bussia. Bussikuskimme oli kadonnut.

Keskustassa kiersimme katselemassa nahtavyyksia, kuten Et' hem Bey moskeijaa, joka on Albanian tarkeimpia islamistisia rakennuksia seka diktaattori Enver Hoxhan "pyramidia", joka nykyisin on kansainvalisen kulttuurin keskus. Lisaksi nain esimerkiksi parlamenttitalon, kansallishistorian museon, Albanian kuuluisimman sankarin, Skanderbegin, aukion ja patsaan, Tiranan omat "WTC-tornit" (tai tallaisiksi Sabotaasi niita kutsui, mita lienivat oikeasti?) ja aukion, jossa tammikuussa olleet mielenosoitukset levisivat kasista. Illalla kavimme viela kavelemassa keskustan liepeilla kauniissa puistossa, jossa lenkkipolku kiersi jarven ympari. Tiranassa kavellessa kannattaa muuten liikenteen seuraamisen lisaksi myos jalkakaytavalla olla tarkkana ja muistaa katsoa eteensa - suuri osa viemariaukoista on ilman kantta!

Kommunikointi Sabotaasin kanssa on ajoittain aika raskasta. En vaita, etta oma englantini olisi jotenkin erityisen hyvaa, mutta Sabotaasin englanti on rehellisesti sanottuna kylla suorastaan huonoa. Mistaan erityisen merkittavasta, kuten ihmisoikeuksista, politiikasta, kulttuurista tai historiasta, keskustelemisesta ei siiis tule mitaan. Ongelmana kuitenkin on, etta Sabotaasi vakisin yrittaa keskustella naista, vaikka kielitaito ei siihen mitenkaan riita. Samojen asioiden toistelu yha uudelleen ja koko ajan tarkkana kuunteleminen ja ymmartamisen yrittaminen on pidemman paalle melko vaivalloista.

Perjantaina suuntasimme bussilla Adrianmeren rannikolle, Dürresin kaupunkiin. Kaupunkien valinen bussiliikenne on Albaniassa vain hitusen selvemman oloinen kuin paikallisbussiliikenne. Varsinaista paabussiasemaa ei oikeastaan ole tai ainakaan sita ei laheskaan aina kayteta, vaan bussit yksinkertaisesti pysahtyvat reiteillensa osuville pysakeille ympari kaupunkia. Dürres on turistien keskuudessa melko suosittu lomakaupunki kesaisin ja keskusta ja satama-alue olivatkin ihan kivannakoisia ja siella jopa nain minun lisakseni kolme muutakin turistia! Dürresissa lahinna kulutimme aikaa kavelemalla ympariinsa nahtavyyksia ja kaupunkia katsellen. Sabotaasin kaveri Altin, joka oli vastassa lentokentalla on toissa Dürresissa laakarina. Tyopaivat alkavat kello 8 ja 13.30-16 on tauko, jonka jalkeen tyot jatkuvat viela illalla. Altinin tauolla suuntasimme sitten lounaalle eraaseen laheiseen linnaan, josta oli kivat nakoalat alas laaksoon. Ruoka Albaniassa ei ole kylla tehnyt mitaan vaikutusta. Kasvisruokaa on yksinkeraisesti hyvin vaikea saada. Sana "jo", joka tarkoittaa siis ei, on tullut hyvin tutuksi. Joka paikasta tuntuu kuitenkin saavan sentaan ranskanperunoita ilman lihaa, jee! Turkkilaistyylinen byrek, joka on kasviksilla tai juustolla taytetty piiras, on ihan jees.

Tiesin jo kotoa lahdettyani unohtaneeni ihan varmasti jotakin. Perilla muistinkin mita se oli. Matkavakuutus kortti. Hyva homma. Olen tasan kahdesti nyt unohtanut kortin kotiin matkalle lahtiessani, viimeksi kun olin Kiovassa ja nyt kun olen Albaniassa. Juuri ne kohteet missa kortin ehdottomasti tulisi olla mukana terveydenhuollon huonon tason vuoksi. Mielialaa ei juurikaan paranna se tosiasia, etta olen myos jo valmiiksi poskiontelotulehduksessa (laakkeet onneksi on Suomesta mukana). Paivat menevat ihan kivasti, mutta ensimmaisen yon olin aivan jaassa ja yskin keuhkojani pihalle puolet yosta. Altin olisikin kovasti halunnut sitten tietaa, mitka antibiootit minulla on, jotta han voisi vaihtaa ne parempiin. Kiitos, mutta ei kiitos. Olen allrginen ainakin penisilliinille ja pilkkulliseksi muuttuminen ei ainakaan parantaisi tilannetta.

Toisen paivan iltana oli vakavan keskustelun paikka. Sabotaasilla oli selkeasti taalla olostani erilaiset odotukset kuin minulla, vaikka asiasta oli puhuttu jo ennakkoon ja olin mielestani tehnyt selvaksi, etta on turha odotella mitaan. Itsehillintani pelittikin oivallisesti siihen saakka, kunnes Sabotaasi totesi, etta voi tulla auttamaan minua suihkuun. Ja ei muuten todellakaan tule! Samantien tein paatoksen jatkaa matkaa yksinani. Albaniassa liikkuminen yksin on oikeasti jokseenkin hankalaa. Suurin osa kaymistani keskusteluista paikallisten kanssa sujui saman kaavan mukaisesti: "A flisni Anglisht?" (puhutteko englantia) "Jo" (ei), jolloin koitti aika siirtya kasimerkkeihin. Tasta syysta tein paatoksen suunnata etelarannikolle Sarandan kaupunkiin, josta toivottavasti paasisin jatkamaan matkaa lautalla Kreikan puolelle Korfun saarelle.

Sabotaasi onneksi saattoi minut oikealla bussille ja kertoi bussikuskille minne olin menossa. Matkaa Sarandaan olisi 300 kilometria, mutta matka veisi aikaa ainakin 7,5 tuntia kehnoista tieyhteyksista johtuen. Bussimatkustus oli kuitenkin oikeastaan aika kivaa. Maisemat olivat hulppeat ohittaessamme pienia maaseutukylia, ajaessamme mutkaisia teita vuorten rinteilla ja ohittaessamme metsaisia alueita, joiden takana haamottivat lumihuippuiset vuoret. Bussissa kuuntelimme albanialaista kansanmusiikkia ja matkalla vaistelimme ajoittain tiella kayskennelleita kanoja, lampaita, lehmia tai koiria. Eras ikava seikka mika kuitenkin kiinnittaa huomion on roskaisuus. Tien poskissa on valtavat maarat roskaa, ihan kuin paikallisia kaatopaikkoja olisi siella sun taalla. Bussimatkan jalkeen en tata enaa ihmettele, bussikin jopa pysahtyi useampaan otteeseen ihan vain sita varten, etta matkustajat saattoivat heittaa kertyneet roskat ovesta ulos tienpientareelle! Jatehuolto on siis hyvin puutteellista ja niin on ymparistonsuojelun kannalta hyvin moni muukin asia. Monin paikoin Albaniassa esimerkiksi ymparistomyrkkyjen pitoisuudet ylittvat EU:n asettamat raja-arvot jopa monituhatkertaisesti! Toinen asia mika minussa heratti ihmetysta ja mihin en saanut mitaan selvennysta, ovat siella taalla hirtettyina roikkuvat pehmolelut. Nosturin nokassa oli hirtetty norsu, parvekkeella hirtetty pupujussi, maatalon pihapuussa hirtetty puuma ja eraan rakennustyomaan ikkunassa hirtetty nukke.

Matkustaessani yksin halki Albanian sain huomata kuinka vieraanvaraisia ja ystavallisia ihmiset taalla ovatkaan yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta. Minua kohdellaan kuin prinsessaa ja todellakin huolehditaan, etta varmasti paasen sinne minne olen menossa. Sarandan lahistolla jouduin vaihtamaan bussista minibussiin ja bussikuski saattoi minut oikealle minibussille oikeassa paikassa ja kantoi tavarani autoon ja mukaan tullut pariskunta saattoi minut hotellille Sarandassa. Hotelli, hotel Lindi, on tosi hieno hotelli ja 15e/yo, ei lainkaan paha! Hotellin pomo kaiken lisaksi vie minut tanaan lautalle, jolla paasen Korfulle ja tarjosi aamulla teeta ja kekseja ja nyt olen hanen lapparillaan netissa tata kirjoittamassa o.O Aivan ihania ihmisia!

Taalla kaytettava valuutta on nimeltaan Lek, joka jakautuu sataan gindarkaan. Valuuttaa ei voi vaihtaa maan ulkopuolella. Hintatasosta minulle ei ole jaanyt kummoista kasistysta, silla ennen tuloani Sarandaan Sabotaasi maksoi aivan kaiken. Onneksi sentaan roudasin Sabotaasille tuliaisina Suomesta Turun sinappia, Fazerin suklaata, Vainamoisen palttoonappeja, Kouvolan lakritsia, salmiakkikossua, lakkaliikooria ja snapsilasin. Kuitenkin minusta tuli taas tahtomattani taman tarinan paskiainen. No ei se mitaan, ehka tahan alkaa tottua? Sarandassakaan en missaan vaiheessa vaihtanut rahaa, vaan pystyin maksamaan euroilla joka paikassa, saaden vaihtorahana takaisin lekeja. Yksi euro on suurinpiirtein 140 lekea talla hetkella ja euroilla maksaessa en juurikaan nayta kokevan kurssitappiota, ihmiset vaikuttavat rehellisilta. Sen verran mita taalla Sarandassa olen kaupassa kaynyt, vaikuttaa hintataso olevan varsin alhainen. Paikallisessa leipomossa esimerkiksi iso pinaattitaytteinen byrek maksoi 50 lekea eli noin 40 senttia. 

Pian on siis aika sanoa hei hei Albanialle. Taalla vietetty aika jai melko paljon aiottua lyhyemmaksi, mutta ei se mitaan, seikkailu jatkukoon muualla. Nain siis kolme kaupunkia, Tiranan, Dürresin ja Sarandan, joista rannikkokaupunki Saranda on ehdoton suosikkini ja tanne voisin viela joskus kesalla tulla takaisinkin. Parasta maassa on kuitenkin ystavallisten ja avuliaiden ihmisten lisaksi maisemat, sikali kun ne eivat ole ihmisten pilaamia.

En viela ole oikein selvilla siita mita teen jatkossa paastyani Korfulle. Kenties yritan paasta lopulta Budapestiin, josta jatkolentoni lahtisi perjantaina illalla Suomeen? Reitti Korfu-Ateena-Wien-Budapest on yksi mahdollisuus, mutta katselen lauttatarjontaa tarkemmin Korfulla ja samoin lentohintoja. Lauantai aamuna on oltava toissa, mika hieman rajoittaa mahdollisuuksia, mutta muuten kaikki on avoinna :)